<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

1056898.jpg

 

Onkohan kukaan mahtanut laskea, miten monta sellaista kirjaa, jossa päähenkilö on nuori tai ainakin alle keski-ikäinen (naisten)lehdessä, televisiossa tai kustannustoimittajana työskentelevä nainen, on julkaistu viimeisen kymmenen vuoden aikana? Määrän täytyy olla huikea, sillä ainoastaan omasta sangen sekalaisesta eikä kovin suuresta kotikirjastostani löytyy kaksitoista* yllämainitut kriteerit täyttävää romaania, ja lisäksi olen lukenut monta muuta.

 

Tämä lähtökohta mielessä oli enemmän kuin ilahduttavaa tarttua Kirsti Ellilän tuoreeseen romaaniin Miehen tuoksu. Sen kolmekymppinen päähenkilö Helmi työskentelee aivan poikkeuksellisessa ympäristössä, nimittäin kulttuurihistoriallisessa museossa Suomen Turussa. Muutoinkaan Helmi ei ole tavanomainen "naistenkirjallisuuden" sankaritar. Hän ei ole iloinen ja pulppuileva, eikä edes kovin huumorintajuinen. Hän vaikuttaa pikemminkin hieman hankalalta ja joustamattomalta ihmiseltä, sisäänpäinkääntyneeltä ja jopa kyyniseltä. Vaikeasti lähestyttävän ulkokuoren alle piilee kuitenkin melkoisesti herkkyyttä, yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Lisäksi Helmi on varsin viehättävällä tavalla hullaantunut keskiaikaisiin pyhimysveistoksiin.

 

Helmiä voisi kenties pitää jonkinlaisena museotädin stereotyyppinä. Hän on asiantunteva ja älykäs, mutta useimpiin muihin verrattuna väritön ja vaatimaton. Omassa työyhteisössäänkin Helmi edustaa vanhaa koulukuntaa. Hän on vanhakantainen eikä suhtaudu lämpimästi uusiin, erilaisiin ideoihin. Hän on kuitenkin pätevä ja omistautunut työlleen varsin kokonaisvaltaisesti. Kun yksityiselämä jää niin selvästi työn varjoon, voidaan kysyä, onko Helmi työnarkomaani.

 

Miehen tuoksu pureutuu museotyölle ajankohtaiseen haasteeseen, näyttelyaiheiden valinnan problematiikkaan. Ristariitatilanne syntyy, kun korkeammat tahot edellyttävät asiakasvirtojen jatkuvaa kasvua, eikä tavoitteisiin päästä "tylsillä" ja "opettavaisilla" näyttelyillä. Kun Helmin ideoima työväen asunto-osakeyhtiöiden toimintaa 1900-luvun alussa esittelevä näyttely floppaa, vaaditaan seuraavalta näyttelyltä enemmän ytyä. Ja kuten eräs kirjan keskeisistä henkilöistä huomauttaa, yleisöä vetäviä aiheita on vain kaksi: seksi** tai urheilu. Lopulta tulevan näyttelyn aiheeksi sovitaan Helmin harmistukseksi Miehen tuoksu. Näyttelyn tarkoitus on esittää mies naisen katseen kohteena kautta historian. Näkökulma on korostetun seksistinen.

 

Museotyössä viihde ja varteenotettava tieto nähdään usein toisilleen vastakkaisina, ja niiden yhdistämistä hyvällä menestyksellä pidetään vaikeana tai jopa mahdottomana. Taustalla voi piillä muun muassa pelko siitä, että populaareja näyttelyaiheita valitsemalla museo menettää arvokkuutensa. (Ks. vanha lastu aiheesta.)

 

Kun museon väki alkaa suunnitella seksuaalissävytteistä Miehen tuoksu -näyttelyä ja jopa pohtia erotiikkamuseon perustamista Turun linnaan, joutuu Helmi ammatilliseen kriisiin. Ristiriitaisia tunteita herättävän näyttelyprojektin lisäksi tilannetta kärjistää museon yllättävä vesivahinko, josta hän joutuu syyttömänä vastuuseen. Järkyttävä tilanne vie Helmin yöunet ja ajaa hänet burn-outin partaalle. Työpaikan menetys alkaa väikkyä mielessä.

 

Koska en halua paljastaa mitä sitten tapahtuu, suosittelen kiinnostuneita lukemaan Miehen tuoksun itse. Romantiikannälkäisille vihjattakoon, että on kirjassa Erityinen Mieskin, joskaan en silti kirjaa "hömpäksi" luokittelisi. Siihen se on sarkastisesta ja humoristisesta kirjoitustyylistään riippumatta aivan liian vakava ja ainakin meikäläisessä itsetutkiskelua aiheuttava. Helmiin on helppo samastua (vaikka en suostukaan tunnustamaan, että olisin yhtä tiukkapipoinen).

 

Suosittelen Miehen tuoksua heille, jotka ovat kiinnostuneet esimerkiksi museoista, kulttuurista, historiasta, ihmissuhteista tai Pyhästä Yrjänästä.

 

1056898.jpg

 

Muita arvosteluita:

 

Reetta: Ellilä, Kirsti: Miehen tuoksu, 2007 (Muskottien kirja-arvostelut)

Taru Väyrynen: Miehen tuoksu (Hömpän helmet)

 

 

 

* Sophie Kinsellan Himoshoppaaja vierailla mailla, Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan, Jane Greenin Netti@deitti, Tuija Lehtisen Ruutukuningatar ja Cathy Kellyn Naiselta naiselle, joitain esimerkkejä mainitakseni.

** Porvoon museo on selvästi samoilla linjoilla. Näyttelyposti-sähköpostilistalla mainostettiin tänään Luonnonhistoriallisen museon tuoretta Seksi - pariutumisen luonnonvoimaa -näyttelyä.