Vaihdoimme SusuPetalin kanssa tauluja. Tai siis, minä sain jo ripustaa Sinisen neidon olohuoneen seinälle uiskentelemaan, mutta SusuPetal joutuu odottamaan Unohtuneen muotokuvaa vielä monta kuukautta. Maalauskurssi jatkuu yhä, enkä voi pysyvästi luopua töistäni ennen kevätnäyttelyä.

 
Sininen neito palasi kehystämöstä jo yli viikko sitten, mutta alituisen pimeyden vuoksi en ole saanut siitä esittelykelpoista valokuvaa ennen tätä päivää, jolloin olin poikkeuksellisesti päiväsaikaan kotona. Keinovalossa maalauksen värit vääristyvät oudon kellertäviksi ja kehyksen lasi heijastaa kirkkaita täpliä ja hämmentäviä kuvajaisia. Tänään väijyin päivän aurinkoisinta hetkeä usean tunnin ajan, mutta vasta kahden jälkeen valkea valo siivilöityi huoneeseen oikeasta suunnasta.
 
Kotini seinillä ei perinteisesti ole ollut taidetta, vaikka olenkin siitä kauan haaveillut. En ole yksinkertaisesti raaskinut ostaa. Sen jälkeen, kun aloin maalata, ovat edellisten asukkaiden seiniin jättämät naulat täyttyneet vähitellen öljyväritöistä. Tuntuu kuitenkin vähän hassulta – ja myös hitusen itserakkaalta – elää pelkästään omien taulujensa ympäröimänä.
 
 
SusuPetalin Sininen neito herätti heti huomioni, kun näin sen hänen blogissaan. Kauniit sinisen ja vihreän sävyt, merenneitoteema ja unenomaisuus houkuttelivat, ja neidon yllä oleva sininen mekko ruokki mielikuvitusta. Olen iloinen, että saan katsella maalausta joka päivä.
 
Taulujen vaihtaminen tuntuu hyvältä tavalta hankkia taidetta kotiinsa. Jos tilaisuuksia vaihtokauppoihin eri ihmisten kanssa syntyy myöhemminkin, saattaa muutaman (kymmenen) vuoden kuluttua koossa olla mitä mielenkiintoisin taidekokoelma!