"Kovia leipälajeja, reikäleipää, näkkileipää, korppuja ynnä muita on tarmokkaasti suositeltava. Ne ovat erittäin hyödylliset hampaille, tärkeämmät kuin hammasharja!"

 

Näin valistetaan kansaa tohtori Carl Schiötzin kirjassa Koululasten terveyttä edistämään. Tavallaan ei ole kovin ihmeellistä, että vuonna 1924 annettiin tällaisia ohjeita. Hammasharja on loppujen lopuksi kapistus, joka yleistyi varsin hitaasti.

 

Suomessa suhtauduttiin hammasharjoihin 1800-luvun lopulla ylellisyystarvikkeina ja pidettiinpä niiden käyttöä jopa silkkana turhamaisuutena. Ei lienekään yllätys, että 1890-luvulla tehdyissä tutkimuksissa huomattiin, että yli 90 % koululapsista oli kariesta hampaissaan. Hampaiden harjaus alkoi vähitellen tulla tavaksi 1900-luvun aikana, mutta pitkään aikaan se ei suinkaan ollut mikään itsestäänselvyys. Hammasharjaa käytettiin usein "väärin": kokonaisella perheellä saattoi olla yksi yhteinen hammasharja tai sitten hampaat pestiin vain satunnaisesti. Hammasharjan vaihtokin saattoi tapahtua esimerkiksi kerran viidessä tai kolmessakymmenessä vuodessa. Suomen maaseudulla eli vielä 1950-luvulla ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan kuulleetkaan hammasharjasta.