Selkäni on koettanut kertoa minulle jotain kohta kuukauden ajan. Viimeisen viikon aikana se on käynyt hyvin äänekkääksi; tuskin hetkeäkään saan olla sen moitteilta rauhassa. Erityisen piinallisia hetkiä vietämme junassa. Epätoivoisena olen käynyt ensin hierojalla (ensimmäistä kertaa elämässäni) ja sittemmin lääkärin puheilla.

 

 

On pelottavaa, kun kroppa pettää jo alle kolmekymppisenä! Mitä lieneekään odotettavissa kymmenen, kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua?

 

Huolestuttavalta näyttävän tulevaisuuden ennaltaehkäisemiseksi koetan toistaiseksi istua tavanomaista vähemmän koneen ääressä ja myös siis blogata vähemmän. Yritän muistuttaa itselleni, ettei yksikään järkevä ja selkäänsä rakastava ihminen vietä päivittäin puolta vuorokautta tietokoneen eteen liimautuneena.