Blogin eilisen yksivuotissyntymäpäivän kunniaksi haluaisin tarjoilla palasen virtuaalikaakkua (kananmunatonta ja muutenkin täysin allergisoimatonta) kaikille lukijoille! Lisäksi tarjolla on blogin vaatimattomaan ikään nähden tolkuttoman pitkä historiikki, joka keskittyy kuvailemaan tähtihetkiä (hah hah). Lukekoon ken jaksaa!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kaikkihan alkoi siitä, kun keväällä 2006 rakas ystäväni Natalia perusti blogin Kirjoittaminen on meditaatiota ja tutustutti minut "nettipäiväkirjojen" ihmeelliseen maailmaan. Samoihin aikoihin erosin pitkäaikaisesta suhteesta, ja aloin roikkua netissä entistäkin tiiviimmin. Tämä oli poikkeuksellisen otollista aikaa koukuttua erinäisten blogien lukemiseen, vaikkakaan en uskaltanut kommentoida kuin aivan satunnaisesti (samaa vikaa on havaittavissa edelleenkin).

 

Pohdin pitkään enemmän ja vähemmän tosissani oman blogin perustamista, ennen kuin 18.9.06 lopulta päätin lopettaa jahkailun ja tehdä asialle jotain. Niin syntyi blogi Kaikenlaista. Sen ensimmäinen lastu käsitteli vanhaa tapaa poistaa roska silmästä ns. silmänhuuhtelulasilla.

 

Toisessa lastussa pohdiskelin blogini linjausta, ja nostin potentiaalisina kirjoitusaiheina esiin kirjat ja lukemisen sekä museot ja vanhat esineet. Pian valikoimaan tulivat mukaan myös allergiat ja kananmunattomat leivonnaiset ja ruokalajit. Liian henkilökohtaista näkökulmaa halusin välttää alusta alkaen, vaikka tiedostinkin ettei se tule olemaan helppoa. Ajattelin tuolloin (ja osittain edelleenkin), että minun pitäisi kirjoittaa ainoastaan sellaisista asioista, joista saattaa olla hyötyä jollekulle. Kirja- ja näyttelyarvosteluiden katsoin kuuluvan tähän sarjaan. Blogin olemassaoloaikana olenkin ehtinyt vierailla noin kolmessakymmenessä museossa ja kirjoittanut lähes joka käynnistä.

 

Jo viime vuoden syyskuussa havaitsin, että haluan sittenkin avautua myös sellaisista asioista, jotka eivät kuulu blogini tiukasti rajattuun linjaukseen. Pitkän harkinnan tuloksena päätin antaa tilaa tällaisillekin lastuille, mutta vain silloin tällöin. Sijoitin ne Yleinen-kategoriaan, kuten edelleenkin teen niille kirjoituksille, joiden julkaisemista joudun perustelemaan itselleni.

 

Seuraava virstanpylväs lienee 28.9.06, jolloin ryhdyin käyttämään Blogilistaa, mikä helpottikin kovasti uusien mielenkiintoisten blogien löytämistä ja lukemista. Enää ei tarvinnut opetella jokaista urlia ulkoa. Blogilistalle liittymisen ansiosta Kaikenlaista sai muitakin lukijoita kuin Natalian. Lokakuun lopulla tilaajamäärä oli noussut kuuteen. Entistä tiiviimmin pääsin tarkkailemaan blogin kävijäkuntaa sen jälkeen, kun 24.11.06 ryhdyin SiteMeterin käyttäjäksi.

 

Marraskuussa sain haalittua rahaa kokoon sen verran, että pystyin investoimaan uuteen kameraan. Edellinen oli hajonnut mysteerisesti noin kuukautta ennen blogin perustamista. Kameran hankkimisen jälkeen olen pyrkinyt kuvittamaan suurimman osan lastuistani ja toisaalta myös osallistumaan Valokuvatorstain haasteisiin.

 

Kesällä 2006 olin alkanut seurustella mukavan netissä tapaamani Miehen kanssa. Joulukuussa päätimme muuttaa yhteen, sillä Helsingin ja Hämeenlinnan välinen etäisyys tuntui tavattoman pitkältä. Valitsimme uudeksi kotikaupungiksemme puolivälissä sijaitsevan Hyvinkään. Uuden asuinpaikan inspiroimana ryhdyin tammikuussa kirjoittamaan lastuja Hyvinkää-kategoriaan. Tarkoituksenani oli mm. esitellä viivimäisin kriteerein valittuja paikallisia menomestoja. Tämä projekti on päässyt hyytymään viime aikoina, mutta en ole vielä luovuttanut sen suhteen.

 

Helmikuussa kyllästyin lopullisesti blogini tylsään nimeen. En halunnut kuitenkaan luopua vanhasta nimestä kokonaan, vaan säilyttää sen uuden nimen osana. Suunnittelin vakavasti ottavani käyttöön nimen Kaikenlaista mielen arkistoista, mutta onneksi postasin aiheesta ennen lopullista päätöstä. Kommenttilaatikossa käyty keskustelu sai minut tajuamaan, että nykyinen nimi – vaikka kenties hupsulta kuulostaakin – on parempi. Kaikenlaista mielen museoista juhli nimiäisiään 7.2.2007.

 

Seuraavan kuun alussa julkaisin visiittikortti-meemin yhteydessä kuvani. Hyvinkäälle muuton jälkeen olin nimittäin tajunnut, että kuka tahansa minut tunteva tunnistaa minut kyllä blogistani ilman kuvaakin. Hyvinkäällä asuvia ja Helsingissä työskenteleviä museoamanuensseja tässä ikäluokassa ei voi olla kovin monta.

 

Blogin kävijämäärät ovat koko ajan olleet vähittäisessä kasvussa, kuten myös kommenttien määrä. Etenkin jälkimmäinen ilahduttaa minua suuresti. Alusta alkaen olen pyrkinyt vastaamaan jokaiseen kommenttiin, mutta valitettavan usein se tapahtuu turhan pitkällä viiveellä. Tästä pahasta tavasta minun pitäisi hankkiutua eroon, sillä se ei laisinkaan kannusta pidempään keskusteluun. Ja keskustelujahan täällä toki kaivataan!

 

Kesäkuussa ylittyi SiteMeterin mukaan kymmenentuhannen kävijän raja, nyt lähestytään vähitellen jo viittätoistatuhatta. Kaikkein innokkaimmin tuotin lastuja blogin alkuaikoina, ja tämän vuoden puolella tahti onkin selvästi hidastunut. Silti tekstiä on syntynyt vähintäänkin riittävästi; tämä lastu on kahdessadastoinen.

 

Todennäköisesti kaikkein luetuin kirjoitukseni on marraskuun puolivälissä julkaistu "Päätäit puhuttavat". Hakusanoista päätellen täiongelma on aina vain ajankohtainen, ja konsteja ötököistä eroon pääsemiseksi kaivataan. Nyt syksyllä, koulujen alkamisen jälkeen melkoisesti osumia on kerännyt myös "Sonja O.".

 

Itse pidän omista kirjoituksistani kenties eniten viime tammikuisesta lastusta "Miksi hammastahnan täytyy vaahdota".

 

Vaikka vuoden takainen päätös blogin perustamisesta oli vaikea, en voi sanoa katuneeni sitä hetkeäkään jälkeenpäin. Mielestäni sillä, että joutuu säännöllisesti miettimään miten muotoilla ajatuksensa loogisiksi lauseiksi, on ehdottomasti myönteinen vaikutus paitsi kirjoitustaitoihin myös ajattelukykyyn. Nyt vuoden blogittamisen jälkeen olen jo ehtinyt tottua "fiksuun" oloon, mutta muistan selvästi alkuaikojen tuntemukset. Pää tuntui kirkkaammalta, elämä tarkoituksellisemmalta – ikään kuin ajattelisi enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka bloggaaminen onkin (itselleni) jossain määrin todellisuuspakoa, ei se silti ole sitä niin pahasti kuin esimerkiksi aikaisempi tapani uppoutua päivittäin tuntikausiksi kirjoihin.

 

Blogittamisen parhaisiin puoliin kuuluu ehdottomasti sen yhteisöllisyys. Kommenttilaatikoissa käytyjen sananvaihtojen ja keskusteluiden myötä bloggaajista tulee tuttuja – blogituttuja tai aivan "oikeita" tuttuja. Itse olen päässyt blogiyhteyksien kautta tapaamaan kaksi ihanaa ihmistä: Verkkolehti In Medias Resin Kirsin ensimmäistä kertaa maaliskuussa (tosin olimme työkuvioissa nähneet jo melkein vuotta aikaisemmin, mutta sitä ei lasketa) ja Kirjaston antitäti hyssyttää -blogin Reetan kesäkuussa. Viime aikoina olen salaa haaveillut johonkin suurempaan blogimiittiin osallistumisesta.

 

Blogin pitämisen (ja tietenkin myös uuden, toimivamman parisuhteen) myötä katson muuttuneeni melkoisesti henkilönä. Olen saanut paljon lisää itseluottamusta ja oppinut ilmaisemaan mielipiteitäni aikaisempaa suoremmin niin blogissa kuin "oikeassakin" elämässä. Tämä näkynee itsevarmuutena, mutta toisaalta myös jonkinlaisena kärkevyytenä. Muutoksen seuraukset ovat olleet enimmäkseen myönteisiä, mutta eivät täysin.