Näyttelykeskus WeeGee:ssä, Espoon Tapiolassa, vietettiin tänä iltana kahden museon avajaisia. Helinä Rautavaaran museon ja Leikkilinnan yhteiset avajaiset ovat osa jo keväällä alkanutta avajaisten sarjaa, joka huipentuu perjantaina, kun WeeGee-talo viisine museoineen ja muine kulttuuriantimineen aukeaa virallisesti suurelle yleisölle.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Entinen Weilin&Göösin painotalo on kokenut suuria muutoksia viimeisten parin vuoden aikana, ja ikävännäköisestä betonimötikästä on saatu varsin viehättävä museokompleksi, etenkin sisäpuolelta. Ulkopuoleltakin rakennus on miellyttävää silmäiltävää iltaisessa hämärässä, huolellisesti asennettujen valaisimien loisteessa.

 

Sain jokin aika sitten suureksi ihmetyksekseni kutsun Helinä Rautavaaran museon avajaisiin, ja päädyinkin niihin erään ystävättäreni kanssa. En olekaan aikaisemmin ollut minkään muun kuin "oman" museoni näyttelyiden avajaisissa, joten kokemus oli enemmän kuin kiinnostava. WeeGee-talo itsessään oli minulle jo entuudestaan tuttu (jos niin voi sanoa kahden aikaisemman käynnin perusteella), ja viimeksi olin siellä viitisen kuukautta sitten museopäivien aikaan. Toukokuussa talon remontti oli vielä pahoin keskeneräinen, mutta Espoon kaupunginmuseo oli jo ehtinyt avata ovensa ja Aurora Karamzinia esittelevän näyttelynsä yleisölle. Muiden museoiden näyttelyt olivat tällöin vielä työn alla, ja kävinkin ihmettelemässä muun muassa Suomen kellomuseon rakennustöitä.

 

Mielestäni on erittäin onnistunut ajatus koota samaan rakennukseen useita museoita. Onkin kiinnostavaa nähdä, millaisia kävijämääriä näyttelykeskus WeeGee tulee lähivuosina keräämään. Onkohan Tapiola liian syrjässä museokävijöiden reiteiltä? Entä kuka jaksaa kahlata 17500 neliömetriä näyttelypinta-alaa kerralla (vaikka eihän ketään tietysti pakoteta kaikkiin museoihin samalla käynnillä)?

 

Helinä Rautavaaran museon ja Suomen lelumuseon avajaiset olivat yhteiset ja näin ollen alkupuheenvuorot ja -esitykset kestivät huikeat 65 minuuttia (mitä monet kutsuvieraat pitivät selkeänä miinuksena ja merkkinä huonosta organisointikyvystä). Oli jännittävää seurata, kuinka kahden näin erilaisen museon avajais"seremoniat" oli saatu yhdistettyä. Loppujen lopuksi paketti toimi varsin hyvin. Aluksi esiintyivät Juvenalian musiikkileikkikoulun pikkuprinsessat pinkeissä pitsihörhelöissään ja olipa joukossa muutama miekalla varustettu prinssikin (vai sotilas?). Pienet laulajat virittivät yleisön odottavaan tunnelmaan, joka alkoi tiivistyä entisestään, kun selvisi, että yläkerrassa odottavat paitsi avattavat näyttelyt, myös valkoviinitarjoilu. Erilaisia puhujia oli kuitenkin lukemattomia (menin laskuissa sekaisin), ennen kuin lopuksi saimme jälleen kuunnella musiikkia, leikkiä leikkejä ja taputella käsiämme afrikkalaisen rumpumusiikin tahdissa. Tämän jälkeen väki alkoi virrata rumpalin perässä ylempään kerrokseen.

 

Suurimman osan WeeGee-talon ylimmästä kerroksesta täyttää Espoon modernin taiteen museo EMMA. Kuljimme tämän halki kahteen selkeästi pienempään museoon. Helinä Rautavaaran museon vieraita kulttuureita esittelevä näyttely oli säilynyt lähestulkoon samanlaisena kuin mitä se oli ennen museon muuttoa (se sijaitsi aikaisemminkin WeeGee-talossa, mutta talon toisessa laidassa). Leikkilinnaan en ollutkaan sen Linnanmäen vuosina tutustunut, ja pääsin toteamaan, että sen näyttely soveltuu mahdollisesti jopa paremmin nostalgiannälkäisille aikuisille kuin lapsille. Erityisen muistojaherättäviä olivat 1980-luvun lelut (ystävättäreni nostalgoi sekä niiden että 1970-luvun leikkikalujen äärellä).

 

Ehdimme vielä viime tingassa shoppailla WeeGee-talon museokaupassa, ja melko vähäisiksi jääneiden tarjoilujen vaikutuksesta ostin Aurora Karamzinin kuvalla varustetussa pakkauksessa olevaa suklaata (ei kovin hyvää) sekä pastilleja kellolla kuvitetussa metallirasiassa (en ole maistanut vielä).

 

Kaikenkaikkiaan oli todella hauskaa! Toivottavasti saan tulevaisuudessa lisää kutsuja museoiden ja näyttelyiden avajaisiin :)