Kolme vuotta.

Niin kauan aikaa on vierähtänyt tämän blogin synnystä. Se on kulkenut rinnallani kymmenesosan elämästäni, tosin viime aikoina yhä pahemmin hiipuneena. Jostain syystä ei ole ollut oikeastaan mitään sanottavaa. Ennätykselliset 34 museokäyntiä on takana tänä vuonna, mutta olen kirjoittanut vain parista.

Sitten on niitä asioita, joista olisi mukava avautua. Mutta ei oikein voi, ainakaan vielä. Kuten esimerkiksi ensimmäinen näyttelyprojektini, joka merkitsee pitkäaikaisten unelmien toteutumista. Näyttelyn aihe on melkein lyöty lukkoon, mutta ei aivan. Vielä pitää odottaa kolmisen viikkoa ennen lopullista päätöstä. Toivottavasti teema hyväksytään, sillä olen siinä jo niin kiinni, etten ihan helposti pystyisi vaihtamaan toiseenkaan. Aihe mikä aihe, vuoden päästä syksyllä vietetään avajaisia. Ehkäpä voin kertoa ensi kuussa asiasta tarkemmin.

Olen miettinyt blogin osoitteen antamista työkavereilleni. Minusta on alkanut tuntua siltä, että työasioista puolijulkisesti kirjoittaminen vaatisi jonkinlaisen siunauksen heiltäkin.

Nämä mietiskelyt viittaavat siihen, että vaikka itse olenkin välttynyt kolmenkympin kriisiltä, taitaa blogiparka paraikaa kärvistellä kolmen vuoden kriisin kourissa.