”Toinen kaksosista”

Tämän maalauksen tekemistä jännitin kovasti, mutta mielestäni siitä tuli aika hyvä. Tosin käytin kyllä törkeästi monitoria, lyijykynää, valopöytää ja hiiltä hyväkseni kopioidakseni valokuvasta keskeisimmät viivat kankaalle.

Nyt jään odottamaan ankarimpien kriitikkojeni palautetta. Jos Lahja ja Rauha eivät tunnista Lahjaa kuvasta, olen epäonnistunut surkeasti.

Seuraavaksi maalaisin mielelläni Rauhan muotokuvan. Mieluusti ilman silmälaseja kuitenkin.
 

Näyttää siltä, että suomalainen museoala on viimeinkin löytänyt blogit! Kaksi ja puoli vuotta sitten harmittelin museoblogien vähäisyyttä; silloin niitä oli tietääkseni vain pari kolme. Nyt sivupalkkiin keräämäni pieni lista on venynyt jo kymmeneksi, joskaan Helsingin kaupunginmuseon Elämää Myllypurossa -blogi ei näytä enää toimivan – uusia päivityksiähän sinne ei ole tullut moneen vuoteen. Nina Puurusen vuonna 2005 perustama Museoblogi on aina päivittynyt epäsäännöllisesti, mutta nyt nettihiljaisuutta on jatkunut jo melkein vuoden verran.

Museonjohtaja Berndt Arellin kaksivuotias Kiasma-blogi varmaankin muuttaa pian muotoaan mikäli ei katoa kokonaan, sillä Kiasmassa on johtaja vaihtumassa. Luonnontieteellisen keskusmuseon Monimuotoisuutta tutkimassa (aikaisemmin nimellä Näyttelyä rakentamassa) näyttää puolestaan syrjäyttäneen vanhan Luonnontieteellisen keskusmuseon blogin alkuvuodesta 2008.

Mobilian Kimmo Levän Museonjohtajan blogi (entinen Mobilia-blogi) on juuri saavuttanut reilun yhden vuoden iän, kun taas Espoon modernin taiteen museon EMMAN Näkökulmia on perustettu viime huhtikuussa.

Tuoreimpia museoblogeja ovat Suomen ortodoksisen kirkkomuseon museolehtori Marja Lounin Museolehtori tilittää viime elokuulta, Suomen Ilmailumuseon näyttelyamanuenssin Noora Vauraan jouluaattona aloittama Museomania ja Vantaan kaupunginmuseon kaksi päivää sitten avattu Muistaakseni.

Varsin lupaavaa!

Mikäli huomaat, että luettelosta puuttuu jokin museoblogi, ilmoita ihmeessä minulle. Kaikkia yllämainittujakaan ei ole Blogilistalla, mikä vaikeuttaa niiden löytämistä ja seuraamista.

Lisäys hieman myöhemmin samana iltana: Noora Vauras on perustanut myös sivuston Museot Suomessa - Kohtauspaikka museoalan ihmisille, josta löytyy mm. keskustelufoorumi.

Kun kerrankin elämässään näkee niin merkittävän taivaallisen ilmiön, että siitä on syytä raportoida Ursalle, luulee sitä tietenkin ilotulitusraketiksi.

Viime lauantaina klo 14:22 meteoroidi syöksyi ilmakehään Suomen yllä. Kirkas valkea pallo valkoisine pyrstöineen näkyi putoavan kohtisuoraan alas taivaalta idässä – kunnes katosi omakotitalon katon taakse. Siinä vaiheessa hämmästynyt päiväkävelijä osasi jo päätellä, ettei kysymyksessä varmaankaan ole ilotulite. Sehän on tietysti ufo!

Tänään tuosta ns. päivätulipallosta oli kirjoitus Tähdet ja avaruus -lehden uutisissa.
 

Löysin eilen netistä hauskan pelin "The eyeballing game", jossa voi testata havaintokykyään mm. ympyrän keskipisteen sijoittamisessa sekä muissa "vatupassisilmää" vaativissa harjoituksissa. Aikaa kuluu mukavasti, kun koettaa rikkoa oman ennätyksensä yhä uudestaan ja uudestaan. Paras tulokseni on 2.20, huonoin 3.80.

Hassua kyllä, olen aina pitänyt havaintokykyäni tavanomaista heikompana. Testi todistaa kuitenkin muuta. Ehkäpä kuvankäsittely töissä on harjaannuttanut silmääni.

Kaupallista joulua itse kullekin 1930-luvun hengessä!

Nämä joululahjamainokset ovat ilmestyneet Suomen Kuvalehden joulunumerossa 51-52 vuonna 1931.

Joitain vuosia sitten löysin museon kirjastosta vanhan kirjan, jolle vuosikymmenten takainen omistaja oli ommellut kauniit kankaiset kannet. Muistaakseni ne oli tehty värjäämättömästä pellavakankaasta, ja etukanteen oli kirjailtu viehättävä apila.

Kumarsin henkisesti tämän nerokkaan keksinnön edessä. Kylläpä omakin kirjahyllyni näyttäisi monin verroin raikkaammalta, jos voisin aina suojata laukussa mukana kulkevan romaanin kangaskansilla. Kirjaston kirjat ovat kontaktimuovin ansiosta turvassa, mutta oman kokoelman kirjat on vaikea pitää puhtaana. Eikä likaantuminen ole riittävä syy jättää kirjaa kotiin ja altistua pitkälle ja ankealle junamatkalle ilman viihdykettä.

Tänään Suomalaisessa Kirjakaupassa joululahjaostoksilla kulkiessani huomasin pienen kyltin, jossa mainostettiin kankaisia kirjansuojia. Tarjolla oli niin harmaita, mustia kuin aniliininpunaisiakin kangaskansia. Kyltissä mainostetut kuviolliset olivat yhtä kukikasta lukuunottamatta myyty loppuun. Ostin heti kahdet suojat, mustat ja punaiset.

Empiiristen kokeitten perusteella kangaskannet vaikuttavat vallan näppäriltä. Ne muistuttavat koostumukseltaan paksuhkoa sukkahousua ja venyvät samaan tapaan. Materiaali kestää konepesun. Pakkauksessa paljastetaan, että suojukset voi sovittaa A5- ja A4-kokoisten kovakantisten kirjojen ylle, mutta aivan totta tämä ei ole. Litteäkin noin A4-kokoinen kirja – testikappaleena Unien salattu maailma (1992) – on liikaa kansien venymiskapasiteetille. Toisaalta pienempikokoinen, mutta liki 800 sivuinen Harry Potter and the Order of Phoenix (2003) mahtuu kansiin ilman ongelmia. Kovin huonokuntoisille ja -laatuisille kirjoille en kyllä suojusta suosittele, sillä kirjan kansia täytyy pukiessa taivuttaa runsaasti taaksepäin.

Käsityötaitoisten kirjanystävien iloksi netistä löytyy ohjeita erilaisten kankaisten kirjansuojusten valmistamiseen. Vaikka itse tehdyt kannet sopivatkin harvemman kirjan ylle, ovat ne kuitenkin kauniit katsella toisin kuin Dresz-kirjansuoja, joka ei ulkonäöllisesti juurikaan normaalista yksivärisestä kirjan kannesta eroa.

Kuvissa keikistelee mallina Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina (2002). Huonon valon vuoksi saumat eivät näy ollenkaan kirjansuojan sisäkannessa.

Palasin juuri Tampereelta vallan mielenkiintoiselta ja ilahduttavalta retkeltä. Ensin kävin Työväenmuseo Werstaalla useamman tunnin kierroksella. Museoon oli avattu noin kuukausi sitten pieni museokirjapaino, jossa voi painattaa aidoilla vanhoilla kirjapainolaitteilla ties mitä. Koska exlibristeni fyysiseen muotoon saattaminen on edelleen tekemättä, kiinnostuin tietysti asiasta kovasti – varsinkin, kun sain kuulla kirjanomistajamerkkien painattamisen onnistuvan museokirjapainon koneilla. Heti huomenna meilaan merkin nähtäväksi ja kysyn painotyön tarkkaa hintaa. Olisipa aivan erinomaista saada museokirjapainossa painetut exlibrikset!

Werstaalta suuntasin Hotelli Victoriaan, jossa järjestettiin Tampereen Science Fiction Seuran tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailun palkintojenjakotilaisuus. En vieläkään oikein tahdo uskoa sitä, mutta elokuussa naputtamani novelli sai kisassa kunniamaininnan ja julkaistaan ensi vuonna jossakin Portti-lehden numerossa. En siis laita sitä tänne blogiin kuten alun perin suunnittelin.

Museon uusi näyttely pääsi Kympin uutisten loppukevennykseen. Edellisen kerran tällaista on tapahtunut aika monta vuotta sitten, kun museo avattiin nykyisissä tiloissaan.

Nyt tietysti mietin, mitä asiasta voi päätellä. Ainakin haluan uskoa sen olevan merkki siitä, että näyttelyllä on potentiaalia kiinnostaa ns. suurta yleisöä hieman laajemmin kuin museon vaihtuvilla näyttelyillä yleensä. Hypoteesini on, että ”loppukevennysindeksi” määrittelee johonkin pisteeseen saakka näyttelyn suosion. Tai ainakin tässä tapauksessa toivon niin.

Lastun saa ihan vapaasti tulkita (piilo)mainonnaksi, sillä juuri siitä on kysymys. Näyttelyä saa ja kannattaa mennä katsomaan! Kotilieden numerossa 23 / 1951 julkaistu aluspaitamainos toimikoon salaperäisenä vihjeenä näyttelyn aihepiiristä. Sanottakoon vielä kuriositeettina näyttelyyn harhautuville, että olen omin käsin askarrellut esineiden yhteydessä nähtävät viehättävät siniset numerolaput ja huolehtinut PowerPoint-esityksen teknisestä toteutuksesta.

Seuraavan näyttelyn ideoinnissa ja toteuttamisessa minulla tulee olemaan huomattavasti keskeisempi rooli. Aiheesta en vielä uskalla antaa muita vihjeitä kuin että luultavasti se – niin kuin nykyinenkin näyttely – kiinnostaa naisia huomattavasti enemmän kuin miehiä.