Mikä työpäivä tänään olikaan!

 

Kun pari viikkoa sitten sain kuulla, että eräs taho aikoo järjestää museolla suurimuotoisen tilaisuuden, johon tarvitaan kaksi vanhanaikaisesti pukeutunutta opasta, olin yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Innoissani, koska niin kauan kuin olen museolla työskennellyt (hyvä tavaton, pian neljä vuotta!), olen koettanut säännöllisin väliajoin vihjailla, että teemaopastukset viehättävissä vanhahtavissa asuissa olisivat varmasti asiakaskunnan mieleen. Kauhuissani, koska museolta ei omasta takaa löydy kuin oikeita vanhoja vaatteita, joita ei tietenkään mallinukkien lisäksi kukaan muu voi pukea päälleen. Kun tilaisuutta järjestävä taho sai kuulla, ettei museolla ole soveltuvaa vaatetusta, ilmoitti se itse huolehtivansa asujen hankkimisesta. Ajatuksena oli "jotain 1800-lukulaista".

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kahden viikon ajan mielikuvitukseni on loihtinut toinen toistaan kamalampia näkyjä vaatetuksesta, johon torstaina – ylihuomenna – tulen pukeutumaan: kiiltävää polyesteriä, prinsessanpinkkiä, sähkönsinistä, tylliä ja hörhelöitä. Kauhistus! Viime yönä näin jopa unta aiheesta. Unessa minulle ja työkaverilleni ojennettiin jokseenkin onnettoman näköiset kananpojankeltaiset leningit. Sivumennen sanoen, en pidä keltaisesta väristä tippaakaan.

 

Onneksi asia järjestyi kuitenkin kaikista huolista huolimatta parhain päin, ja vietimme tänään puolitoista tuntia erään helsinkiläisen korkeakoulun puvustossa sovittamassa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tyyliin valmistettuja roolivaatteita. Tunnelma oli hulvaton, ja erilaisten vaatteiden kokeilua olisi voinut jatkaa paljon pidempäänkin. Vaatekappaleita kaikilta mahdollisilta vuosikymmeniltä oli luultavasti satoja hyllymetrejä, ja ne kaikki kuiskailivat houkuttelevasti. Emme kuitenkaan etsineet armeijatakkeja, korkeakorkoisia mustia nahkasaappaita, sifonkihuiveja emmekä mainospipoja.

 

Kaksi ensimmäistä pukua, jotka meille esiteltiin, olivat keltaisia – kananpojankeltaisia. Huolestuin heti. Onneksi osoittautui, että ne olivat väärää kokoa. En muista olenko koskaan ollut onnellisempi siitä, ettei minulla ole ennustajan lahjoja! Monien sovitteluiden jälkeen päädyimme lopulta vihreisiin hameisiin (valkoisia alushameita unohtamatta) ja jakkuihin, itse sain vielä hassun keltaisen hatunkin kokonaisuutta täydentämään. Varteenotettavia ja arvokkaita neitejä noin vuodelta 1900!

 

Olemme jo suunnitelleet työkaverin kanssa, että puvut täytyy dokumentoida huolellisesti. Kamera tulee siis olemaan erittäin hyvässä käytössä torstaina. Ajoitus pukujuhlalle ei voisi olla sopivampi, sillä Kirsi aloitti taannoin Nepotia-blogissaan visiittikorttimeemin, jossa ajatuksena on kuva(ut)ta(a) itsensä tai joku muu vanhan ajan hengessä. Puku, kamera ja halukas kuvaaja ovat valmiina odottamassa. Loppuviikolla osallistun siis meemiin.