<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen muistaakseni toistuvasti kirjoittanut museoalalla työskentelevien ammattipaheesta: tiivistämistaidon puutteesta. Toisaalta olen myös useampaan kertaan todennut, että keskimääräinen museokävijä ei lue tekstejä, tai lukee niistä ainoastaan murto-osan.

 

Näyttelyitä rakennettaessa joudutaan väistämättä tekemään valintoja. Kaikkea mielenkiintoista ei ole mahdollista kertoa, vaan ainoastaan keskeisimmiksi koetut asiat. Tekstit venyvät helposti liiallisuuksiin, ja monessa museossa ne käännetään vielä ruotsiksi ja englanniksi. Koska karsinnat ovat arkipäivää, onkin yksi oppaiden tärkeimmistä tehtävistä tarjoilla kävijöille niitä herkkupaloja, jotka eivät ole näyttelyn perusteksteihin mahtuneet.

 

Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon tuore näyttely Murhaajatar - erään rikoksen kulttuurihistoriaa on reippaasti ylittänyt rajan sopivan ja liiallisen tekstimäärän välillä. Esineitä ei ole esillä juuri lainkaan, vaan näyttely koostuu lähinnä puoliympyrään sijoitetuista kapeahkoista, mutta korkeista tekstiseinäkkeistä, joita on valtavasti.

 

Aihepiiri on kylläkin erinomaisen kiehtova, sitä en missään tapauksessa voi tai halua kieltää. Helmikuussa 1892 Hämeenlinnassa tapahtui murha, joka on siitä lähtien inspiroinut paikkakuntalaisten mielikuvitusta ja saanut jopa kirjailijat ja teatterintekijät tarttumaan kynäänsä. Syylliseksi Hämeenlinnan kuuluisimpaan murhaan tuomittiin kaksikymmentävuotias rouva Aina Sainio, joka oli käyttänyt strykniini-nimistä myrkkyä päästääkseen miehensä päiviltä.

 

Nykyään, kun televisio suoltaa uumenistaan kaiken maailman rikostutkimussarjoja moderneine tutkimusmenetelmineen, on avartavaa paneutua yli sadan vuoden takaisen murhan selvittelyyn. Näyttelyssä onkin nostettu esille mielikuvitusta hiveleviä otteita poliisitutkinnasta, kuolinsyyntutkimuksesta, oikeudenistunnoista sekä sanomalehtikirjoituksista. Aina Sainiosta ja Ferdinand "Nantti" Sainiosta lukisi mielellään enemmänkin – mutta jossain aivan muualla kuin museossa.

 

Jo silkka ajatus museosta luo mielikuvan visuaalisista nautinnoista. Intensiivistä lukemista varten ei hakeuduta museoon, vaan kirjastoon tai kirjakauppaan. Koska Murhaajatar-näyttelyä varten ei mitä ilmeisimminkään ole ollut saatavilla juuri lainkaan esineistöä, olisi varmaankin ollut järkevintä toteuttaa tästä kiinnostavasta aiheesta verkkonäyttely tai kirja. Silloin asiasta kiinnostunut voisi perehtyä kattaviin taustatietoihin rauhassa istuen.

 

Voisin kuvitella, että nyt vain noin 1 % näyttelyssä kävijöistä tulee lukemaan kaikki tekstit läpi. Se onkin aikamoinen urakka: ilman hoppuilua (johon itse syyllistyin) se kestänee vähintäänkin 45 minuuttia – ja sen jälkeen pitäisi vielä ehtiä museon laajaa perusnäyttelyä tutkimaan.

 

656598.jpg

1920-luvun pankkitunnelmaa.

 

Hämeen linnan kupeessa, vanhassa vankilarakennuksessa sijaitseva Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo täyttää tänä vuonna hulppeat 95 vuotta. Murhaajatar-juhlanäyttelyn lisäksi nähtävänä on viehättävä perusnäyttely, Hämäläisten vuosisadat. Historiallisen museon yhteydessä sijaitsee myös pieni Säästöpankkimuseo.