Eilen sain hyvinkin pitkään kestäneen uurastuksen jälkeen luettua loppuun Richard Dawkinsin kirjan Geenin itsekkyys (The Selfish Gene). Kirjan ensimmäinen painos on ilmestynyt vuonna 1976, ja tämä lukemani yksilö oli vuonna 1989 ilmestyneen toisen painoksen suomennos vuodelta 1993.

Geenin itsekkyys käsittelee evoluutiota tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Kirjoittaja ei pidä keskeisenä niinkään yksilöä eikä missään tapauksessa yksilöiden muodostamaa ryhmää, ”laumaa”, vaan nimenomaan geenejä. Geenit pyrkivät levittäytymään mahdollisimman laajalle, ja tämä tapahtuu ns. eloonjäämiskoneen – yksilön – avulla.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kirjan nimi juontaa juurensa ajatuksesta, että yksilöiden toimet ovat geenien ohjaamia (yleensä täysin tiedostamattomia) ja itsekkäitä. Itsekkäiksi ne tekee se, että geenit ”ajattelevat” vain omaa parastansa ja omaa mahdollisimman tehokasta levittäytymistään. Eläinkunnassa havaitun altruistisen käyttäytymisen (yhdyskuntahyönteiset, kaljurotat) Dawkins kykenee selittämään varsin perustellusti itsekkäiden geenien näkökulmasta.

 

Silloin, kun kirjan ensimmäinen painos julkaistiin 1970-luvulla, olivat Dawkinsin ajatukset vallan poikkeuksellisia. Enää ne eivät kuulosta niin radikaaleilta, vaan joissain tapauksissa tuntuvat suorastaan ”itsestäänselvyyksiltä”. Selvästi osa Dawkinsin käsityksistä on nykyään jo yleisesti tunnustettuja. Kirja olisikin varmaan vielä monin verroin antoisampaa luettavaa, jos tuntisi tarkemmin perinnöllisyystieteeseen liittyviä vanhoja uskomuksia ja nykykäsityksiä. Olisi kiinnostavaa vertailla miten ja miksi näkemykset ovat muuttuneet ja kuinka voimakasta muutosvastarinta on ollut.

 

Luin Geenin itsekkyyden erään tuttavani suosituksesta, ja se oli virkistävä poikkeus viime vuosina lukemieni kirjojen joukossa. Olen valmistuttuani ja tenttikirjoista eroon päästyäni keskittynyt lähes täydellisesti romaaneihin (työasioihin liittyviä kirjoja ei lasketa, vaikka joukossa onkin toinen toistaan kiehtovampia luomuksia 1800-luvulta nykypäivään!). Geenin itsekkyys sai minut kaipaamaan opiskeluaikoja ja kirjatenttejä – vaikka onkin pakko todeta, ettei mitään näin selkeää ja ymmärrettävästi kirjoitettua kovinkaan usein tenttikirjojen joukossa ollut.

 

Samaan aikaan – noin kuukausi sitten – kun vielä kahlasin Geenin itsekkyyttä läpi julkaistiin uutinen, että 30 % suomalaisista ei usko evoluutioteoriaan. Käsittämätöntä! Pian on kulunut 150 vuotta siitä, kun Darwin julkaisi Lajien synnyn, ja sen jälkeen aihetta on tutkittu ja vatvottu erittäin perusteellisesti. Asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää, mutta silti eräät itsepäiset ihmiset hangoittelevat vastaan.