Viimeksi kerroin jätättävän rannekellon arvoituksesta, joka on riivannut minua koko kesän. Vielä yksi kello joutui luopumaan hengestään ennen kuin selitys mysteerin takana paljastui.

Kun kelloliikkeen myyjätär kysyi minulta, säilytänkö kelloani kotona television päällä, olin ihmeissäni. Kuulemma moni on onnistunut sekoittamaan kelloparkansa perusteellisesti altistamalla sen television magneettikentälle. Minun kelloni uinuu kuitenkin yönsä tietokonepöydällä.

Ja sitten yhtäkkiä palaset loksahtivat kohdalleen.

Kesäkuun alussa ostin Bergenistä ihastuttavan sinivihreän vakosamettikäsilaukun (Mies kutsuu sitä jätesäkiksi suuren koon vuoksi), joka sopii mainiosti yhteen violetin vakosamettijakkuni kanssa. Yhtä kallista laukkua en ole koskaan aikaisemmin omistanut. Laukun vuoriin on ommeltu seitsemän magneettia, jotka pitävät sen monet taskut tiiviisti suljettuina. Ei ihmekään, että rannekelloni on käyttäytynyt niin oudosti nimenomaan junamatkoilla, kun pidän laukkua sylissä ja luen kirjaa.

Miksi kukaan ei ole koskaan aikaisemmin kertonut minulle, että kellot ja magneetit eivät sovi yhteen? Miksi yksikään aikaisempi ”magneettilaukku” ei ole tappanut kellojani? Onko Suomessa ja Norjassa erilaiset määräykset magneettien magneettisuudelle? Voiko laukku tuhota lompakossani asustavien korttien magneettiraidat? Entä mitä tapahtuu kännykälle? Apua!

Tarinan opetukset:

- Magneetit ovat vaarallisia.
- Turhamaisuus ei kannata.
- Joskus halpa tuote on parempi kuin kallis.

Pieni anekdootti matkan varrelta:

Eräänä päivänä maksoin tavalliseen tapaan lounaani museon kahvilan kassalla. Kävelin muutaman metrin matkan pöytään. Vasta, kun olin laskemassa laukkuani yhdelle tuoleista, huomasin noin viisitoista senttimetriä korkean peltisen teepurkin ankkuroituneen sen kylkeen.