Suomen ensimmäinen sairaala (jos Pyhän Yrjänän hospitaalia nyt sairaalaksi voi kutsua, pikemminkin kyseessä oli säilytyspaikka leprasairaille) perustettiin kirkon toimesta 1300-luvulla. Lääkäreitä alettiin kouluttaa Kuninkaallisessa Turun akatemiassa kolmisen sataa vuotta myöhemmin.

 

Sairaanhoitajia ei sairaaloissa nähty pitkään aikaan, vaan potilaista pitivät huolta piiat, rengit tai ”sairaanvartijat”. Vasta 1860-luvulla ryhtyivät Helsingin ja Viipurin diakonissalaitokset ensimmäisinä kouluttamaan sairaanhoitajattaria. Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana maan sairaanhoitajatarkunta alkoi vähitellen laajeta, kun myös Suomen Punainen Risti ja Helsingin Kirurginen sairaala  rupesivat järjestämään kursseja, joilla saattoi hankkia sairaanhoitajattaren koulutuksen.

 

Sairaanhoidon ja erityisesti diakonissojen historiasta kiinnostuneen kannattaa vierailla Helsingin Diakonissalaitoksen museossa Alppilassa. Sain itse tänään mahdollisuuden käydä pikaisesti tutustumassa kyseisen museon näyttelyyn ja olin positiivisesti yllättynyt. Diakonissalaitoksen museota ei kovinkaan suuresti markkinoida, ja se lukeutuu Helsingin pienten museoiden joukkoon. Vain museonjohtajalle maksetaan palkkaa; muutoin museo toimii yleiseen suomalaiseen tapaan eli vapaaehtoisvoimin. Eläkkeelle jääneet diakonissat ovat onneksi innostuneita museostaan.

 

Diakonissalaitoksen museo on toki pienikokoinen, jos sitä verrataan suuriin museoihin kuten Kansallismuseoon, Luonnontieteelliseen keskusmuseoon tai Ateneumiin. Se ei kuitenkaan ole aivan niin pieni kuin voisi kuvitella, ja esillä on hyvinkin runsaasti esineistöä – osittain tosin käytännön sanelemista syistä. Monet museot kärsivät siitä, että varastotilaa on käytettävissä aivan liian vähän, eikä Diakonissalaitoksen museo ole poikkeus. Näyttelytiloihin kuuluu useita pienehköjä huoneita, jotka on pyritty sisustamaan Diakonissalaitoksella käytössä olleilla esineillä. Vitriineitä ei museossa juurikaan ole, eivätkä ne pienissä tiloissa varmaan kovin hyvältä näyttäisikään. Interiöörit ovat vakuuttavampia ja niiden kautta hahmottuu kiinnostavalla tavalla diakonissojen sisaryhteisön elämä. Diakonissat asuivat ja työskentelivät Diakonissalaitoksella. Jos diakonissa ennen 1950-lukua halusi mennä naimisiin, joutui hän eroamaan sisaryhteisöstä ja luopumaan työstään.

 

Museossa on esillä paitsi sairaanhoitoon myös arkisiin askareisiin, asumiseen sekä ruuanlaittoon liittyvää esineistöä. Yksi museon huoneista on lähes kokonaan omistettu diakonissojen valmistamille ihastuttaville käsitöille. Tekstiilit ovat aikaisemmin olleet sulostuttamassa sairaalan potilaiden arkea, mutta nykyään ei niitä – tai vastaavia uusia – enää uskalleta varkauden pelossa pitää esillä. Sääli.

 

Tämä viehättävä museo on auki ainoastaan keskiviikkoisin, mutta opastettuja kierroksia voi tilata toki muillekin päiville. Huolimatta museon hankalista aukioloajoista ja ”näkymättömyydestä” tavoittaa se kuitenkin reilusti yli 1000 kävijää vuodessa.