Viime viikon Valokuvatorstain aiheena oli Miksi? Kysynkin siis, miksi hammastahnan täytyy vaahdota. Tämä on retorinen kysymys, sillä tiedän varsin hyvin, miksi hammastahna vaahtoaa – ja miksi sen "täytyy" vaahdota.
Vaahtoa synnyttävä ainesosa on "sodium lauryl sulfate" eli suomeksi natriumlauryylisulfaatti, ja sitä on lisätty useimpiin marketeissa myytäviin hammastahnoihin. Hammastahnan täytyy vaahdota, koska kulttuurissamme on totuttu yhdistämään vaahto mielikuvaan hyvästä puhdistamistehosta. Runsasvaahtoisuus – tai vaahtoaminen ylipäätään – ei kuitenkaan oikeasti vaikuta positiivisella tavalla pesutulokseen.
Tohtori Eero Tammisalo kirjoitti vuonna 1938 Kotilieden lääkärikirjan (toim. Karolina Eskelin) kuudennessa painoksessa seuraavasti:
"Hammasharja on hampaiden puhdistuksessa pääasia, suuvesistä ja hammaspulvereista ja -tahnoista koituva hyöty ei missään tapauksessa vastaa niistä maksettuja kalliita hintoja. Viisaasti tekeekin se, joka näihin aineisiin muuten menevillä rahoilla ostaa useammin uuden ja hyvän, jos kohta kalliimman hammasharjan."
Kun perehtyy vanhoihin, 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla julkaistuihin kodin lääkärikirjoihin, saa pian huomata, että hammastahnat eivät ole kovin suuressa suosiossa. Niiden käytöstä varoitellaan säännöllisesti. Varoitukset tulisi kenties pitää mielessä edelleenkin, ainakin osittain. Yllättävän harva tuntuu tietävän, että natriumlauryylisulfaatti edesauttaa ikävien ja kivuliaiden haavaumien – siis aftojen – syntyä suun limakalvoille. Ilmiö ei vielä viime vuonnakaan ollut kovin yleisesti tiedossa edes lääkäripiireissä; Lääketieteellisessä Aikakauskirja Duodecimissa aiheesta kirjoiteltiin ällistyneeseen sävyyn. Ilmeni, että vaikka hammaslääkärit ovat tunteneet hammastahnan ja aftojen välisen yhteyden jo pitkään, ovat lääkärit kuitenkin olleet pimennossa.
Väärinkäsitysten välttämiseksi lienee syytä tarkentaa, että edellä mainittu entisaikain hammastahnojen vaarallisuus ei perustu natriumlauryylisulfaattiin. Hammastahnat ja -pulverit sekä suuvedet sisälsivät aikoinaan huomattavasti haitallisempia valmistusaineita. Max Oker-Blomin ja G. V. Levanderin toimittama Kodin lääkärikirja. Neuvonantaja terveille ja sairaille (2. painos, 1913) kertoo näistä seuraavasti:
"Tehdäksemme hampaan puhdistuksen vaikutuksen vedellä ja harjalla tehokkaammaksi käytämme tähän tarkoitukseen hyvää hammasjauhoa (pulveria). Tämän täytyy olla niin hienoksi jauhettua, ettei sormeen tunnu minkäänlaisia jyviä. Kaikki hammasjauhot sisältävät pääasiallisesti hiilihappoisia alkali-suoloja, jotka mekaanisen vaikutuksensa ohella vielä kykenevät tekemään hapot tehottomiksi ja vahingollisen karies-sienen (märkäsienen) syntymisen vaarattomaksi. Veteen liukenevia väkeviä lipeitä ei saa käyttää suuhappojen poistamiseen, sillä ne polttavat limakalvon. Sentähden on hammassaippuoita käytettäessä välttämätöntä olla hyvin varovainen. Paraskin saippua muodostaa, niin pian kuin se tulee kalkkia sisältävään kaivoveteen, puhdasta lipeää. Jos siis tahdotaan käyttää hammassaippuaa, tulee varmuuden vuoksi käyttää ainakin tislattua vettä, jota saadaan apteekista. Samaa varovaisuutta on hammastahdasta käytettäessä noudatettava. Se sisältää enimmäkseen hammasjauhoa, saippuaa ja vähän glyseriiniä; se on yhtä vahingollista kuin hammassaippuat. Hammasjauhon väri on yhdentekevää. Vaaleanpunainen ja punainen väri antaa ainoastaan tarpeettoman värilisäyksen. -- -- Kaikkia sellaisia hammasjauhoja ja tahtaita, jotka lyhyessä ajassa tekevät hampaat häikäisevän valkoisiksi, on erittäin varottava, sillä ne sisältävät vapaata happoa, joka syövyttää hammaskiillettä. -- -- Hyvän suuveden täytyy olla hampaille, suun limakalvoille ja koko elimistölle täydellisesti vaaratonta, jotta sillä olisi tyydyttävästi antiseptinen vaikutus. Sen tulee maistua ja tuoksua hyvältä. Useimmat kaupassa saatavat suuvedet eivät täytä tätä vaatimusta ja ovat senvuoksi usein vahingollisia."
Hammastahnasta tuli ensimmäistä kertaa todella hyödyllistä vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen, kun keksittiin, että fluoria lisäämällä voidaan parantaa hampaiden puolustuskykyä kariesta vastaan. Hampaiden harjaaminen ilman hammastahnaa – siis pelkällä vedellä – ei ole niin mahdoton ajatus kuin ensi kuulemalta voisi ajatella. Tutkimukset todistavat, että nimenomaan mekaaninen hankaaminen ja sen aiheuttama plakkikerroksen häirintä ovat keskeisimpiä karieksen torjunnassa. Pelkkä hankaus riittää myös pysäyttämään jo alkaneen karioitumisen.
Aftoista kärsivien ei kuitenkaan tarvitse tyytyä pelkkään harjaan ja veteen sillä sekä marketeissa että apteekeissa on tarjolla myös vaahtoamattomia tahnoja. On tutkittu, että hammastahnan vaihto tällaiseen vähentää aftojen määrää jopa yli 50 %:lla. Koska ainakin osa apteekkien erikoistahnoista sisältää kananmunaa, on allergisten on syytä olla varuillaan.
Saarnaavan ja yliopettavaisen lastun lopuksi vielä kevennyksenä vanha ja hyväksi havaittu (?!) suomalaiskansallinen vinkki hampaiden puhdistukseen. Lainaus on Marja Sotamaan vuonna 2004 toimittamasta kirjasta Hammashoidon perinne.
"Erik Hukkasen metsuri-isä antoi 30-luvulla lapsilleen seuraavat hampaiden kotihoito-ohjeet:
Tuoreen leivän syönti on pahasta, kotona tehty leipä saa niijootua (kuivua) viikon ajan ennen käyttöön ottoa. Kuivan leivän syönti pitää hampaat puhtaina ja vahvistaa ikeniä sekä leukaluita.
- hampaiden raot puhdistetaan puusta vuollulla tikulla
- suolaan tai tuhkaan kastetulla märällä sormella voi valkaista hampaat
- palasokerin imeskelyä on vältettävä
- illalla ennen nukkumaanmenoa purskutellaan hampaat lämpimällä suolavedellä ja kurlataan kurkku".
Kommentit