Helsingistä pienempään kaupunkiin muuttaminen on kuin siirtyisi ajassa taaksepäin.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kävelyretket Hyvinkään suppean keskustan ympäröimillä asutusalueilla (ks. ilmakuva) tuovat väistämättä mieleen lähiöelämän 1980-luvun Suurmetsässä (tunnetaan myös nimellä Pohjois-Jakomäki). Kerrostalot ovat suunnilleen samaa ikäluokkaa ja sijaitsevat yhtäläisen harvakseltaan. Omakoti- ja rivitaloja on kylläkin Hyvinkäällä enemmän. Asutuksen lomassa on melkoisesti rakentamattomia tontteja – ilmiö, jota Helsingissä voi nykyään sanoa harvinaiseksi, mutta joka 80-luvulla on vielä aivan tavanomaista.

 

525454.jpg

 

Metsäisten länttien rehottava aluskasvillisuus ja höyryävänkostea maaperä vetoaa lapsiin ja lapsenmielisiin. Tiheään rakennuskantaan ja yksittäin sijoiteltuihin puihin tottuneelle näkymät ovat suorastaan villit. Intensiivinen tuoksu muistuttaa kadonneista ajoista, kadonneesta maailmasta.

 

Puroleikit ja sammakonkutu, märät lahkeet. Tyhjät pullot ja lasinsirpaleet puliukkojen kokoontumispaikoilla, metsän karikkeesta paljastuvat ritsanpaukut – väreiltään siniset, ruskeat ja keltavihreät. Maalöytöinä myös ihmeellisen harvinaiset yhden pennin kolikot. Likaiset housut (elleivät suorastaan puissa ja kallioilla kiipeillessä ratkenneet), vihreään maaliin sotkeentuneet vaaleanpunaiset kengät. Äidin terävät sanat ja tyypilliset rangaistukset: kotiaresti, ikkunavalvonta* ja nurkassa seisominen. Huuto ikkunasta: "Syömään!". Lisää huutoja: "Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa Viivi!", myös kuorossa kavereiden kanssa. Tupasvilla kallioilla ja pystyyn kuolleet käppyräiset männyt. Sini- ja valkovuokot. Asvaltti-ihottuma polvissa pyörällä kaatumisen jälkeen. Kirjat, lukeminen. Epämääräiseksi möykyksi pureskeltu norsuriipus, lahja isoisältä. Kaikki tämä kömpii esiin mielen museoista Hyvinkään metsäisten tuoksujen ja vesaikkoisten tonttien esiin houkuttelemana.

 

525451.jpg

 

Räpsin innoissani valokuvia pöpelikköön ammoin jääneestä viinapullosta. Sikspäkkien tummanpuhuvat kääreet sivuutan liian nykyaikaisina. Ohikulkeva koiranulkoiluttaja vilkuilee touhujani silmäkulmastaan ja nykii elikkoaan eteenpäin.

 

525432.jpg

 

Ei Suurmetsässä sentään näin paljon metsää tainnut olla, mutta pienen ihmisen näkökulmasta se tuntui mittaamattomalta. Vaan on se hullua, että nostalgisointi onnistuu näin moitteettomasti toisessa kaupungissa, toisessa ajassa.

 

Hyvinkää on lapsuuteni kaupunki.

 

Ja minä hullu vielä vuosi sitten kuvittelin muuttavani Helsingin keskustaan, istutetun luonnon keskelle.

 

 

*Ikkunavalvonta on äitini 1980-luvulla lanseeraama rangaistustapa. Ajatuksena on se, että tottelematon lapsi joutuu ulkona ollessaan pysyttelemään niin lähellä kotia, että äiti voi tarkkailla häntä keittiön ikkunasta.