Taalla ollaan! Sökessa* nimittain. Tana aamuna herasin oikean kukon kieuntaan, kuten eilenkin. Parvekkeelta voi heittaa kuivaa leipaa pihalla asustaville kanoille, mika on hassua, koska Aslı ja Atilla asuvat Hyvinkaata isommalla paikkakunnalla kerrostalossa. Maaseutu ja todella tihea kaupunkimaisema yhdistyvat Turkissa jannittavalla tavalla monin paikoin.

Olemme liikkuneet paikasta toiseen niin kiireisella aikataululla, etten ole tietokonetta ehtinyt aikaisemmin nahdakaan. Matkapaivakirjaa en ole kerennyt kirjoittaa ensimmaisen illan jalkeen.

Istanbul on suurin kaupunki, jossa olen koskaan kaynyt. Virallisen tiedon mukaan asukkaita on 12 miljoonaa, mutta Atilla puhui saannöllisestı 14 miljoonasta. Ajelimme paljon ympariinsa autolla saavuttamatta kuitenkaan kaupungin rajoja: Istanbul tuntui loputtomalta.

Kavimme tutustumassa vanhan kaupungın nahtavyyksiin: huikeaan Aya Sofıaan ja valtavaan Topkapı-palatsiin. Naihin ja (lahes) kaikkiin museoihin olen paassyt sisaan ilmaiseksı ICOMin kortilla, vaikka luultavasti se ei olisi ollut yhta helppoa ilman puolestani puhuvaa Atillaa.

Turkkilaiset ovat niin sosiaalisia, etta sulkeutunutta suomalaista hammentaa. Kaduilla voi puhua kenelle vain ilman pelkoa nyrpistelysta. Autoilijat kommunikoivat keskenaan tuuttailemalla torvella vahan valia. Merkkiaani voi olla paitsi hoputus edessa-ajavalle, myos tervehdys jalkakaytavalla kulkevalle tuttavalle. Kuulemma on tapana, etta naimisiin mennessa tuuttaillaan aivan erityisen paljon. Hyvin vieraanvaraisisia taalla ollaan myos. Meidat on vastustelusta huolimatta majoitettu Aslın ja Atillan makuuhuoneeseen. He itse nukkuvat työhuoneen sohvalla. Eilen Aslın aiti kutsui meidat luokseen syömaan börekia. 

Eilen kavimme myos Ephesuksessa, mika oli melkoinen kokemus. Otin valtavasti valokuvia, kunnes muistikortti tayttyi. Onneksi sain jatkaa kuvaamista Aslın kameralla. Kerron Ephesuksesta lisaa sitten, kun olen kotona ja voin liittaa lastun oheen kuvia.

Yksi asia taalla Turkissa pelottaa, nimittain liikenne. Ensinnakin autoja on aivan valtavasti - etenkin Istanbulissa. Ruuhkat ovat kasittamattamia, vaikka kaistoja onkin ruuhkaisimmissa paikoissa useita rinnakkain. Lisaksi turkkilaiset kuljettajat eivat juurikaan piittaa liikennesaannoista ja nopeusrajoituksista. Kapeilla ja mutkaisilla teilla kaahataan satasta, eika kukaan kayta turvavyöta. Jalankulkijat toisaalta juoksentelevat hyvin vapautuneesti ja autoista piittaamatta teiden yli. Kuulemma liikennekuolemia tapahtuu paljon.

Nyt taytyy varmaan lopettaa tama kirjoittelu, silla Mieskin kaipaa mahdollisuutta istua koneella.

*Aslı ja Atilla eivat sittenkaan asu Kusadasıssa kuten luulin, vaan naapurikaupungissa Sökessa.