Kävimme jokunen viikko sitten Miehen kanssa Riihimäen kaupunginmuseossa. Museo sijaitsee vuonna 1858 valmistuneessa puutalossa lähellä Riihimäen rautatieasemaa, johon rakennuksen vaiheet keskeisesti liittyvätkin. Kaupunginmuseon perusnäyttely ”Riihimäkeläisen tarina” johdattaa kävijän mesoliittiselta kivikaudelta monien vaiheiden ja mielenkiintoisten esineiden sekä valokuvien avulla lähes nykyaikaan saakka. Riihimäen historian ohella myös Karjalankannaksen Antreasta 1940-luvulla paikkakunnalle muuttaneet evakot ovat saaneet oman näyttelyhuoneensa museosta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

2038439.jpg 

Keittiöpuuhia Riihimäellä 1900-luvulla. (Minulla on samanlainen punainen kahvipurkki kuin alimmalla hyllyllä keskellä!)

 

Vierailu herätti kaikenlaisia kaupunginmuseoita yleisesti koskettavia ajatuksia, jotka ajattelin jakaa kanssanne. Kaupunginmuseoissa on nimittäin jotain erityistä. Sen sijaan, että ne keskittyisivät keräämään johonkin enemmän tai vähemmän suppeaan aihepiiriin liittyviä kokoelmia kuten useimmat museot, ne voivat parhaimmillaan tuoda näyttelyissään (ja etenkin varastoissaan) esille elämän koko kirjon. Näkökulma on tietysti kaupungin, mikä nostaa kussakin kaupungissa ja kaupunginmuseossa esille erilaisia painotuksia. Vaikka monet kaupunginmuseot muistuttavat toisiaan, on niissä kuitenkin väistämättä oma erityinen pohjavireensä.

 

Oman paikkakunnan asukkaille kaupunginmuseon näyttelyillä on paikallisidentiteettiä vahvistava vaikutus. Historiallisiin faktoihin ja esineisiin perustuvan tarinankerronnan avulla omat juuret saavat voimaa kaivautua syvemmälle maaperään. Valokuvat ja esineet kertovat enemmän tai vähemmän tutuista asioista. Kömpelöä vertauskuvaa käyttääkseni kaupunginmuseo on omilleen kuin peili, joka auttaa näkemään oman itsen laajemmassa kontekstissa. Peilin pinnasta heijastuu oma kuva, mutta myös itseä ympäröivä miljöö.

 

2038442.jpg

Musiikkia menneiltä ajoilta.

 

 

Ulkopaikkakuntalaiselle kaupunginmuseo ei ole peili, vaan ehkä pikemminkin ikkuna, jonka läpi voi katsella kaupunkia sivullisen tarkkailijan roolissa. (Oma kuvajainen ja ympäristö kenties heijastuvat ikkunan pinnasta, mutta eivät parhaimmillaankaan kovin selkeinä.) Tunnekokemus museon esineiden äärellä on tuskin keskimäärin yhtä voimakas kuin kaupungin omalla väellä, mutta tietoa löytää varmasti. Vieraalla paikkakunnalla – niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa – kannattaa aina suunnata ensimmäiseksi kaupungin historiaa esittelevään museoon ja ottaa selvää siitä, mihin oikeastaan onkaan joutunut.

 

Suomalaisissa kaupunginmuseoissa merkittävä osa esineistöstä on sellaista, jollaista on ollut käytössä eri puolella maatamme, jos ei jopa vieläkin laajemmalla maantieteellisellä alueella. Useimpien kaupunginmuseoiden perusnäyttelyt myös etenevät tutun kaavan mukaisesti, esihistorialliselta ajalta vähän kerrassaan kohti nykypäivää. Kronologisen kerronnan rinnalla nostetaan esille kaupungin erikoisilmiöitä, sillä osa aineistoista ja niiden merkityksistä on nimenomaan tietylle paikkakunnalle ominaisia. Esimerkiksi Riihimäen historiassa 1860-luvun alussa rakennetulla Helsinki-Hämeenlinna -rautatiellä ja hieman myöhemmin valmistuneella Pietarin radalla on keskeinen merkitys. Jollain toisella paikkakunnalla on saattanut muodostua vastaavalla tavalla tärkeäksi vaikkapa sataman rakentaminen.

 

2038440.jpg 

Junan ”käyttöohjeet” koululaisille vuodelta 1933.

 

En yhtään epäile, etteikö kaupunginmuseo voisi vahvistaa myös vieraspaikkakuntalaisen identiteettiä. Uskoakseni tällöin tuskin on kuitenkaan kysymys paikallisidentiteetistä, vaan laajemmasta ”hämälaisestä”, ”suomalaisesta” tai vaikkapa ”eurooppalaisesta” identiteetistä.

 

Museokokemuksessa tärkein yksittäinen tekijä on katsojan oma tulkinta. Liioitellen voisikin kenties väittää, että näyttelyn tärkein ”esine” on kävijä itse, sillä nimenomaan hänen kokemuksensa ja tulkintansa antaa määritelmän kaikille (muille) esineille. Jos näyttely ei kykene herättämään minkäänlaisia tunteita ja ajatuksia, sen merkitys jää vähäpätöiseksi ja sen unohtaa nopeasti. Kaupunginmuseoilla on yleensä taito herättää tunteita – etenkin oman kaupungin asukkaiden keskuudessa.

 

2038437.jpg 

Komea apteekkivaakuna 1800-luvun loppupuolelta.

 

***

 

Riihimäen kaupunginmuseossa suurin yllätys ei muuten liittynyt itse näyttelyyn, vaan blogini satunnaiseen lukijaan, joka tuli juttelemaan. Oli hauskaa vaihtaa ajatuksia, vaikka kieltämättä yllätyinkin melkoisesti siitä, että tulin tunnistetuksi! Terveisiä siis ;)