<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tänään olen pohdiskellut kovasti erästä bloggaamisen kannalta keskeistä asiaa, nimittäin anonymiteettiä. Kuten hyvin on tiedossa, lukemattomat Blogistanin kansalaiset ovat tehneet sen päätöksen, että kirjoittavat ajatuksiaan nettiin mieluummin nimimerkillä kuin omalla nimellä. Näin olen itsekin tehnyt useammasta eri syystä:

 

  1. En halua, että nimelläni googlettamalla päätyy tänne. Se tuntuu liian paljastavalta, ja vähemmästäkin alkaa ujostuttaa.

  2. En halua, että ihmiset luulevat, että ajatukseni edustavat museoni kantaa asioihin. Puhun vain omasta puolestani, ja kaikki mielipiteet ovat omiani.

  3. En halua, että lastuissa mahdollisesti esiintyvät asiavirheet, kummalliset tai suorastaan lapselliset ajatukset sekä mielipiteet, kirjoitusvirheet ja muut vastaavat vaikuttavat siihen, miten ei-kovin-läheiset ihmiset minua oikeassa elämässä tulkitsevat. En halua joutua häpeämään itseäni tai blogiani.

Erityisesti kolmatta syytä olen tänään hautonut mielessäni. Se kertoo huonosta itsetunnosta, halusta piileskellä. Piileskelyyn ei kuitenkaan pitäisi olla todellista syytä, sillä jokaisen lastun olen kirjoittanut tietoisena siitä, että sen saattaa lopulta päätyä lukemaan äitini, entinen koulukiusaajani, pomoni, naapurini tai ylipäätään kuka tahansa ihminen nykyisyydestäni, menneisyydestäni tai tulevaisuudestani.

 

Miten ihminen voisi oppia olemaan ylpeä itsestään ja teoistaan - omista sanoistaan? En todellakaan tiedä vastausta tähän kysymykseen, mutta toivon, että se selviää jonakin päivänä. Siihen pyrin, jos en aktiivisesti, niin ainakin puoliaktiivisesti.

 

Tästä lähtien kirjoitan blogia omalla nimelläni.