Verkkolehti In Medis Resin Kirsi ja Veteraaniurheilija Christian Sundqvist ovat molemmat vastikään kirjoittaneet aikuisiän diabeteksesta ja sen hoitokeinoista. Molempien kirjoituksista ilmenee selvästi, kuinka kiistelty asia tämän taudin hoito onkaan.  

 

Haluan osallistua keskusteluun antamalla puheenvuoron Max Oker-Blomille ja G. V. Levanderille, jotka toimittivat vuonna 1913 toisen painoksen teoksesta Kodin lääkärikirja. Neuvonantaja terveille ja sairaille*. Kirja ajoittuu aikaan ennen insuliinipistoksia (ensimmäiset annettiin 1920-luvulla) ja taudin toimivaa lääkehoitoa. Oker-Blom ja Levander ovat käyttäneet lähteenään tohtori Carl Reissigin teosta, jonka nimeä ei ole valitettavasti mainittu.

 

Jo vuonna 1889 oli kaksi saksalaista tutkijaa osoitettanut haiman osuuden sokeritaudin synnyssä. Kodin lääkärikirjassa ei haimaa kuitenkaan ole mainittu lainkaan, vaan kirjoittajat arvelevat, että diabetekselle altistavat paitsi perintötekijät, myös nykyaikaisen elämän hermostoa rasittavat vaatimukset:

 

"Sokeritautiseksi sanotaan ihmistä, jonka virtsassa on sokeria, kun nimittäin sokeri ja sokeria muodostavat aineet eivät hajaannu eivätkä tule käytetyiksi veressä ja kudoksien aineenvaihdossa. -- -- Sokeritaudin lopullinen syy on vielä tuntematon; kumminkin tiedetään, että tauti on usein läheisessä yhteydessä keskushermoston sairaalloisten muutosten kanssa. -- -- Tilastolliset tiedot näyttävät, että tauti on nykyään paljon tavallisempi kuin ennen, mikä täydellä oikeudella on luettava niiden suurempien vaatimusten syyksi, joita nykyaikainen elämä asettaa hermostolle."

 

Varauksetonta lääkehoitoa Oker-Blom ja Levander eivät sokeritaudista kärsiville suosittele, sillä kaupan on paljon arvottomia lääkkeitä, joilla lupaillaan olevan aivan yliluonnollisia vaikutuksia. Kelvottomien aineiden listalle ovat päässeet mm. djecatin, antimellin, glykosolvol ja sachurosolvol. Lääkkeiden sijaan kirjoittajat kannattavat elintapojen perusteellista muutosta.

 

Sairaiden tulisi oman hyvinvointinsa edistämiseksi syödä oikein, liikkua ulkoilmassa, harjoittaa lihaksiaan ja levätä tarpeeksi. Koska kylvyt ja muu veden käyttäminen ovat myös tärkeitä, kannattaa potilaiden hyödyntää kylpylaitosten tarjontaa. Erityisesti on nostettu esille maineikas Karlsbad. Kylpyhoitoja suositeltavampaa on potilaan kuitenkin ajoittain majoittua sokeritautisille tarkoitettuun erikoisparantolaan.

 

Kaikkein tärkeimpänä kirjoittajat pitävät kuitenkin oikeanlaista ruokavaliota, josta viime kädessä sairaan paraneminen tai huononeminen riippuu:

 

"Mitä ruokajärjestykseen tulee, antaa lääkäri sairaalle luettelon, jossa ravintoaineet ovat jaetut määrättyihin ryhmiin. Ensi ryhmä sisältää ruokalajit, jotka kohtuullisessa määrässä sallittuina muodostavat ravinnon pääosan. Siihen kuuluvat kaikki lihalajit, munat, juusto, useimmat kasvikset ja kaikki rasvat, jotka varsinkin ovat tärkeät, etusijassa voi. Toinen ryhmä sisältää ruokalajit, jotka ovat kokonaan kielletyt, nimittäin kaikki sokerilajit ja kaikki sokeria sisältävät ravintoaineet, niinkuin hunaja, siirappi, suklaati, makeat ruokalajit ja sokeroidut hedelmät, hedelmäjäätelö j. n. e. -- -- Kolmas ryhmä näyttää ravintoaineet, jotka tosin sisältävät sokeria muodostavia aineita, mutta joita ilman ei kokonaan voi olla, esim. leipä, perunat, palkokasvit, riisi, ohra, kaura, maito ja hedelmät. Lääkärin on yllämainitun tutkimisen nojalla tarkoin määrättävä, kuinka paljon jokainen sairas saa näitä aineita nauttia."

 

Lopuksi kirjoittajat varoittavat diabeetikkoa nauttimasta alkoholijuomia konsultoimatta ensin lääkäriä, sillä etenkin oluissa on suuria eroja:

 

"Suomen olut ei tässä ole yhtä sopivaa kuin miedot Saksan oluet." 

 

 

* Samaista Kodin lääkärikirjaa olen hyödyntänyt aikaisemminkin kirjoittaessani pääkivusta, heinänuhasta ja yskästä.