Kaikenlaista mielen museoista

Hyvästi

2012-03-04T15:23:01+02:00

On jokseenkin epätodennäköistä, että tämä blogi tulisi vielä joskus päivittymään. Liian moni enemmän tai vähemmän tuttu on löytänyt tiensä tänne ja tunnistanut minut. Sinänsä asialla ei pitäisi olla suurtakaan merkitystä, mutta jostain syystä se on toiminut jarruna, joka on estänyt minua kirjoittamasta.

Toisaalta voisi myös sanoa, että olen "kasvanut ulos" tästä blogista, etten tarvitse sitä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Alkuaikoina, erityisesti aikavälillä 2006-2008, bloggaaminen oli minulle todella tärkeää. Valitettavasti ajan kanssa kävi niin, että tänne kirjoittamisesta katosi ilo. Siitä tuli pakkopullaa. Silti toisinaan kaipaan "vanhoja hyviä aikoja" kovastikin.

Ehkä jonakin päivänä alan kirjoittaa blogia tai useampia jossain muualla. Tällainen työasioiden, harrasteiden ja yksityisten mietteiden sekasotku ei kuitenkaan enää tule kysymykseen, vaan jonkinlaiset raamit on pakko piirtää.

Yksi parhaista asioista bloggaamisessa on ollut se, että olen onnistunut solmimaan tuttavuuksia myös internetin ulkopuolella. Se on sellainen mahdollisuus, joka on ikävä heittää syrjään blogin myötä. Siksipä ehdotankin, että mikäli et kuulu Facebook-kavereihini, mutta haluaisit vielä olla yhteydessä kanssani, lähetä sähköpostia sivupalkista löytyvään osoitteeseen.

Kaikkea hyvää toivottaen,

Henna

Siveltimenvetoja

2011-07-11T17:43:01+03:00

Siitä, kun olen edellisen kerran kirjautunut Vuodatukseen on kauhean kauan. Melkein olin unohtanut salasanankin.

Tässä pari uutta maalausta.

Ensimmäisen maalasin kaverille hänen ehdottamastaan kuvasta, joka on peräisin jostakin internetin syövereistä. Toivottavasti alkuperäisen kuvan tekijä ei pane kopiota pahakseen.

Toisessa kuvassa on Mies. Ensisijaisesti halusin harjoitella valojen ja varjojen maalaamista sekä mustaa taustaa. Toissijaisesti pyrin maalaamaan muotokuvan, mutta sellainen siitä kuitenkin tuli - ja mielestäni paras, jonka olen tähän mennessä saanut aikaiseksi.

Kalahauin kartanoissa

2011-04-09T16:58:01+03:00

Jo kaksi vuotta sitten Kalevalan luettuani ajattelin, että haluaisin maalata hauen. Valokuvan maalauksen malliksi sain näpsäistyä Kotkan Maretariumissa, jossa olikin melkoisen kokoisia haukia nähtävänä.

Tässä siis kalahauki, ve’en koira, Esox lucius.

Ja sitä ennen pikaisesti sudittu abstrakti söherrys, jossa myös on hiukan merenpohjan tunnelmaa.

Peilikuva

2011-03-21T22:04:01+02:00

Omakuvan maalaaminen peilistä oli vaikeampaa kuin arvasinkaan, sillä katselukulma muuttui koko ajan. Taidot loppuivat kesken, eikä lopputulos ole kovin näköinen, vaan jokin tökkii erityisesti leuassa ja nenässä - vaikka maalasin molemmat monta kertaa uudestaan. Seuraavaksi pitää keksiä aiheeksi jotain helpompaa.

Oodi internetille

2011-03-20T17:35:01+02:00

Rehellisesti sanottuna en oikein osaa kuvitellakaan millaista luettelointi oli ennen internetin aikakautta. Onneksi en ole koskaan joutunut kokemaan sellaista aikaa, sillä minulle netti on aina ollut yksi keskeisimmistä työvälineistä museolla.

Valokuva tai esine, samantekevää, tuskin yksikään niistä päätyy tietokantaan kauttani ilman jonkinlaista lisätietojen selvittelyä netissä. Museotyössä Google on paras ystäväni, joka löytää vastauksen melkein mihin tahansa kysymykseen: pitäisikö mieluummin käyttää sanaa päiväpeitto vai päiväpeite; mitä epidiaskoopilla, kranioklastilla tai angioskoopilla tehdään; missä osoitteessa Muurolan parantola sijaitsee; mitä vaivaa hoidetaan metyylisalisylaatilla; milloin Lääke Oy perustettiin ja milloin se lopetti toimintansa; miksi kutsutaan sellaista käsityövälinettä, jolla punotaan nauhoja; mikä veistos on Heinolassa entisen Reumasäätiön sairaalan oven edessä; mikä oli rouva Svinhufvudin tyttönimi; mikä on Meilahden sairaala-alueen vanhin rakennus*. Ja niin edelleen, loputtomiin.

Tietysti hyödynnän luetteloidessa myös museon laajaa käsikirjastoa, mutta monissa asioissa netti on huomattavasti nopeampi ja monipuolisempi tietolähde. Se on myös yllättävän luotettava apulainen silloin, kun on kyse yksinkertaisesta perustiedosta tai silkasta sanasokeudesta. Esineiden tai valokuvissa esiintyvien henkilöiden tunnistamiseen voi toisaalta etsiä apua muiden museoiden kokoelmaselaimista. Niitä alkaa olla netissä jo ihan mukava määrä. Omakin museoni on mukana arjenhistoria.fi -verkkoportaalissa, tosin vasta pieni osa kokoelmatiedoista on saatu siirrettyä sinne.

* Kaikki esimerkit on poimittu todellisista luettelointitilanteista, joissa netistä on löytynyt vastaus kysymykseen.

Päivitetty 21.3.2011.

Pyynnöstä oikeat vastaukset kysymyksiin:

· Päiväpeitettä näytetään käyttävän yleisemmin kuin päiväpeittoa, joten se lienee oikeampi.

· Epidiaskooppi eli kuvanheitin oli projektori, jolla voitiin heijastaa sekä läpinäkymättömiä että kuultokuvia.

· Kranioklastia eli päämurskaajaa eli kallonmurtopihtejä on käytetty kuolleen sikiön pään murskaamiseen kohdussa, jotta sikiö saataisiin helpommin ulos.

· Angioskooppi eli verisuonitähystin oli verisuonten tähystämiseen tarkoitettu laite. Se edustaa äskettäin vanhentunutta teknologiaa.

· Entinen Muurolan parantola ja nykyinen Muurolan sairaala sijaitsee Rovaniemen Muurolassa osoitteessa Totontie 9.

· Metyylisalisylaattia on käytetty kivunlievitykseen, mutta luotettavia tutkimuksia sen vaikutuksesta kipuun ei ole juurikaan tehty.

· Lääke Oy perustettiin 1946. Vuonna 1958 nimi muuttui Farmokseksi, mutta tytäryhtiö jatkoi vanhalla nimellä. Se fuusioitiin Farmos-Yhtymään 1976.

· Nauhapirta on väline, jolla voi kutoa pirtanauhaa. (Nauhoja voinee tehdä muillakin välineillä, mutta tässä tapauksessa selvittelemäni esine oli nimenomaan nauhapirta.)

· Reumasäätiön sairaalan edustalla on Panu Patomäen veistos Lentoon vuodelta 1983.

· Rouva Ellen Svinhufvudin tyttönimi oli Timgren.

· Meilahden sairaala-alueen vanhin rakennus on 1910-luvulla valmistunut talousrakennus. Klinikoista vanhin on puolestaan vuonna 1934 valmistunut Naistenklinikka.

Oudot valot

2011-02-24T21:46:01+02:00

Kirjoitin vuosina 2009 ja 2010 tarinan, joka on jonkinlainen risteytys scifiä, uuskummaa ja historiallista novellia. Se liikkuu kahdessa ajassa ja kertoo 2000-luvun alun miehestä, joka havaitsee värien olevan katoamassa maailmasta sekä naisesta, joka näkee oudon valon Helsingin Keskuspuiston yllä samana päivänä vuonna 1968, kun Vanha ylioppilastalo vallattiin.

Novelli osallistui viime vuonna Nova-kirjoituskilpailuun nimellä ”Revontulet”, pääsi läpi esiraadin seulasta, mutta ei kuitenkaan sijoittunut palkinnoille. Sain ilokseni tarinasta palautetta jo viime kesänä, ja tein palautteen pohjalta tekstiin eräitä muutoksia, joiden toivoin selkeyttävän juonta (en ole varma onnistuinko). Hiotun novellin lähetin uudella nimellä ”Keskuspuiston valot” Portin kirjoituskilpailuun, jossa se onnistui pääsemään loppukilpailuun, mutta ei sen pidemmälle. Uskon jo, ei enempää kilpailuja tälle novellille!

Koska kirjoitelma on kuitenkin mielestäni ihan kelvollinen, päätin liittää sen tänne blogiin luettavaksi, sen sijaan, että makuuttaisin sitä kovalevyllä. Se on aika pitkä netissä julkaistavaksi (15 s.), mutta ehkä silti luettavan mittainen.

Keskuspuiston valot

Pieni sirpale junien myöhästelyn historiaa

2011-02-18T20:10:01+02:00

Junaliikenteen epävakaisuuden armoille säännöllisesti joutuvana en voi kuin tuntea sympatiaa sitä matkustajaparkaa kohtaan, joka marraskuussa 1897 kuvaili Turun Lehdessä junamatkaansa Vaasasta Helsinkiin:

”Jo Waasasta lähtiessä oli myrsky siksi nawakka, että junan myöhästyminen oli pelättäwissä, waikk’ei osattukaan waroa sellaista, mitä sitten kohdattiin. Matkalla yltyi pyry yhä. Useammilla täytyi wiipyä pitemmälti, ja Ylistarossa saatiin ponnistella jo runsas tuntikausi. Moneen kertaan sai weturi woimainsa takaa nytkiä, ennenkuin waunut wiimeinkin sai liikkeelle. Seinäjoelle päästyä tuli kuitenkin selwä seinä eteen. Yritettiin tosin lähteä, luotiin lunta ja puuhattiin toiwoen ainakin parin tunnin wiiwyityksen perästä päästä matkaa jatkamaan. Turha toiwo! Kinokset oliwat jo tullessa niin wankat, että weturin oli mahdoton päästä niistä liikkumaan. Ja lumiwallien wuoksi ei saatu edes tallista toista weturia awuksi. Mutta myrsky raiwosi yhä yltyen. Pyry oli niin sakeata ett’ei edes myötä tuuleen woinut eteensä nähdä, aiwan oli kuin walkea seinä edessä. Juna oli kummallisen näköinen. Weturista näkyi tuskin muuta kuin lyhyt pätkä sawutorwea; ja waunut oliwat kaikki yltäyleensä walkoisiksi silatut. Waasasta tuli weturilla liikennetirehtöörin apulainen tuoden 30 miestä. He ryhtyiwät heti lapiotyöhön, mutta hitaasti edistyi se. Wasta iltasella oli sen werran uraa walmiina, että woitiin ruweta lähtöä yrittämään. Sitä myöten kuin miehet saiwat rataa auki luoduksi, pysytteli weturi hiljalleen liikkeessä estääkseen sitä jälleen tukkeutumasta. Matkustajain lewottomuus, erittäinkin naisten, oli suuri, olletikin alussa. Kohtaloonsa tyytyen he kuitenkin koettiwat aseman rawintolassa ikäwää päiwäänsä wiettää miten parhaiten woiwat. Tarkkaan tarwittiin siinä rawintolan ruokawaratkin, sillä wäkeä oli runsaasti talossa, kun kaikkiin kolmeen suuntaan pyrkiwät matkustajat oliwat koolla, ja heitä sitä paitsi oli runsaasti. Nukkuminen oli useinkin paras ajanwiete.

”Wiiwykki teki joillekuille matkustajille pahaakin haittaa. Erään insinöörin piti wälttämättä asioissa olla Wiipurissa tiistai iltana, mutta sen sijaan sai hän istua Seinäjoella. Howioikeuden ausk. G. Ignatius oli määrätty toimittamaan Wirroilla tiistaina pideltäwät wälikäräjät, jonne hän aikoi yöjunalla matkustaa; mutta käräjämiehet saiwat tulla toimeen omin päinsä, sillä tuomarin oli mahdoton päästä paikalle.

”Ajatella woipi, mikä oli ilo matkustajilla kun iltapuoleen wiimein ilmoitettiin, että kohta on lähtö wapaa. Junassa ei tosin enään kaasu palanut, waiwainen kynttilä waunua walaisi ja juoma- ja pesuwesi tykkönään puuttui, kun kaikki saatawissa olewa wesi tarwittiin weturiin. Kello 4 jälestä lähtikin Waasaan menewä juna. Kello ½ 7 tienoissa eteläänpäin, mutta oululaiset saiwat silloin wielä surumielin jäädä odottamaan. Hauskalta tuntuiwat junan lähtönykäykset, sillä wuoro kautisesta wankeudesta oli päästy. Melkein junan korkuisten wallien wälitse lähdettiin kulkea kalkuttamaan. Epäiltiin kuitenkin, eikö mahdollisesti wielä matkalla esteitä sattuisi. Niin ei kuitenkaan onneksi ollut laita, ja yöllä saawuttiin sitten hiljalleen Tampereelle, käyttäen tämän kaupungin ja Seinäjoen wälisellä taipaleella aikaa tuntia enemmän kuin tawallisesti. Tampereelta tulla huristeltiin Helsinkiin päin hywää wauhtia ja aamupuolella keskiwiikkona oltiin perillä wuorokauden myöhästyttyä.”

Lähde: Turun Lehti 20.11.1897

Kuva on otettu Suomen Rautatiemuseossa 12.11.2006

Vaaleanpunainen lohikäärme

2011-01-24T21:09:01+02:00

Tämä maalaus on syntymäpäivälahja ystävälle, joka on erityisen mieltynyt lohikäärmeisiin. Valitettavasti nuo isot liskot ovat melkoisen hankalia maalattavia, koska niistä ei ole valokuvia saatavilla, eikä elävää yksilöä ilman suunnattomia ponnisteluita saa pyydystettyä alastonmalliksi. Mainittuihin ponnisteluihin en viitsinyt ryhtyä, sillä arvelin suurikokoisen eläimen läsnäolon ahtaassa maalausluokassa häiritsevän muiden kurssilaisten työskentelyä. Sen sijaan lainasin pinkin lohikäärmeen ulkomuodon Dragonologia-kirjassa julkaistulta piirroskuvalta. Värit ja pyrstön kuitenkin muutin toisenlaisiksi ja taustan keksin omasta päästäni.

Vielä kerran exlibriksistä

2011-01-23T21:40:01+02:00

Olen aikaisemminkin kirjoitellut blogiini ”exlibrisprojektin” vaiheista, mutta nyt, kun projekti on viimeinkin saatu päätökseen, on mielestäni tarpeellista koota kaikki siihen liittyvä tieto yhteen paikkaan. Ehkäpä tästä on nyt tai tulevaisuudessa hyötyä jollekulle muulle, joka haaveilee omasta exlibriksestä.

Noin kaksi vuotta ja kolme kuukautta sitten päätin museon exlibriskokoelman inspiroimana teettää itselleni exlibriksen 30-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Projekti kierähti käyntiin jokseenkin verkkaisesti, ja 30-vuotispäivää seurasi 31-vuotispäivä ja vähän päällekin, ennen kuin viimein joululomalla pääsin liimaamaan painotuoreita kirjanomistajamerkkejä kirjastoni aarteisiin.

Exlibriksen suunnitteli ja toteutti Rakkaat siskot -sarjakuvaa piirtävä ystäväni Miia jo vuoden 2009 syksyllä. Toivoin erityisesti, että kuva-aihe liittyisi jollakin tavalla sarjakuvaan, josta pidän kovasti, ja ilokseni toive toteutui. On hauskaa, että Rakkaisiin siskoihin pohjautuva exlibris on yhtä aikaa moderni ja perinteinen. Jos kannettava tietokone korvattaisiin vaikkapa kynttilällä tai pääkallolla ja sohva hieman jäykemmällä istuimella, voisi kuva-aihe olla hyvinkin vaikkapa 1940-luvulta – ilman lukevaa nörttiä tietenkin.

Merkkien painattamisessa kesti kauemmin kuin uskalsin arvatakaan. Olen todella yllättynyt siitä, miten oma aikaansaamattomuuteni kykenee kaikkien näiden vuosienkin jälkeen yllättämään minut, vaikka ei sen pitäisi. Ei enää.

Exlibrikset painoi kirjaltaja Raimo Rajala Tampereella, Työväenmuseo Werstaan Museokirjapainossa. Sen jälkeen, kun sain tietää tällaisen kirjapainon olemassaolosta, en enää voinut kuvitella kääntyväni minkään ”nykyaikaisen” painon puoleen. Painotyö tehtiin vuonna 1960 valmistetulla Heidelbergin siipipainokoneella, joka on perinteinen kohopainokone. Osa exlibriksistä painettiin valkoiselle ja osa siniselle paperille. Lopputulos miellytti kovasti silmääni, sillä tummansininen muste on jokaisessa exlibriksessä hiukan eri sävyinen. Joka merkki on siis oma erityinen yksilönsä.

Exlibristaiteilija Erkki Tuomiselta sain hyvän vinkin käyttää exlibristen liimaamiseen UHU-liimapuikkoa. Sellaisten löytäminen joulupyhien aikaan ei ollut aivan yksinkertaista, mutta onneksi kalastustarvikkeiden verkkokaupasta Samfishing Oy:stä sai tilata liimapuikkoja yksittäin (muualta olisi pitänyt tilata vähintään kuusi puikkoa kerralla). Joululomalla olikin sitten hyvää aikaa levittää kirjahyllyjen sisältö olohuoneen lattialle ja sohvalle ja pistää liimaustyöpaja pystyyn. Samalla tuli siivottua hyllyistä pois sellaiset kirjat, joihin ei missään nimessä huvittanut tuhlata exlibriksiä.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen exlibrikseeni. Jos tässä kirjoituksessa mainitut henkilöt sattuvat blogiini ja lukevat tämän, niin suuret kiitokset joka ikiselle!

Suolavesi, kääreet ja muut flunssanhoitokonstit

2011-01-08T23:32:01+02:00

Olen onnistunut välttelemään flunssaviruksia yli vuoden ajan, mutta enää en päässyt karkuun. Maija Suovan toimittamasta Joka naisen niksikirjasta (1951, 4. painos) löytyy onneksi vinkkejä, joista nuhakuumeinen saa virkistystä paitsi kropalleen myös kotona nököttämisen puuduttamalle mielelleen.

”Jos kurkku tuntuu aralta, lievittää sitä suolavedellä suoritettu huuhtominen. Pätevä keino on myös kylmä lämmittävä [sic] kääre, joka on asetettu tiiviisti kurkulle.”

”Haalea suolavesi (1 tl. lasilliseen vettä) parantaa nuhan, jos sitä vetää usein nenän läpi heti nuhan alussa.”

”Jos käheys aiheutuu vilustumisesta, auttaa lämpimässä vedessä tai mieluimmin öljyssä kasteltu kääre. Jos käheyden yhteydessä esiintyy liman muodostumista, on hengitettävä lämmintä höyryä. Kiehuvaan veteen tiputetaan muutama pisara eucalyptusöljyä ja vesiastian päälle asetetaan suppilo alassuin. Ellei tarpeeksi suurta suppiloa ole, voi sellaisen tehdä vaikka pahvista. Suppilon suu pannaan suuhun. Tällä tavoin joutuu höyry suoraan ilmatiehyeihin.”

”Epälukuisten yskänlääkkeitten joukossa on miellyttävänmakuisiakin.

1. Sekoitus, jossa on puoleksi sitruunaa ja puoleksi hunajaa.

2. Lämmintä omenamehua ja hunajaa.

3. Lämmitetty olut.

4. Kuppi lämmintä vettä, hieman alteemehua [ilmeisesti altee on althea eli lääkemalva eli rohtosalkoruusu] ja 15 pisaraa anista.

5. Paremman puutteessa voi alkavaan yskään kädenkäänteessä kotona valmistaa seuraavan niin ikään miellyttävän seoksen: puoleen kupilliseen kermamaitoa tiputetaan ruskeaksi poltettua sokeria 5-8 palaa ja se nautitaan heti lämpimänä. -- --”

Todennäköisesti Maija Suovan kokoamista ohjeista on jotakuinkin yhtä suurta apua flunssan oireiden helpottamisessa kuin keskimääräisistä netistä löytyvistä apukeinoista ja vinkeistä. Lisäksi kirja tarjoaa potilaalle kaikkea muutakin hyödyllistä, esimerkiksi neuvoja rohtuneitten huulten pehmittämiseen. Flunssan jälkeen huulirasvan valmistusohjeelle on takuulla tarvetta.

”Rohtuneet huulet

1. Rohtuneita huulia voidellaan glyseriinillä. Parempaa ja terveellisempää on seuraava seos: 60 g sianrasvaa, 35 g makeata manteliöljyä, 45 g valkoista vahaa. Ainekset sulatetaan kiehuvaan veteen asetetussa astiassa, sekoitetaan hyvin ja seokseen lisätään n. 12 pisaraa ruusuesanssia. Sen voi värjätä karmiininpunaiseksi. Ellei ole käytettävissä taatusti myrkytöntä väriä, on varminta panna voiteeseen hedelmäväriä tai vastakeitettyä mansikkamehua, josta tulee kaunis väri.

2. Huulten rohtumista voi estää rasvaamalla huulet aamuin illoin ja nauttimalla kaksi askorbiinitablettia päivässä.