Sairaan lapsen äiti, yksinäinen maahanmuuttaja, uupunut omaishoitaja, kahden alkoholisoituneen vanhemman häirikköpoika, huostaanotettujen lasten äiti, anorektikkotyttö, vakavasta masennuksesta kärsivän aviomies, yksinhuoltajaisän esikoululaispoika... Kaikki he ja monta muuta ovat päähenkilöitä SusuPetalin uudessa omakustanteessa Valkoiset talot, joka on yhtä aikaa novellikokoelma ja romaani. Lyhyet tarinat toimivat hyvin yksittäinkin – jokunen niistä onkin nähty SusuPetalin blogissa aikaisemmin – mutta yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jolla on enemmän sanottavaa. Jos lukee vain osan tarinoista, jää paljon vivahteita ymmärtämättä.

Kirjan henkilöt asuvat valkoisissa kerrostaloissa, joiden alkuperäinen väri on viidessätoista vuodessa muuttunut samean harmaaksi*. He elävät omaa elämäänsä, ja siinä sivussa havainnoivat sukulaistensa ja naapureidensa tekemisiä. Valkoisten talojen asukkaat eivät ole kovin onnellista väkeä. Mahdollisesti taloissa asuu muitakin, tavallisia ihmisiä ja jopa ihmisiä, joilla menee hyvin. Heidän näkökulmaansa ei SusuPetal ole kuitenkaan kirjaansa valinnut. Lähemmän tarkastelun kohteena ovat he, joita elämä ei ole kuljettanut kaikkein sileintä polkua pitkin. Vaikka monet kuvatut ihmiskohtalot ovat synkkiä ja ahdistavia, ei kirja silti ole vailla toivonpilkahduksia ja iloakin. Ahdistavaan tilanteeseen ei ole aina pakko jäädä. Jos voimia löytyy, voi vaihdattaa asuntonsa ulko-oven lukon tai lopettaa toivottoman avioliiton, ajatella kerrankin omaa hyvinvointiaan. Lakata alistumasta. Joskus voimat voivat kummuta ihmisestä itsestään, toisinaan ystävä tai naapuri voi käynnistää muutoksen kohti parempaa.

Kirja kuvaa ihmisen pahuutta, itsekkyyttä ja ajattelemattomuutta, mutta toisaalta myös yksinäisyyttä, epävarmuutta, pelkoa ja uupumusta, jotka tekevät heikoksi ja saavat sulkemaan silmät ja korvat ympäristön pahoilta tapahtumilta. Kukin elää omaa elämäänsä omassa pienessä asunnossaan. Joku saattaa olla ylenpalttisen kiinnostunut naapureittensa tekemisistä, mutta kaikki eivät edes tiedä keitä muita samassa rapussa asuu. Talotoimikunnan aktiivit yrittävät synnyttää yhteisöllisyyttä pihajuhlia järjestämällä, mutta moni niistä, jotka sosiaalisia kontakteja kaikkein eniten kaipaisivat, ei voi tai uskalla osallistua.

Valkoiset valot on kirja, joka paljastaa elämän kulissien takana. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille ihmismielestä kiinnostuneille. En kuitenkaan niille, jotka ahdistuvat synkistä kirjoista.


* Sama ilmiö tapahtui kirjan valkoisille kansille huomattavasti lyhyemmässä ajassa.