Kävin tänään yhden kaverini kanssa Kansallismuseossa. Hän ei ollut käynyt siellä – tai ylipäätään yhdessäkään museossa – aikaisemmin. En kykene kuvailemaan, miten hätkähdyttävää mielestäni onkaan, että joku kykenee välttymään museoilta täydellisesti lähes 30-vuotiaaksi saakka. Se saa melkein sanattomaksi.

 

Olen onnellinen, että pääsin itse tutustumaan museoihin jo ala-asteikäisenä koulun retkillä, sillä vanhempani eivät koskaan ole olleet erityisen kiinnostuneita menneistä ajoista. Ilman koulun panostusta asiaan olisinkin luultavasti vailla museokokemuksia, ja todennäköisesti työskentelisin nyt jossain ihan muualla kuin museossa. Tieto ja kokemukset lisäävät valinnan mahdollisuuksia, sillä on vaikea valita jotain sellaista, mistä ei tiedä mitään. Tässä asiassa näenkin kouluilla olevan melkoisen vastuun.

 

Viihdyimme tänään Kansallismuseossa reilut kaksi tuntia, ja toivon ettei se ollut vasta-alkajalle liian intensiivinen kokemus. Ensimmäisen tunnin vietimme esihistoria-osastolla, jossa huomasin, ettei neljä ja puoli vuotta kestänyt etääntyminen arkeologiaa sivuavista asioista sentään ole täydellisesti tyhjentänyt päätäni. Intouduin selittämään kivikauden kiemuroita ehkä hieman liiankin perusteellisesti. Opasrooliin haksahtaminen vieraassa museossa tuntuu oudolta, mutta toisaalta se on myös huvittavaa. Ehkä ensi kerralla pyydän ystävän kierrokselle ”omaan” museooni. Sieltä tosin ei takuulla selvitä ulos parissa tunnissa.