<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ajattele, että sinulla olisi esine, joka olisi sinulle hyvin tärkeä, joka koskettaisi erityistä sopukkaa sydämessäsi. Ehkä olisit saanut sen edesmenneeltä äidiltäsi, joka puolestaan olisi saanut sen omilta vanhemmiltaan.

 

Esine olisi vanha ja sen pinta tummaksi patinoitunut. Ainoastaan katsomalla sitä voisit tuntea menneisyyden väreilevän ympärilläsi. Kulunutta pintaa tunnustelemalla esivanhempiesi kerran jo vaienneet äänet alkaisivat laulaa korvissasi.

 

Ajattele, että olisit itsekin hyvin vanha. Miten monet hetket olisitkaan viettänyt esinettä sormeillen, menneitä muistellen ja pohtien, kenelle aikuisista lapsistasi haluaisit sen antaa. Eräänä päivänä saisit kuitenkin toisenlaisen ajatuksen: lahjoittaisit esineesi museoon, jossa se tarinoineen säilyisi ikuisesti!

 

Miltä sinusta mahtaisikaan tuntua, kun museon henkilökunta ystävällisesti mutta päättäväisesti pahoittelisi, ettei esineelle olekaan paikkaa museossa. Saisit kuulla, että samanlaisia esineitä kokoelmista löytyy jo useita kappaleita.