<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Koska tämän vuoden laskiaistiistaina löysin itseni lukemasta tenttiin aamusta iltamyöhään, enkä siis tehnyt mitään vähänkään laskiaiseen liittyvää, aion tässä kertoa siitä ainoasta laskiaisesta, jonka kykenen muistamaan.

 

En muista kuinka vanha olin silloin, kuitenkin yli kymmenvuotias. Minä ja äitini olimme päättäneet leipoa laskiaispullia itse. En enää muista mikä oli syy siihen, etteivät kaupan antimet kelvanneet tällä kertaa meille kuten aina aikaisempina vuosina. Pikkuveljeni oli luonnollisesti myös innoissaan, mutta hän ei taikinan ja kermavaahdon ryöstelyn lisäksi ottanut osaa leipomiseen.

 

Taikinanvalmistusvaiheessa ei juuri ole kuvailtavaa, se sujui kuin missä tahansa lapsiperheessä: jauhoa kaikkialla, tuskastuttavan pitkä odotus taikinan kohotessa: "Äiti, joko se on valmista?". Kun pullien pyörittämisen aika tuli, päätimme minun ehdotuksestani valmistaa tarpeeksi suuria pullia sillä "eihän niistä kaupan pienistä pullista ole mihinkään". Hieman äiti ihmetteli, kun pullia mahtui pellille vain neljä kappaletta.

 

Kun pullat oli paistettu, minä ja veljeni, herkkusuut, huokasimme onnessamme. Näin suuria pullia emme olleet ennen nähneetkään. Sitten pääsimmekin pullien täyttämisvaiheeseen, ja minä, joka olen aina rakastanut kermavaahtoa, vaadin sitä laitettavan pullien sisälle uskomattomia määriä. Ja niihin äidin varoituksiin siitä, että emme veljeni kanssa muka jaksaisi syödä niitä laskiaispullia, tuhahdimme vain vastaukseksi.

 

Oliko pullien täytteenä hilloa vai marsipaania, sitä en kykene palauttamaan mieleeni. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että olen aina suosinut marsipaania, mutta en ole varma olinko samaa mieltä joskus kymmenisen vuotta sitten.

 

Se kaukainen laskiaistiistai on ainoa kerta elämässäni, kun en ole jaksanut syödä kokonaista laskiaispullaa. Näin jälkeenpäin, kun pullien todellinen koko on jo armeliaasti sumentunut mielessäni, voin vain ihmetellä, kuinka suuria ne tosiasiassa olivatkaan. Miten minä, joka lapsena jokaisilla syntymäpäiväkutsuilla ahmaisin ainakin kolme suurta palaa täytekakkua, en jaksanut syödä yhtä laskiaispullaa?

 

Vuoden 2002 laskiaistiistai kului, kuten sanottu, tenttiin lukiessa. Seuraavana päivänä, tentin jälkeen, tämä kirjoitustehtävä ja menneisyyteni laskiainen pyörivät mielessäni siinä määrin, että päädyin etsimään netistä reseptiä kananmunattomille pullille. Sinä iltana minä ja avomieheni herkuttelimme laskiaispullilla (hillotäytteisillä!).

 

Vaikka nostalgisissa tunnelmissa tarkoituksella yritin leipoa pullista vertaisia niille, jotka olin leiponut kymmenen vuotta aikaisemmin, niistä tuli aivan tavallisen kokoisia pullia. Tämä on saanut minut ajattelemaan, että aikuiseksi tulolla on yllättäviä piirteitä. Ero lapsen ja aikuisen välillä on yllättävän suuri. Ainakin laskiaispullan kokoinen.

 

 

* Kansatieteen kurssiin Suomalainen kalendaariperinne liittyvä laskiaisaiheinen kirjoitustehtävä vuodelta 2002. Tarkoituksena oli kirjoittaa omista laskiaisenviettotavoista.

 

PS. Kananmunattomia laskiaispullia voi leipoa näppärästi soveltamalla aikaisemmin postaamani pullareseptiä. Muna-allergisten kannattaa huomioida, että marsipaani usein sisältää munanvalkuaista. Onneksi ei kuitenkaan aina!