<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

1007642.jpg 

 

Pari lauantaita sitten tapasimme Kävelyllä-blogin Käpsän kanssa Helsingin linja-autoasemalla ja hyppäsimme bussiin. Matkalla Espooseen meillä oli hyvää aikaa tutustua toisiimme blogien antamaa käsitystä perusteellisemmin. Sain muun muassa tietää, mistä Käpsän lastujen upeat kuvitukset ovat peräisin.

 

WeeGee-talo löytyi helposti, ja jokseenkin yllättäen ilmeni, että se vietti parhaillaan yksivuotisjuhliaan. Kaikkiin museoihin oli vapaa pääsy, ja opastuksiakin järjestettiin. S-etukorttilaisille jaettiin maksutta EMMA:n vuodentakaisen Kazimir Malevitsh: Henkisyys ja muoto -näyttelyn julkaisua, paksua taidekirjaa. Oma korttini oli luonnollisesti jäänyt edellisellä kauppakäynnillä ruokaostokset maksaneen Miehen lompakkoon, mutta selvisin ankarasta valheenpaljastustestistä – silmiin tuijottamisesta – vaivatta.

 

Vaikka meillä olisi ollut syntymäpäivien kunniaksi mahdollisuus käydä monissakin museoissa, kiersimme loppujen lopuksi ainoastaan Espoon kaupunginmuseossa ja viime aikoina paljon keskustelua herättäneessä Helinä Rautavaaran museossa. Jälkimmäiseen meidät houkutteli kuulutus, jossa kerrottiin mahdollisuudesta osallistua yleisöopastukselle.

 

Helinä Rautavaaran eri maanosista keräämät esineet olivat mielenkiintoisia, ja niiden kautta pääsi kurkistamaan niin juhlaan kuin arkeenkin. Myös se tiettyjä tahoja kovasti pelottava uskonnollinen välineistö oli hyvin edustettuna. Opas painotti puheessaan nimenomaan esineiden taustoja niiden alkuperäisissä konteksteissa ja jätti keräilijä Rautavaaran värikkäät vaiheet hyvinkin vähälle huomiolle, kuten Käpsä opastuksen jälkeen huomautti.

 

Koska olimme tulleet WeeGee-taloon tutustumaan ensisijaisesti Espoon kaupunginmuseon Pääosassa hattu -näyttelyyn, viihdyimme siellä pitkään. Näyttely oli yksinkertaisuudessaan pelottavan toimiva. Se koostui lähinnä teemoittain vitriineihin kootuista päähineistä. Niiden lisäksi muuta materiaalia ei ollut kovinkaan paljon. Ajallisesti näyttely painottui kuvaamaan muutamaa viime vuosisataa, ja joukossa oli varsin tuorettakin tuotantoa (esimerkiksi Outo Wearin pipoja, joita sai ostaa myös museokaupasta). Päähineiden pitkästä historiasta oli siis esillä vain palanen uudemmasta päästä – mihin taatusti on vaikutusta sillä, että vanhempaa materiaalia ei ole säilynyt niin paljon.

 

Erilaisia päähineitä oli valittu laidasta laitaan: hienostorouvien näyttäviä luomuksia sulkineen, suurine hattuneuloineen ja muine krumeluureineen, yksinkertaisia huopahattuja, pikkiriikkisiä pitsisiä kastemyssyjä, palomiesten kypäröitä, sairaanhoitajien valkeita myssyjä, miesten ja naisten ylioppilaslakkeja, ties mitä. Katsojien ihmeteltävänä oli myös eriaikaisia filmejä, joista tuoreimmassa ulkoministeri Tarja Halonen esitteli hattukokoelmaansa. Toisaalta vanhojen visiittikorttikuvien suurennokset olivat enemmän kuin viehättäviä – niissä oli paljon muutakin katseltavaa kuin ihmisten päitä peittävät kangaskappaleet. Erityisesti mieleen jääneenä yksityiskohtana mainittakoon asiaankuuluvan vakavailmeisten vanhempiensa ja sisarustensa kanssa poseerannut pikkupoika, joka ei ollut millään kyennyt pidättelemään täysin sopimatonta, leveää virnistystään.

 

Koska hatut ja erilaiset päähineet ovat niin yleismaailmallinen ilmiö, ne tarjoavat jokaiselle jonkinlaisia yhtymäkohtia omaan elämään. Näyttelyn aiheena hattujen kirjo ja historia onkin sangen helppo, suorastaan populaari. En ole lainkaan yllättynyt siitä, että tällä hetkellä yksi blogini suosituimpiin kuuluvista hakusanoista on hattunäyttely – yleensä museoaiheiset hakusanat ovat varsin harvinaisia.

 

Näyttelyn tekniseen toteutukseen liittyen on pakko todeta yksi selkeä puute: epäselkeät esinetekstit. Näyttelyssä oli selvästi pyrkitty visuaalisesti miellyttävään ulkomuotoon, eikä vitriinien sisälle oltu siksi pantu tekstejä eikä edes numeroita. Esinetekstit oli painettu erillisille A4-kokoisille pahveille, joissa päähineet oli esitelty kuvin ja sanoin. Yksi kuva saattaa kenties kertoa enemmän kuin tuhat sanaa, mutta se antaa myös paljon varaa tulkinnoille. Emme kyenneet tunnistamaan hämärässä valaistuksessa kaikkia hattuja kuvien perusteella, etenkään silloin, kun ne olivat mustia ja muodoltaan melko yksinkertaisia.

 

Tämä ensimmäinen "museomiitti" ei kenties ollut suosioltaan kummoinen, mutta sitäkin upeampaa oli saada edes yksi samanhenkinen bloggaaja seuraksi näyttelyitä kiertämään. Minulla oli ainakin todella hauskaa!

 

Ehkäpä seuraavalla kerralla useampikin lähtee mukaan museoitumaan. Mielenkiintoisia näyttelyitä ja kalenteriin sopivia ajankohtia saa tietysti ehdottaa kommenttilaatikossa tahi sähköpostitse ;)