”Juomiksi sanotaan kaikkia veteliä eli vetisiä (juoda mahdollisia) aineita, jotka meitä vahingoittamatta sammuttavat janomme. -- -- Kaikista juomista on ihmiselle ainoastaan kaksi välttämättömän tarpeellista: vesi ja lapsukais-iällä maito.” – Bock Carl 1879: Ihmisruumis, sen rakennus, elo ja hoito.

”Kahvi ja tee ovat yleisiä ja mieluisia nautintoaineita. Jos niitä kohtuudella käytetään, niin ovat ne suureksi virkistykseksi.” – Forsström O. A. 1903: Ihmisruumiin rakennuksen pääpiirteet ja terveysopin alkeet. Oppikirja kansaa ja kansakouluja varten. Kolmas painos.

”Älä juo väkevätä kahvia eli teetä eikä myöskään päihdyttäviä juomia.” – Forstén Gustaf (toim.) 1908: Terveydenhoitosääntöjä koulunuorisolle. Toinen painos.
 

***

Tee on herkullinen juoma, jolla on pitkä, kiehtova ja monivaiheinen historia. Kaikkine oheistilpehööreinen se tarjoaa aiheen, josta voi kirjoittaa lukemattomia kirjoja ja suunnitella monen monta näyttelyä. Teelle suotuisan ilmapiirin on lähiaikoina voinut havaita leijailemassa pääkaupunkiseudun museoiden yllä.

Viime lokakuussa aukesi reilun viikon sisällä kaksi teenäyttelyä: Teematka Designmuseossa Helsingissä ja Tee! – teetä, taidetta ja keramiikkaa Kiinasta Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa. Molemmat näyttelyt olivat avoinna yleisölle vielä tammikuussa. Oikeastaan heti, kun jälkimmäinen näyttelyistä ehti päättyä, aukaisi helsinkiläinen Sinebrychoffin taidemuseo oman, japanilaista teekulttuuria esittelevän näyttelynsä Chadô – teen tie.

Teenrakastajalle tällainen näyttelysuma sopii tietysti paremmin kuin hyvin. Pahaksi onneksi EMMAn näyttely ehdittiin purkaa seuraavan tieltä ennen kuin muistin, että sinnehän oli tarkoitus mennä. Designmuseoon säntäsimme Natan kanssa lähestulkoon vihoviimeisellä mahdollisella hetkellä. Teen tie on vielä näkemättä.

Designmuseon Teematka-näyttelyssä kävijää kuljetettiin juoman matkassa idästä länteen. Teen levittäytyessä ympäri maapalloa kehittyi yhä uudenlaisia tapoja nauttia sen makunystyjä hivelevistä aromeista. Kussakin maassa tee sai ympärilleen omanlaisensa kattauksen ja tapaperinteen. Teematkalla kuljettiin muun muassa halki Kiinan, Korean, Venäjän ja Englannin. Idän teeseremoniat ja pikkuiset kupit vaihtuivat lännessä jalopuisiksi huonekaluiksi ja koristeelliseksi posliinimuotoiluksi. Varhaiset vedenkeittimet olivat niin näyttäviä, että niitä saattoi ensin luulla teepannuiksi. Kunnes silmät havaitsivat asiaankuulumattomalta vaikuttavan sähköjohdon. 

Espoon modernin taiteen museo, Sinebrychoffin taidemuseo ja Designmuseo ovat tuoneet Suomeen näyttävän välähdyksen (erityisesti) itäisen teekulttuurin historiasta ja muotokielestä. Esteettisesti ihastuttavat astiat kertovat kuinka suuresti teetä on arvostettu lukuisissa kulttuureissa ja erityisesti näiden yläluokkaisissa piireissä.

Teen maailmanvalloitus jatkuu kuitenkin yhä tänäkin päivänä. Seremonioista ja seurapiireistä juoma on levinnyt kaiken kansan kuppeihin. Ehdotankin lämpimästi, että seuraava teenäyttely täydentäisi aikaisempia ja keskittyisi teen uudempaan historiaan. Mielenkiintoinen ja maanläheinen näyttely voisi syntyä esimerkiksi suomalaisen ”teekulttuurin” vaiheista. Sirojen ja koristeellisten posliinikuppien, -pannujen ja samovaarien jälkeen voisivat huoltoasemien karkearakenteiset mukit, kraanalämmin vesi ja Liptonin teepussit hätkähdyttää. Tämä siis vinkkinä vaikkapa Hotelli- ja ravintolamuseolle, Kansallismuseolle tahi Helsingin kaupunginmuseolle.