370060.jpg

 

Ostin tänään työhuoneeseen verhot eli toisin sanoen kaksi alennuslakanaa Anttilasta. Pitkien ja tuskallisten silityslaudan ääressä käytettyjen hetkien aikana en voinut olla pohtimatta monille niin tyypillistä tapaa silittää lakanat joka kerran ennen käyttöä. Eräskin työkaverini on kertonut mankelista, jolla hän varmistaa vuodevaatteiden absoluuttisen sileyden (sanamuoto [ja liioittelu] on omani). Mankeli? Mikä kumma on mankeli? Itse en ole edes nähnyt mankelia – paitsi kerran Tekniikan museossa!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Silittäminen on puuhaa, johon ryhdyn vain pakon edessä. Sen vuoksi minulla onkin vaatekaapissa lukuisia paitoja, joita olen käyttänyt vain kerran tai kaksi. Vaatteiden silittämisen voin kuitenkin teorian tasolla ymmärtää, vaikka pidänkin sitä vastenmielisenä touhuna: sileissä vaatteissa antaa itsestään asiallisemman vaikutelman. Sen sijaan lakanoiden ja muiden vuodevaatteiden sekä pyyheliinojen silittämisessä kulminoituu silittämisen tolkuttomuus. Sileät lakanat eivät ole julkisesti nähtävillä, eivätkä ne edes pysy sileinä ensimmäistä yötä pidempään.

 

Silittämisen saloihin vihkiytyneet ovat vakuuttaneet minulle, että silitysraudan tai mankelin jäljiltä lakanat tuntuvat silkinpehmoisilta ihoa vasten. Jään kuitenkin pohtimaan, että voiko saavutettu pehmeys olla kaiken sen vaivan ja ajankulutuksen arvoista? Silittäessä ei voi edes lukea, puhumattakaan blogittamisesta! Oman (lyhyen) kokemukseni perusteella voin todeta, että silittäessä saadut ideat blogikirjoituksiksi eivät ole saman arvoisia kuin esimerkiksi junamatkalla tai kävelyretkellä kehitetyt. Turhautuminen johtaa katkeraan tilitykseen.

 

Tänään oli muuten Uutislehti 100:ssa lyhyt juttu silitysroboteista, joiden avulla paitojen ja pikkutakkien rypyt katoavat kuin itsestään. Samalla katoavat myös kuluttajan rahat, sillä masiina maksaa yli tuhat euroa. Minua jäi häiritsemään jutun sävy. Silitysrobotteja nimittäin markkinoidaan nimenomaan "yksineläville miehille". Tämä kertoo paljon yhteiskunnasta, jossa elämme.

 

Parisuhteessa elävä mies ei siis tietenkään tarvitse silitysrobottia, sillä hänellä on jo sellainen omasta takaa. Toisaalta yksinelävä nainen ei voi ostaa silitysrobottia, koska hänen naiseutensa kärsii siitä (ja koska hänellä on liian pieni palkka). Kuinka moni nainen, etenkään hieman vanhempi, voisi kevein sydämin tunnustaa ystävilleen, tuttavilleen ja sukulaisilleen hankkineensa käytännöllisen silitysrobotin? Itse voisin kyllä ilomielin robotin ottaa, sillä en todellakaan ole mikään kodinhengetär.