Jostain syystä olen viimeisen viikon ajan ollut sekä töissä että kotona kiireisempi kuin lähes koskaan aikaisemmin. Ainoastaan silloin, kun syksyllä 2004 viimeistelin graduani, tuntui vuorokaudessa olevan vähemmän tunteja kuin nyt. Sain tuolloin palautettua opinnäytetyön perjantaina iltapäivällä vain kaksikymmentä minuuttia ennen Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kanslian sulkemisaikaa, ja näin pääsin aloittamaan seuraavana arkipäivänä uuden työsuhteen museolla. Työn saamisen ehtona oli gradun valmiiksi saattaminen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Remontti ja muuttokiireet ovat pitäneet nyt huolen siitä, että vapaa-ajanongelmia ei ole viime aikoina ollut – eipä ole juuri vapaa-aikaakaan. Töissäkin on poikkeuksellisen kiireistä. Jos voisin, istuisin mielelläni iltaisin töissä tunnin tai kaksi pidempään, jotta saisin keskeisimmät hommat hoidettua säntillisesti. Tähän ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuutta.

 

Kiire ei tietysti ole mitään, jos sitä ei ehdoin tahdoin pyri pahentamaan. Keksin muun muassa äskettäin, että voisin tarjota erääseen lehteen juttua, jonka kirjoitin viime torstaina alunperin ihan toista tarkoitusta varten. Eilen lähetin sähköpostia asiasta ja tänään sain vastauksen. Juu, totta kai ehdin lähettää valmiin tekstin (se ei suinkaan ole valmis lehteen painettavaksi nykyisessä tilassaan) ja kuvat ensi viikon aikana! Artikkeli julkaistaan jo ensi kuun alussa. Se on ensimmäinen tieteellinen (?) julkaisuni (muinoin Vihdin Uutisissa toimittajaystäväni suosiollisella myötävaikutuksella julkaistua juttua en tohdi laskea miksikään oikeaksi julkaisuksi, etenkään tieteelliseksi – kirjoitinhan sen ensimmäisenä opiskeluvuotenani).

 

Ja kursseillekin pitää päästä! Ensi viikolla alkaa Kansallisarkistossa vanhojen käsialojen kurssi, josta haaveilin jo opiskeluaikoina. Silloin en haavettani kuitenkaan toteuttanut - kuuluihan kurssi historian opintoihin, ja kuvittelin, ettei tuleva Suomen kivikauden asiantuntija kovinkaan luultavasti vanhoihin käsialoihin työssään törmää. Monenlaisten sattumusten kautta vain kävi niin, etten päätynytkään arkeologin töihin, vaan ryhdyinkin museotädiksi. Ja nyt jännitän kurssin alkua. Vanhat koukeroiset käsialat eivät kurssissa niinkään huolestuta, mutta se ruotsin kieli, jota ennen muinoin niin paljon Suomessakin käytettiin...

 

Eilen purnasin mesessä yhdelle ystävälle, että remontoiminen ja muuttaminen ovat täydellisen aivotonta puuhaa. Kaipaan tavattomasti älyllistä tekemistä ja erityisesti älyllistä kommunikaatiota muiden ihmisten kanssa. Toisin sanoen: blogittamista ja chattimista. Myös ystävien kanssa olisi kiva ehtiä puhumaan hieman pidempään kuin viime aikoina on ollut mahdollista.

 

Olikin erinomaisen virkistävää päästä tänään (tämä pakkaamiselta ”varastettu” aika kyllä kostautuu) kahden ystävän kanssa Lääkäripäiville. Meillä (tai ainakin minulla) oli todella hauskaa. Tähti lupasi kirjoitella hieman pidemmän selonteon aiheesta, joten säästän aikaa ja pidän tarinan lyhyenä.

 

Ihmiset huvittelevat monilla erilaisilla tavoilla, ja tälle kolmikolle Lääkäripäiville meno oli pitkään odotettu kokemus. Missään muilla messuilla ei muuten jaeta niin paljon krääsää kävijöille! Saimme muun muassa hernekeittoa ja kolesterolia alentavaa ruisleipää. Ja valtavasti karkkia.

 

Tähän päätän nyt tämän kiireessä nakutetun raportin ja katoan maailmalle. Muutto Hyvinkäälle tapahtuu jo perjantaina, ja tietokone täytyy valitettavasti pakata ennen sitä. Palaan taas kuvioihin, kun nettiyhteys uudessa kodissa toimii... siis mahdollisesti jo sunnuntaina, mutta mahdollisesti vasta kuukauden kuluttua (eräs kaveri joutui viime syksynä odottamaan nettiyhteyttään kaksi kuukautta). Töistä en voi blogitella, ellen sitten jää sinne illalla istumaan. Katsotaan miten pahaksi addiktio äityy.