Junaliikenteen epävakaisuuden armoille säännöllisesti joutuvana en voi kuin tuntea sympatiaa sitä matkustajaparkaa kohtaan, joka marraskuussa 1897 kuvaili Turun Lehdessä junamatkaansa Vaasasta Helsinkiin:

 
”Jo Waasasta lähtiessä oli myrsky siksi nawakka, että junan myöhästyminen oli pelättäwissä, waikk’ei osattukaan waroa sellaista, mitä sitten kohdattiin. Matkalla yltyi pyry yhä. Useammilla täytyi wiipyä pitemmälti, ja Ylistarossa saatiin ponnistella jo runsas tuntikausi. Moneen kertaan sai weturi woimainsa takaa nytkiä, ennenkuin waunut wiimeinkin sai liikkeelle. Seinäjoelle päästyä tuli kuitenkin selwä seinä eteen. Yritettiin tosin lähteä, luotiin lunta ja puuhattiin toiwoen ainakin parin tunnin wiiwyityksen perästä päästä matkaa jatkamaan. Turha toiwo! Kinokset oliwat jo tullessa niin wankat, että weturin oli mahdoton päästä niistä liikkumaan. Ja lumiwallien wuoksi ei saatu edes tallista toista weturia awuksi. Mutta myrsky raiwosi yhä yltyen. Pyry oli niin sakeata ett’ei edes myötä tuuleen woinut eteensä nähdä, aiwan oli kuin walkea seinä edessä. Juna oli kummallisen näköinen. Weturista näkyi tuskin muuta kuin lyhyt pätkä sawutorwea; ja waunut oliwat kaikki yltäyleensä walkoisiksi silatut. Waasasta tuli weturilla liikennetirehtöörin apulainen tuoden 30 miestä. He ryhtyiwät heti lapiotyöhön, mutta hitaasti edistyi se. Wasta iltasella oli sen werran uraa walmiina, että woitiin ruweta lähtöä yrittämään. Sitä myöten kuin miehet saiwat rataa auki luoduksi, pysytteli weturi hiljalleen liikkeessä estääkseen sitä jälleen tukkeutumasta. Matkustajain lewottomuus, erittäinkin naisten, oli suuri, olletikin alussa. Kohtaloonsa tyytyen he kuitenkin koettiwat aseman rawintolassa ikäwää päiwäänsä wiettää miten parhaiten woiwat. Tarkkaan tarwittiin siinä rawintolan ruokawaratkin, sillä wäkeä oli runsaasti talossa, kun kaikkiin kolmeen suuntaan pyrkiwät matkustajat oliwat koolla, ja heitä sitä paitsi oli runsaasti. Nukkuminen oli useinkin paras ajanwiete.
 
Vanha veturi Suomen Rautatiemuseossa
 
”Wiiwykki teki joillekuille matkustajille pahaakin haittaa. Erään insinöörin piti wälttämättä asioissa olla Wiipurissa tiistai iltana, mutta sen sijaan sai hän istua Seinäjoella. Howioikeuden ausk. G. Ignatius oli määrätty toimittamaan Wirroilla tiistaina pideltäwät wälikäräjät, jonne hän aikoi yöjunalla matkustaa; mutta käräjämiehet saiwat tulla toimeen omin päinsä, sillä tuomarin oli mahdoton päästä paikalle.
 
”Ajatella woipi, mikä oli ilo matkustajilla kun iltapuoleen wiimein ilmoitettiin, että kohta on lähtö wapaa. Junassa ei tosin enään kaasu palanut, waiwainen kynttilä waunua walaisi ja juoma- ja pesuwesi tykkönään puuttui, kun kaikki saatawissa olewa wesi tarwittiin weturiin. Kello 4 jälestä lähtikin Waasaan menewä juna. Kello ½ 7 tienoissa eteläänpäin, mutta oululaiset saiwat silloin wielä surumielin jäädä odottamaan. Hauskalta tuntuiwat junan lähtönykäykset, sillä wuoro kautisesta wankeudesta oli päästy. Melkein junan korkuisten wallien wälitse lähdettiin kulkea kalkuttamaan. Epäiltiin kuitenkin, eikö mahdollisesti wielä matkalla esteitä sattuisi. Niin ei kuitenkaan onneksi ollut laita, ja yöllä saawuttiin sitten hiljalleen Tampereelle, käyttäen tämän kaupungin ja Seinäjoen wälisellä taipaleella aikaa tuntia enemmän kuin tawallisesti. Tampereelta tulla huristeltiin Helsinkiin päin hywää wauhtia ja aamupuolella keskiwiikkona oltiin perillä wuorokauden myöhästyttyä.”  
 
            Lähde: Turun Lehti 20.11.1897
            Kuva on otettu Suomen Rautatiemuseossa 12.11.2006