Syksy on tullut ja sitä myötä myös maalaus. Maanantai-iltaisen öljyvärimaalauksen ohella viikkooni kuuluu nykyään myös uusi harrastus, torstain akvarellimaalaus, joka kylläkin talvea kohden tulee muuttumaan sekatekniikaksi. Kollaasejakin on kuulemma tiedossa.

Tänä torstaina maalattiin ensi kertaa vesiväreillä. Niillä olen viimeksi töhertänyt kouluaikoina, joskin teini-iässä piirtelin paljon vesiliukoisilla puuväreillä. Maalaaminen osoittautui yllättävän helpoksi. Olin odottanut, että se olisi ollut paljon vaikeampaa.
 
Tempo oli hyvin kiihkeä. Aluksi maalasimme toisistamme muotokuvia märällä märälle, kuivalla märälle, märällä kuivalle ja kuivalla kuivalle. Huomasin, että kuivalla kuivalle ja märällä kuivalle tuntuvat luontevimmilta metodeilta itselleni. Värit eivät leviä holtittomasti, vaan kontrollin illuusio säilyy. Täytyy ehdottomasti harjoitella niitä kahta muuta – huomattavasti hankalampaa – maalaustapaa ja koettaa pyrkiä pois tottumuksen ahtaasta karsinasta.
 
En ehtinyt kaivaa kameraa laukusta koko aikana (se vetelee muutenkin viimeisiään), mutta ryöstin kotiin palasen laajemmasta työstä, joka oli tarkoitus maalata jostakin itselle tärkeästä esineestä. Olemme nimittäin lauantaina menossa miehen kanssa erään pienen pojan 1-vuotissyntymäpäiville, ja tajusin kesken maalaamisen, että aiheeni on selvääkin selvempi onnittelukortti. Tässä se on kotona viimeisteltynä ja skannattuna.
 
 
Maanantaina sain valmiiksi syksyn ensimmäisen öljyvärityön. Se on näkymä Egeanmerelle Kusadasissa, Turkissa.