Tämän lastun kirjoitin viime torstaina klo 16.12 – 17.00 välisenä aikana junassa, mutta vasta nyt ehdin sen siirtää blogiini.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

----

 

Kaikkea pitää kokeilla, ja tällä kertaa kokeilun alla on junassa blogittaminen. Olen nyt tätä postausta kirjoittaessani junassa matkalla kohti Hyvinkäätä (saamme tänään avaimet uuteen kotiimme). Vaihtelua iänikuiselle junassa lukemiselle.

 

Lukemisesta puheenollen. Joku on saattanut huomata, etten ole ikuisuuksiin kirjoittanut lukemistani kirjoista - siitäkään huolimatta, että yksi tämän blogin tarkoituksista on toimia lukupäiväkirjana. Aiheesta vaikeneminen ei tokikaan tarkoita sitä, että en olisi lukenut kirjoja - en vain ole saanut kirjoitettua niistä. Ja tähän tietenkin on luonnollinen selitys (joskin hieman mutkikas), kuten kaikkiin tekemisiini ja tekemättä jättämisiini!

 

Minun on siis pitänyt viimeisen ikuisuuden ajan kirjoittaa Mari Leppäsen kirjasta Lakua! (2004), jonka sain luettua loppuun jo lauantaina 18.11. Erehdyin kuitenkin aloittamaan karkkilakon (ei karkkia, ei leivoksia, ei jäätelöä, ei ylipäätään mitään missä on sokeria) pari viikkoa ennen tätä. Ensi sunnuntaina [toim. huom. tänään] tulee lakkoa täyteen kuusi viikkoa, mikä taitaa olla henkilökohtainen ennätykseni. Lakkoon päädyin melkoisen yllättäen erään Veteraaniurheilijan blogissa julkaistun postauksen kommettilaatikossa käydyn keskustelun johdosta.

 

Pitkään aikaan en tehnyt mitään päätöksiä siitä, kuinka kauan aion sokerittomalla ruokavaliolla sinnitellä. Mielessä oli kuitenkin sellainen ajatus, että olisi hauskaa (nojoo...) jatkaa jouluun saakka. Siksipä en ole uskaltanut kirjoittaa Lakua! -kirjasta, koska en ole halunnut joutua tilanteeseen, jossa julkisesti julistan lakkoni kestävän niin ja niin kauan. Entä jos en siihen kykenisikään? Mielestäni tästä kirjasta kirjoittaminen edellyttää mainintaa karkkilakosta.

 

Nyt joulu alkaa kuitenkin olla niin lähellä, että epäonnistumisen riskit ovat aika mitättömät. Ja lakkoilu on ollut ihmeellisen helppoa - lukuunottamatta sitä, että eräät ihmiset tuppaavat hieman loukkaantumaan siitä, että joku kieltäytyy sokeripitoisista tarjoamuksista. Harmillista kyllä, en ole tainnut laihtua lainkaan. Varma en tosin asiasta ole, sillä vaakani on rikki.

 

Jouluna aion ottaa vahingon takaisin ja ahtaa itseeni ainakin pellillisen tähtitorttuja, laatikollisen suklaata ja tietysti salmiakkia. Sen jälkeen täytyy pohtia palaanko takaisin sokerittomaan ruokavalioon vai jatkanko normaalia tapaani eli elän epäterveellisesti lähinnä irtokarkkien voimalla (mihin ihminen normaalia ruokaa muka tarvitsee?).

 

Mutta, se kirja, siitähän minun piti kirjoittaa.

 

Lakua! oli mielenkiintoinen tietopaketti lakritsin historiasta, viehättävillä ja enimmäkseen vanhoilla kuvilla höystettynä. Parhaimmillaan se olisi ollut edellämainitun herkun kera nautittuna, mutta sitähän en valitettavasti päässyt kokeilemaan. Luin kirjan yhdeltä istumalta, mihin oli keskeisimpänä syynä se, että jouduimme istumaan Miehen kanssa Marian sairaalan terveyskeskuspäivystyksessa kyseisenä lauantaina kolme tuntia (mistä voi päätellä, että kirja oli sangen lyhyt).

 

Lakritsijuurta on käytetty lääkinnässä kautta aikain, ja edelleenkin sitä löytyy monenlaisista lääkkeistä. Lakua!-kirjan mukaan on olemassa kymmeniä tutkimuksia, jotka osoittavat lakritsin ainesosien ehkäisevän syöpäsolujen kasvua. Japanilaiset tutkimukset ovat taas osoittaneet lakritsin tepsivän maksatulehduksen ja kroonisen maksakirroosin hoidossa. Myös vatsahaavan lääkinnässä on lakritsista apua. Itse olen hyödyntänyt (ennen karkkilakkoani) lakun (ja salmiakin) verenpainetta kohottavia ominaisuuksia, sillä ”kärsin” lähes olemattomasta verenpaineesta ;)

 

Kirjassa oli esitelty myös suomalaiset lakua valmistavat tehtaat ja näiden keskeisimpiä tuotteita. Oli jännittävää huomata, miten samankaltaisia lakupakkauksia monilta tehtailta löytyikään.

 

Lakua! on maukas kirja kaiken kaikkiaan. Herkkusuun iloksi on kirjan lopussa jännittävänkuuloisia lakureseptejä. ”Mustat popparit” kuulostavat esimerkiksi kiehtovalta yhdistelmältä suolaista ja makeaa.

 

302703.jpg

Tämän pyörryttävältä tuoksuvan pullollisen Munka-Lakridsia toi eräs ystäväni tuliaisiksi Ruotsinreissultaan. Muistelisin, että pullo sisältöineen on peräisin Tukholman kaupunginmuseosta (miksei Suomen museoiden museokaupoista saa mitään näin hienoa?).

 

Jouluaattona pääsen viimein maistamaan... :)