1244567308_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Lepraa esitteleviä vahamalleja Pleiestiftelsen for spedalske No 1:n ”museohuoneessa”.

Eräs keskeisistä teemoista Bergenin kongressissa oli lepran historia. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä tuo nimenomainen tauti on jättänyt jälkensä Bergeniin. Keskiajalla lepra oli melko yleinen sairaus koko Euroopassa, mutta uudelle ajalle tultaessa se alkoi kadota. Pisimpään tauti sinnitteli Pohjoismaissa, ja 1800-luvun puolivälissä Norjassa oli suhteessa väkilukuun enemmän leprasairaita kuin missään muussa Euroopan maassa. Kaikkein ankarimmin tauti koetteli Bergeniä ja sen ympäristöä. Pahimmillaan kaupungissa toimi kolme leprasairaalaa, ja keinoa taudin taltuttamiseksi etsittiin vimmatusti. Bergeniläinen Gerhard Henrik Armauer Hansen löysikin leprabakteerin 1873, mutta lääkettä saatiin odottaa aina 1940-luvulle asti. Sitä ennen paras keino estää tautia leviämästä oli potilaiden eristäminen erityisiin lasaretteihin, mitä olikin harjoitettu jo keskiajalta lähtien, vaikka taudin tarttumistapaa ei tuolloin vielä tunnettukaan.

1244567321_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Leprasairaala St. Jørgens Hospitalin sisätiloja.

Tautina lepra on vaikeasti tarttuva, vuosia – jopa vuosikymmeniä – itävä ja hitaasti etenevä, eikä sairaus juurikaan lyhennä potilaan elinikää. Se kuitenkin muuttaa ulkonäköä, ja siihen yhdistyy voimakas stigma, erityisesti kristityissä maissa. Lepraan liittyy paljon häpeää ja salailua. Suomessakaan eivät ole kovin kaukana ne ajat, jolloin Oriveden leprasairaalaan (Suomen viimeinen leprasairaala, joka toimi 1904 – 1953) viety sukulainen vaiettiin olemattomiin.

Sairastuneen elämän lepradiagnoosi muutti täydellisesti, sillä hänet repäistiin irti normaalista elämästä ja suljettiin loppuelämäkseen laitokseen. Tavallisesta ihmisestä tuli pelätty, karteltu ja halveksittu spitaalinen.

1244567331_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Lepraa esitteleviä vahamalleja Pleiestiftelsen for spedalske No 1:n ”museohuoneessa”. 

Kongressin aikana meillä oli mahdollisuus vierailla kahdessa Bergenin entisistä leprasairaaloista: 1400-luvulla perustetussa ja Bergenissä vuonna 1702 riehuneen tulipalon jälkeen uudelleenrakennetussa St. Jørgens Hospitalissa* sekä vuonna 1857 toimintansa aloittaneessa Pleiestiftelsen for spedalske No 1:ssä. Kolmatta Bergenin leprasairaaloista, Lungegård Hospitalia, ei ole enää – se on purettu rautatien alta.

1244567341_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
2 m x 2 m -kokoinen potilashuone St. Jørgens Hospitalissa. Huoneessa oli sängyt kahdelle potilaalle, mutta leprapotilaiden määrän ollessa korkeimmillaan voitiin kolmekin potilasta sijoittaa huoneeseen samaan aikaan. 1900-luvun puoliväliä kohti potilasmäärä väheni rajusti, ja lopulta sairaalassa oli vain kourallinen leprasairaita. Viimeiset kaksi potilasta kuolivat vuonna 1946.

Erityisesti lepramuseona nykyään toimiva St. Jørgens Hospital kosketti. Vaikka näyttelyteksteihin ei ollut aikaa paneutua ollenkaan, puhui vanha puurakennus puolestaan. Potilaiden pikkiriikkiset huoneet saivat hengen lähes salpautumaan. Keittiön kaapeista oli keltainen maali kulunut pois ovea satoja, tuhansia kertoja aukaisseen käden alta. Potilaiden pituuksia saattoi arvailla kuluneen maalin korkeuden perusteella. Huolimatta sijainnistaan Bergenin keskustassa leprasairaala tuntui etäiseltä, eristäytyneeltä. Millaista onkaan ollut asua noiden puisten seinien vankina viisi vuotta, kymmenen vuotta, kaksikymmentä vuotta tai jopa paljon paljon kauemmin?

1244567352_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
St. Jørgens Hospitalin keittiö, jossa potilaat valmistivat itselleen ruokaa.


*Saman pyhimyksen mukaan on saanut nimensä myös Suomen ensimmäinen leprasairaala, Turussa sijainnut Pyhän Yrjänän hospitaali, joka mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäistä kertaa vuonna 1355.


Satunnaisia lepran historiaa käsitteleviä linkkejä:

Forsius Arno: Lepra eli spitaali

The Foundation for Care for Lepers No.1 and the Lungegård Hospit 

Gerhard Henrik Armauer Hansen 

Lepraarkiv 

St. Jørgens Hospital 

Vuorinen Heikki S.: Lepran nousu, kukoistus ja tuho