”On totta, että moni museo kompastuu näyttelyteksteihinsä, joiden määrä ja pituus kasvaa helposti liian suureksi. Toisinaan tekstit ovat myös kuivakkaita, pahimmillaan suorastaan puisevia.” (Kaikenlaista mielen museoista 26.8.2008)

Itsetutkiskelun paikka, selvästikin. Sitä on helppoa naureskella muissa museoissa tolkuttoman pitkille teksteille ja kommentoida miten ehkä hyvällä tuurilla 1 % kävijöistä jaksaa lukea ne läpi. Erittäin helppoa. Mutta entäs sitten, kun ensimmäistä kertaa on itse todella siinä tilanteessa, jossa ei voi kuin oivaltaa, että kaikki ne loistavan mielenkiintoiset jutut pitäisi mahduttaa tämän kappaleen pituisiin tekstinpätkiin. Ruotsin- ja englanninkielisten käännösten kera tekstin määrä on kuitenkin kolminkertainen. Eikä niitä tekstitaulujakaan 80 neliön näyttelytilaan kovin monta voi ripotella ilman, että museovierasta alkaa ahdistaa. Siinä sitä katselee huolestuneena noin viidentoista senttimetrin korkeuteen kohoavaa valokopiopinoa ja huomattavasti korkeampaa kirjapinoa. Tiivistämisen taidolle on todella tarvetta.
 
Onneksi kukaan ei ole kieltänyt kirjoittamasta pidempiä tekstejä, jotka voi tarjoilla käytännöllisessä A4-formaatissa erityisen kiinnostuneille kävijöille luettavaksi. Toivottavasti näiden pidempien tekstien käännökset ehtivät valmistua ennen syyskuisia avajaisia. Tai edes ne suomenkieliset versiot.