"Arvoisat asiakkaat, museo sulkeutuu viidentoista minuutin kuluttua!"<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Apua, miten tässä näin pääsi käymään? Vastahan me Aminan kanssa saavuimme paikalle, ja vain muutaman taideteoksen äärelle unohduimme keskustelemaan eläimistä ja elämästä, taiteesta ja väreistä, tekniikoista ja niiden suomennoksista, Wright-nimen oikeasta lausumistavasta, ihmissuhteista, ruokavalioista, rakkaudesta, ostamistani miesten samettihousuista (5 € Hyvinkään Prismasta!) ...

 

Näin nolosti ei ole vielä ennen sattunutkaan. Tuskin ehdimme nähdä Ateneumin Eläinten aika -näyttelystä neljännestäkään ennen kuin lähes kaksi tuntia oli kulunut, ja meidän piti jo kiiruhtaa hakemaan takkejamme säilytyksestä. Kieltämättä kaikki muut näyttelyvieraat näyttivät liikkuvan kuin nopeutettuina meihin verrattuna. Meihin, jotka tarkastelimme joka ainutta esille asetettua taideteosta pitkään ja hartaasti. Meihin, jotka luimme kaikki tekstit (vaikka niitä ei toki taidemuseoissa kovin paljon olekaan). Meihin, jotka puhuimme valtavasti.

 

Koska näimme näyttelystä vain siivun, en katso voivani mitenkään luotettavasti arvioida kokonaisuutta sen perusteella. Siivu vaikutti kuitenkin herkullisen moniulotteiselta ja lupaavalta. Visuaalisesti miellyttävää ja hauskoilla eläimellisillä äänillä täydennettyä, nam!

 

Lupaan esittää kattavamman arvion näyttelystä, kunhan olen nähnyt sen kokonaan. Nyt höpisen lyhyesti museokävijän aikakäsityksestä, ja kerron pari anekdoottia niiltä ajoilta, kun työskentelin näyttelynvalvojana.

 

Museokävijän aikakäsitys voi vaihdella äärimmäisyydestä toiseen. Toisaalta museoissa näkee niitä, jotka uppoutuvat esineiden tai taiteen täyttämään maailmaan täydellisesti ja viipyvät tuntikausia, joskus harvoin jopa koko päivän. Toiset taas aivan automaattisesti pitkästyvät museoissa kuoliaaksi. Eräät turtuvat museoväsyn alle noin tunnin innostuksen jälkeen. Toiset taas eivät hetkeäkään kuvittele viettävänsä näyttelyssä – sen koosta riippumatta – puolta tuntia pidempään. On vaikea sanoa, miksi museokävijät ovat niin erilaisia. Ehkä he hakevat näyttelyiltä eri asioita. Joku haluaa eläytyä, toinen oppia, joku kaipaa viihdettä. Paras museo on sellainen, joka kykenee tarjoamaan kaikille kävijöille jotain kiehtovaa.

 

Tässä kevennykseksi pari anekdoottia, jotka löyhästi sivuavat aikateemaa.

 

Kerran saapui museoon japanilainen pariskunta, kameroin varustettuna totta kai. Nainen ja mies olivat tyytyväisiä kuullessaan, että kuvaaminen on kyseisessä museossa sallittua. (Ateneumissa kuvaaminen ei muuten ole sallittua, siksi tässä lastussa ei ole kuvitusta.) Pariskunta lähti kiertämään näyttelyä suositellussa järjestyksessä – ja koko ajan mies piteli videokameraa kohotetuissa käsissään. Tahti oli nopea: pari vain käveli kunkin näyttelyhuoneen läpi, aina välillä pysähtyen muutamaksi sekunniksi jonkin vitriinin tai yksittäisen esineen ääreen kuvaamaan. Visiitti kesti tuskin kahtakymmentä minuuttia. Voin vain arvella mitä sitten tapahtui. Ehkäpä pariskunta suuntasi seuraavaan museoon, ja sitten seuraavaan... Kotimaassa parilla oli hyvää aikaa paneutua filmin sisältöön ja katsoa minkälaisia nähtävyyksiä tulikaan nähtyä ja minkälaisissa museoissa käytyä.

 

Toisella kertaa museo oli juuri menossa kiinni. Aukioloaikaa oli jäljellä vain kymmenen minuuttia, kun paikalle saapui keski-ikäinen mies. Hän oli päättänyt tulla katsomaan museota ja tässä päätöksessään hän pysyi, vaikka henkilökunta suosittelikin palaamista paikalle parempana aikana. Museo ei ole aivan pieni, joten mies lähti kiipeämään portaita pitkin kovalla kiireellä. Henkilökunta katsoi menoa huolestuneena. Mies oli ilmeisen huonokuntoinen ja oli vaikuttanut hengästyneeltä jo kassalle tullessaan. Valvontakamera paljasti, kuinka tukeva mies pyyhälsi pitkin museon käytäviä jokseenkin vaivalloisen näköisesti. Esineiden ihmettelylle ei näyttänyt olevan aikaa eikä juuri energiaakaan. Henkilökunta alkoi pohtia, miten pitäisi toimia, jos asiakas saisi yllättäen sydänkohtauksen. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan muutamaa minuuttia museon sulkemisajan jälkeen mies palasi takaisin kassalle, otsa hiestä märkänä. "Kiitos vain, oli mielenkiintoinen näyttely."

 

Onneksi museoissa käyminen on yleisesti ottaen hyväksi terveydelle. Näin totesi vuonna 2001 ilmestyneessä väitöskirjassaan ruotsalainen Boinkum Benson Konlaan. Hän tutki 25 000 ruotsalaisen terveystietoja ja havaitsi, että kulttuuriharrastuksilla on terveyttä edistävä ja elinikää pidentävä vaikutus. Museokäyntien vaikutus on tutkimuksen valossa suotuisin, mutta myös säännölliset vierailut konserteissa, elokuvissa ja taidenäyttelyissä tekevät hyvää keholle ja mielelle.