Olen viime päivinä työskennellyt museon exlibris-kokoelman parissa: siirtänyt kirjanomistajamerkkejä tavallisista kirjekuorista happovapaisiin kuoriin, lajitellut, aakkostanut ja laatinut luetteloa. Ensi viikolla pääsen skannaamaan.

 

Exlibrikset ovat osoittautuneet paljon kiehtovammiksi kuin olen koskaan osannut kuvitellakaan. Ne ovat kauniita ja täynnä erilaisia merkityksiä. Kirjanomistajamerkki tekee kirjasta arvokkaamman. Jokainen merkki on pieni taideteos.

 

Muutaman päivän exlibristelyn jälkeen uskallan esittää empiirisiin havaintoihin ja mututuntumaan perustuvan käsitykseni pääasiassa 1920-luvulta 1960-luvun loppuun ajoittuvista merkeistä. Mitään aihetta käsittelevää kirjallisuutta en ole lukenut, joten tulkinnat ovat puhtaasti omiani ja mahdollisesti virheellisiä.

 

Luontoaiheet näyttäisivät olevan kaikkein suosituimpia. Maisemakuvaukset, kasvit ja eläimet ovat exlibristen tyypillisimpiä aiheita. Toisaalta hyvin yleisiä kuva-aiheita ovat myös merkin omistajan ammattiin, harrastuksiin tai kiinnostuksen kohteisiin liittyvät symbolit. Monesta exlibriksestä voi heti päätellä millä alalla sen omistaja työskentelee, ja tämä tietysti korostuu niiden alojen kohdalla, joihin liittyy jotain helposti visuaaliseen muotoon muunnettavaa esineistöä tai aiheistoa. Ammatti-identiteetin voimakkuudella ja alan arvostuksellakin lienee merkitystä siinä, kuinka mielellään siihen viittaavaa symboliikkaa on haluttu exlibriksessä esittää.

 

Harrastuksiin liittyvistä kuva-aiheista suosituin on kirja – mikäpä aihe sopisikaan paremmin kirjallisuudenrakastajalle. Myös esimerkiksi veneily- ja kalastusaiheisia exlibriksiä on useita.

 

Jos merkin omistajan sukunimi on helppo esittää kuvallisesti, on näin usein myös tehty: esimerkiksi kaarnavene kaarnaan viittaavan sukunimen yhteydessä, Karhumäen exlibriksessä karhu ja mäki sekä Wolffin merkissä susi.

 

Exlibriksiä on teetetty taiteilijoilla, mutta piirretty myös itse. Avioparit ovat hankkineet yhteisiä exlibriksiä kirjoihinsa liimattavaksi. Kirjanomistajamerkkejä on annettu lahjaksi merkkipäivinä, jopa pienille lapsille. Aivan kaikissa tapauksissa lahjaksi saadut kirjanomistajamerkit eivät kuitenkaan ole vastanneet saajan omaa makua, ja ne ovatkin saattaneet jäädä käyttämättä tai ääritapauksessa päätyä jopa kaatopaikalle.

 

Silloin, kun lapsena kuulin ensimmäistä kertaa exlibriksistä, suhtauduin niihin lievästi halveksuen ja hyvin epäluuloisesti. En voinut ymmärtää, miksi kirjojaan pitäisi suojella erityisin kirjanomistajamerkein – muuta merkitystä en exlibriksille osannut nähdä. Ajatus tuntui jollain oudolla tavalla liian epäluottamukselliselta. Turha kai mainita, etten tuolloin omistanut kuin koulukirjani.

 

Nyt minulla on huomattavasti suurempi kirjakokoelma, ja suhtaudun exlibriksiin myönteisesti. En niinkään siksi, että haluaisin voimakkaasti osoittaa omistusoikeuteni kirjahyllyni sisältöön, vaan kulttuurihistoriallisista syistä. Museotyössä olen saanut havaita, että exlibrikset, omistuskirjoitukset, leimat, alleviivaukset ja marginaaleihin kirjoitetut muistiinpanot tekevät kirjasta huomattavasti kiinnostavamman kuin mitä se olisi omana itsenään. Lisäksi kirjojen välistä voi löytyä mitä mielenkiintoisimpia historiallisia dokumentteja: valokuvia, mainoksia, kuivattuja kukkia ja lehtiä, kiiltokuvia, käyntikortteja, muistiinpanolappusia, postikortteja ja ylipäätään ihan mitä tahansa riittävän litteää. Joidenkin vanhojen kirjojen kansien suojaksi on ommeltu kankaiset suojakannet, joihin on voitu kirjoa esimerkiksi kasviaiheita. Työpöytäni viereisessä hyllyssä on kansio, jonka olen nimikoinut ”Kirjojen välistä löytyneitä”. Kokoelma kasvaa koko ajan.

 

Taidan tarvita exlibriksen. En ole vielä päättänyt piirränkö sellaisen omin käsin vai palkkaanko jonkun muun asialle, mutta asia on hautumassa. Aikataulukin on jo päätetty. Haluan antaa merkin itselleni 30-vuotislahjaksi ensi syksynä. Museoammattia voisivat symboloida vaikkapa valkoiset hansikkaat, kuplamuovi ja tietokone.

 

Uteliaana ihmisenä kuulisin mielelläni blogin lukijoiden kokemuksia exlibriksistä. Onko kellään omaa kirjanomistajamerkkiä, ja jos on, niin miten se on saatu? Asiaa pähkäilyäni olen tullut siihen tulokseen, etten taida tuntea yhtään exlibriksen omistajaa.