Joskus töissä tulee vastaan niin eriskummallisia tilanteita, ettei voi kuin hihitellä itsekseen.

Eilen museolla kuvattiin pätkiä erääseen ilmeisesti joulun aikoihin esitettävään dokumenttiin. Ohjaajalla oli ajatus, että pöydällä pitäisi olla kuppi höyryävää kahvia. Se antaisi tunnelmaa muuten kovin staattiselle esineasetelmalle. Nesteet ja museoesineet eivät tietenkään sovi yhteen alkuunkaan, mutta uskaliaaseen yritykseen päätettiin silti ryhtyä merkittävää varovaisuutta noudattaen.

Arvatkaapa kuinka kauan vastikään kuplivaksi kiehautettu kahvi pysyy kameran silmälle riittävän höyryävänä? Vain pari hassua minuuttia, joista yksi kuluu jo matkalla liedeltä kuvauspaikalle. Siinäpä sitten kuljin edes takaisin hellan ja kameran väliä kahvipannu kourassa. Samaa ohjaajan mehupullossa mukanaan tuomaa kahvitilkkaa kierrätettiin pannusta kuppiin ja takaisin. Kolmannen keittorupeaman jälkeen kohtaus saatiin viimein purkkiin.

Olen iloinen siitä, että työni harvoin on tylsää ja rutiininomaista puurtamista. Koskaan ei varmuudella tiedä, mitä seuraavana päivänä pääsee tekemään.