Blogia perustaessani minulla oli pieni pelko siitä, että lukemistani kirjoista ”raportoiminen” vaikuttaa jollain kierolla tavalla siihen mitä luen ja kuinka tiheään. Tämä pelko onkin yksi niistä syistä, joiden vuoksi haluan kirjoittaa muistakin asioista kuin lukemisesta.

 

Teini-iässä pidin hieman yli kuukauden ajan lukupäiväkirjaa. Lopulta minun oli yksinkertaisesti pakko lopettaa moinen, sillä olin ryhtynyt kiihkeästi kilpailemaan itseni kanssa. Luin joka päivä vähintään yhden kirjan, ja lukutahti kiihtyi kiihtymistään. Ajattelin, että olen kelvoton lukija, jos en jonakin päivänä saa luettua yhtään kirjaa loppuun. Myöhemmin kaksi tai jopa kolme kirjaa tuntui luonnolliselta tavoitteelta. Tilannetta eivät suinkaan auttaneet erään ystäväni kommentit: ”Ai, sä olet eilen lukenut vain yhden kirjan. Mä luin kaksi.”

 

Myös ”julkaisukelpoisuus” on seikka, joka tulee vastaan, kun pohtii lukemisesta blogittamista. Tunnustan lukevani toisinaan niin uskomatonta roskaa, että hädin tuskin kehtaan ottaa kirjan mukaani työmatkalle junaan (enkä aina kehtaakaan). Meneekö minulta maine, jos blogissa julkisesti – tai ainakin lähes julkisesti – paljastan lukeneeni sen ja sen kioskikirjallisuuden klassikon?  Kuinka suuri riski on, että blogittamisen seurauksena ryhdyn valikoimaan lukemistoni siten, että vaikutan mahdollisimman sivistyneeltä? Tätä ongelmaa voisi toki kiertää siten, etten kirjoittaisi blogissa kaikista lukemistani kirjoista. Se tuntuu kuitenkin huiputtamiselta.