Tänään sain valmiiksi Rauhan muotokuvan. Siitä tuli aivan erilainen kuin Lahjan kuvasta ja lisäksi huomattavasti parempi. Nyt tekisi mieli maalata Lahja uudestaan, mutta pelkään, että se merkitsisi alkua loputtomalle muotokuvien ketjulle. Luultavasti on hedelmällisempää maalata nyt jotain muuta ja tehdä parin vuoden kuluttua tytöistä uudet muotokuvat.

Otin maalauksista valokuvan vierekkäin. Kuten kuvasta näkyy ei niitä erilaisen maalaustekniikan vuoksi kannata ripustaa samalle seinälle tai ainakaan kovin lähelle toisiaan.

Tässä alla on vielä yksi maalaus, jonka sutaisin Lahjan ja Rauhan muotokuvien välissä. Viimeistään nyt olen vakuuttunut siitä, ettei minulla ole minkäänlaisia maisemamaalarin lahjoja. Parempi keskittyä lehmiin ja ihmisiin. Niissä lopputulokset ovat paljon parempia ja itse maalaaminenkin hauskempaa.