Yksi museonäyttelyiden tavanomaisimmista kompastuskivistä liittyy vitriiniteksteihin. Vitriinitekstit voivat edustaa hyvinkin laajaa ryhmää erilaisia saavutettuvuuteen liittyviä ongelmia: ne voivat olla liian pienellä fontilla kirjoitettuja, liian ylhäällä, liian alhaalla tai muuten vain väärässä paikassa. Myös kirjainten ja taustan välinen kontrasti saattaa olla liian pieni. Yksi ikävimmistä tavoista on läpinäkyvälle tarralle painettujen tekstien liimaaminen vitriinin kylkeen. Tämä on taattu tapa varmistaa, että lukeminen on museokävijälle mahdollisimman hankalaa. Edellämainitut eivät ole kuitenkaan niitä nimenomaisia vitriinitekstien ongelmakohtia, joista juuri nyt aion kirjoittaa.

 

Tällä kertaa osoitan syyttävällä sormella yleistymässä (?) olevaa tapaa, joka pakottaa näyttelyvieraan arvailemaan mikä teksti liittyy mihinkin esineeseen. Ennen vanhaan olemassa oli käytännöllinen tapa asettaa esineen vierelle pieni numero, johon vitriinitekstissä viitattiin. Erehtymisen vaaraa ei ollut, mikäli huolimaton museolainen ei ollut vahingossa sekoittanut numeroita keskenään (tunnustan, että tällaista on päässyt joskus tapahtumaan itsellenikin). Numerointitapa elää edelleenkin monissa museoissa, mutta sen rinnalle on muodostunut erilaisia enemmän tai vähemmän toimivia keinoja pyrkiä kertomaan vitriinin sisällä lymyilevistä esineistä.

 

On toki totta, että numeroidut muovikuutiot tai numerolappuset jäävät esteettisessä mielessä melkoisesti jälkeen monista muista ratkaisuista. Niiden selkeyttä ei ole kuitenkaan kovin helppo korvata muilla tavoin. Erilaistet esineiden tunnistamiseen liittyvät kilpailut ovat museoissa hauska ja piristävä lisä, mutta jokaisen vitriinin äärellä ei kuitenkaan toivoisi joutuvansa arvailemaan mikä kapistus on mikäkin.

 

Antakaa anteeksi, mutta seuraavaksi aion nimetä muutamia varoittavia esimerkkejä viime vuosilta. Lista ei ole täydellinen, mutta nämä museonäyttelyt ovat jääneet mieleen hankalasti esitettyjen vitriinitekstiensä vuoksi.

 

Espoon kaupunginmuseon Pääosassa hattu -näyttelyssä vitriineihin sijoitettujen päähineiden tekstit erotettiin toisistaan päähineiden kuvien avulla. Idea oli teoriassa hyvä, mutta käytännössä hattujen samankaltaisuus vaikeutti niiden tunnistamista – kuvista huolimatta.

 

Designmuseon tänään avatun Pääasia-näyttelyn suurehkoissa neliönmuotoisissa vitriineissä oli useampia esineitä, yleensä käyttötarkoitukseltaan hyvin samantyyppisiä. Vitriinin sivuihin liimatut tekstit selostivat esineiden tietoja, mutta monissa tapauksessa ei teksteja ja esineitä pystynyt yhdistämään toisiinsa millään olemassaolevalla logiikalla.

 

Arpomiseen pakottavista museokokemuksista ovat jääneet mieleen myös esimerkiksi Kulttuurien museon Rajantakaista Karjalaa -näyttely sekä Postimuseon perusnäyttely. Jälkimmäisessä vierailin ennen tämän blogin perustamista.

 

Hankalasti tulkittavia vitriinitekstejä syntyy helposti tilanteessa, jossa esineistö on näyttelyn rakentajille itselleen tavattoman tuttua. Mikäli tekstitystä ei ole mahdollista testata muutamalla koehenkilöllä ennen näyttelynavajaisia, lienee turvallisinta ottaa pohjaoletukseksi, että kaikki esilläolevat esineet ovat kävijöille täysin tuntemattomia ja outoja. Tämä ohjaa selkeyteen ja ymmärrettävyyteen.