Sairaanhoitajat ovat tällä hetkellä harvinaisen kuuma puheenaihe, ja siksipä ajattelin itsekin lausua heistä sanasen. Kuten tavallista, nykyajan tapahtumiin en niinkään halua ottaa kantaa, vaan käsitellä menneitä aikoja. Laajemman näkökulman vuoksi, tietenkin.

 

Vaikka välskäreitä ja lääkäreitä on Suomessa ollut jo iät ajat, on sairaanhoitajien ammattikunta melkoisesti tuoreempi ilmiö. Lääkärikoulutus alkoi Turun akatemian perustamisen myötä 1640-luvulla, mutta sairaanhoitajaksi on voinut opiskella vasta 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien.

 

Vuonna 1867 perustettiin Helsinkiin diakonissalaitos, ja samana vuonna alkoi keskieurooppalaisen mallin mukainen diakonissakoulutus. Opinnot kestivät kymmenen kuukautta, ja niihin sisältyi muun muassa sairaanhoidossa tarpeellisia taitoja. Kymmenen vuotta myöhemmin käynnistyivät Suomen Punaisen Ristin kolmen kuukauden pituiset sairaanhoitajakurssit. Varsinaisena sairaanhoitajakoulutuksen alkuna Suomessa pidetään kuitenkin vuonna 1889 Helsingin Kirurgisessa sairaalassa alkanutta koulutusta, "Kirurgin kursseja". Vuosisadan lopulla ja seuraavan alussa koulutusmahdollisuuksia tuli lisää, ja sairaanhoitajien määrä kasvoi nopeasti.

 

Suomen sairaanhoitajakoulutus oli pitkään nimenomaisesti sairaanhoitajatarkoulutusta, ja 1960-luvulle saakka siihen saivat osallistua vain naiset. Itse asiassa sairaanhoitajattaren ammatti oli yksi ensimmäisistä, joihin nainen ylipäätään saattoi ryhtyä (muun muassa opettajan ja kanslistin ohella). Sopivana hoitajattarena pidettiin naimatonta, siveellistä ja kuuliaista naista, jolla oli sovelias pohjakoulutus tyttökoulusta tai seminaarista. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa sairaanhoidon katsottiin olevan kutsumustyötä, jolle tuli omistautua täydellisesti. Naimisiinmeno esimerkiksi ei tullut kuuloonkaan ennen kuin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Ensimmäiset miessairaanhoitajat ovat valmistuneet vuonna 1965 Tampereen II sairaanhoito-oppilaitoksesta.

 

Vaikka toimenkuva ja vaatimukset työntekijän henkilökohtaisista ominaisuuksista ovat merkittävästi muuttuneet 1900-luvun alusta tähän päivään, on kutsumustyön leima jäänyt sitkeästi kiinni hoivatyön tekijöihin. "Sisar hento valkoisen" rooli on kenties vanha ja aikansa elänyt, mutta se vaikuttaa edelleen ihmisten mielikuvissa ja ennakkokäsityksissä. Valkea myssy on kadonnut hoitajien kutreilta jo kauan sitten, mutta yhä riittää nykyisillä sairaanhoitajilla tekemistä heidän koettaessaan irtautua menneiden aikojen painolastista.

 

Suomen sairaanhoitajien huono palkkaus on ollut jo useita viikkoja puheenaiheena niin uutisissa, blogeissa kuin työpaikkojen kahvipöydissäkin. Hoitoalan kehnon palkkauksen mustat juuret kiemurtelevat pitkälle menneisyyteen, sairaanhoitajatarkoulutuksen varhaisvaiheisiin saakka. Huono palkkaus on alusta lähtien liittynyt niin sairaanhoitotyöhön kuin muihinkin 1800-luvun lopulla syntyneisiin "naisten ammatteihin", kuten Maria Sarkio aikaisemmin tänä vuonna julkaistussa väitöskirjassaan kirjoittaa:

 

"Kaikkien näiden uusien naisammattien status oli alusta lähtien selvästi alhaisempi kuin pappien, lääkäreiden tai muiden vastaavien miesammattien. Tämä näkyi myös palkkauksessa, sillä esimerkiksi naisopettajille maksettiin samasta työstä selvästi pienempää palkkaa kuin miehille. Tätä syrjivää käytäntöä perusteltiin muun muassa miesten korkeammilla elinkustannuksilla: hehän joutuivat elättämään perheen tai ainakin palkkaamaan itselleen palvelijan tekemään taloustyöt. Asiaan vaikutti toki sekin, että naisten työntekoa pidettiin väliaikaisratkaisuna ennen avioitumista ja jäämistä kotiin. Siitä huolimatta varsin monelle naimattomalle  myös sairaanhoitajalle naiselle työurasta tuli elämäntehtävä."

 

  

Lähteet:

 

Forsius Arno: Sophie Mannerheim, suomalaisen sairaanhoidon uranuurtaja

 

Sarkio Maria 2007: Sairaanhoitajaksi kasvattaminen. Sairaanhoitajakoulutus ja siinä käytetyt oppikirjat Suomessa vuoteen 1967 asti. Väitöskirja.

 

  

Lisätietoa aiheesta:

 

Diakonissalaitoksen tarina – koulutuksen historiaa

 

Forsius Arno: Ensimmäinen sitoutumattomien sairaanhoitajattarien oppilaitos

 

Forsius Arno: Florence Nightingale – sairaanhoidon ja terveydenhuollon uudistaja

 

Forsius Arno: Sairaiden hoidon historiaa ennen Florence Nightingalea

 

Forsius Arno: Theodor Fliedner ja diakonissojen koulutus

 

Korhonen Maila: Helsingin kaupungin terveydenhuolto-oppilaitos 1909 – 1998

 

Paasivaara Leena: Sairaanhoitaja-lehden 80-vuotinen taival

 

  

Tämä lastu on omistettu heille, jotka säännöllisin väliajoin päätyvät blogiini hakusanoilla sairaanhoidon historia.