Kaikkihan tietävät, miten suomalaista tyypillisesti kuvaillaan. Pohjoisen maan kansa on vähäpuheista, rehellistä ja kyräilevää, ja tokihan sille maistuu viina. Mutta millaisena nähtiin Suomen kansa 50 vuotta sitten? Ovatko stereotyyppiset käsitykset pysyneet samana tähän päivään saakka?

 

Näin kirjoittaa J. Carpelan vuonna 1951 ilmestyneen teoksen Ulkotöiden tapaturmista luvussa Vähän suomalaisesta luonteesta:

 

”Kokonaisuutena katsottuna on Suomen kansalla useita yhteisiä luonteenpiirteitä. Eräs sellainen on halumme uskoa ehkä liiankin paljon hyvää itsestämme. Kuvittelemme olevamme rehellisiä, sisukkaita, uutteria ja käteviä sekä älykkäitä. Näissä luuloissamme on tosin vinha perä, mutta tuskinpa nuo ominaisuudet sentään ovat yksin meidän patenttejamme.

       Sisu on meillä hyvin vahva luonteenpiirre. Se on joko aktiivinen, tuo "Luja tahto vie miehen läpi harmaan kiven", taikka passiivinen: "Yrittäköön määrätä, tämä poika ei tottele". Sisu on sana, joka on vaikeasti käännettävissä muille kielille. On kuitenkin tunnustettava, että se toisinaan kovasti vivahtaa itsepäisyyteen, jääräpäisyyteen, joka aina ei ole ihailtavaa eikä edes järjenmukaista.”

 

Suomalainen sisu, niinpä niin! :)

 

”Kompleksialttius eli sielullinen velkaantuminen on valitettavasti hyvin yleisesti vallalla kansamme keskuudessa. Olemme sisäänpäinkääntyneitä, märehdimme asioita ja murjotamme, purnaamme asiattomasti vastaan ja osoitamme mieltä, ja kun meitä loukataan, panemme asian visusti "hampaankoloon" ja muistamme sen kauan. Suomalainenhan on niin äärettömän arka kunniastaan.”

 

 Kovin on negatiivinen lausunto suomalaisesta luonteenlaadusta tähän mennessä. Mutta jotain hyvääkin Carpelanilla on sentään sanottavana.

 

”Huumorintaju on meidän parhaimpia lahjojamme. Sen ansiosta olemme voineet kantaa suuria vastoinkäymisiämme kautta aikojen. Pelastumme huumorilla monesta ikävästä tilanteesta. Tunnemmehan kaikki sanonnat: "P-ka reissu, mutta tulipahan tehtyä" tai "Kaikki män, eikä piisantkaa". Suomalainen on huumorintajunsa johdosta valmis laskemaan leikkiä toisen kustannuksella, mutta auta armias jos hän itse joutuu pilkan kohteeksi."

 

Eivät ole sanonnat kovin paljon viidessäkymmenessäviidessä vuodessa muuttuneet!

 

Muita Carpelanin mainitsemia luonteenpiirteitä ovat vielä lisäksi epäluuloisuus, raskasliikkeinen tasaisuus (joka ilmenee hitaana innostumisena) ja itsenäisyys sekä yksilöllisyys. Kahden jälkimmäisen riskinä on kuitenkin se, että ne herkästi johtavat itsekkyyteen ja ylpeyteen.

 

Monet Carpelanin mainitsemat sterotyyppiset luonteenpiirteet ovat sellaisia, että niiden voidaan edelleenkin katsoa olevan yleisesti hyväksyttyjä – tai ainakin tämä on suomalaisten näkemys suomalaisista. Vaan miten ulkomaalaiset näkevät katajaisen kansamme? Tiettävästi poliittisten suhdanteiden muutokset vaikuttavat melkoisesti stereotypioihin ja mielipiteet voivat vaihtua lyhyessäkin ajassa lähes laidasta laitaan (ks. täältä, sivu 31). Voisiko olla niin, että esimerkiksi Euroopan Unioniin kuuluminen muuttaa vähitellen maailmalla vallitsevaa käsitystä suomalaisista?

 

Kuinka monelta menisi pasmat sekaisin, jos suomalaisia jonakin päivänä luonnehdittaisiin vaikkapa rentoina ja seurallisina? Siitähän voisi saada jonkin sortin identiteettiongelmia!