Vieläkö muistatte ruotsalaisen Kerstin Wenströmin? Tällä kertaa aion esitellä hänen ajatuksiaan vuonna 1910 julkaistun Hälsa och skönhet -kirjan neljännestä luvusta, joka on omistettu käsien hoidolle.

 

Heti aluksi Kerstin muistuttaa, että kädet luonnollisesti ovat mitä keskeisin osa naisen kehoa. Käsien liikkeet puhuvat puolestaan ja paljastavat ajatuksemme, vaikka muutoin jäisimme sanattomiksi. Koska jokaisella naisella on mahdollisuus saada kätensä puoleensavetäviksi niin ulkomuodoltaan kuin liikehdinnältäänkin, kannattaa niihin panostaa.

 

Kädet voivat olla viehättävät niin liikkeessä kuin levossakin. Hyvin huonotapaisina on kuitenkin pidettävä niitä naisia, joiden sormet ovat alituisesti haromassa hiuksia, koskettelemassa kasvoja tai pyörittelemässä sormuksia. Monen naisen olisikin syytä opetella pitämään kätensä aloillaan.

 

Naisten, jotka huolehtivat kotitaloustöistä itse, voi olla vaikeaa saada kätensä pysymään pehmeinä ja valkoisina. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, antaa Kerstin ymmärtää rivien välistä.

 

Käsien hoito alkaa puhtaudesta. Pelkkä huuhteleminen viileällä vedellä on ainoastaan turmiollista. Sen sijaan kädet tulee pestä huolellisesti lämpimän veden, hyvän saippuan ja kynsiharjan avulla. Milloinkaan ei tule langeta käyttämään halpaa saippuaa, sillä se pilaa ihon. Parhaissa saippuoissa on käytetty aineksina kasviöljyjä. Se lika, mikä ei irtoa saippuapesun aikana, poistetaan sitruunalla ja hohkakivellä.

 

Kun kädet on pesty, ne kuivataan. Kuivaaminen tulee suorittaa yhtä perusteellisesti kuin pesukin [oikeaoppista kuivaustekniikkaa kuvataan kirjassa kuuden rivin verran], sillä puolikuivat kädet ovat alttiit rohtumille ja kylmettymiselle. Mikäli oikeaa kuivaustapaa noudatetaan lapsuudesta lähtien, voidaan varmistaa, että kynnet kasvavat kauniin muotoisiksi.

 

Eräillä naisilla käsien iho on niin herkkä, ettei sitä voi pestä vedellä. Tällaisessa tapauksessa käsiin hierotaan ruokaöljyä, ne puuteroidaan talkilla ja lopuksi kuivataan karkealla käsipyyhkellä. Herkkäihoisten tulisi suorittaa kotiaskareensa kädet väljiin vuohennahkahansikkaisiin verhottuina.

 

          Salva halkeileville käsille.

 

          Kaakaovoita ................. 30 gr.

          Makeaa manteliöljyä ..... 30 gr.

          Sinkkioksidia ............... 4 gr.

          Booraksia .................... 4 gr.

          Bergamottiöljyä ............ 6 tippaa.

 

          Kaakaovoi ja manteliöljy kuumennetaan astiassa kiehuvan veden päällä.

          Kun ainekset ovat hyvin sekoittuneet, lisätään sinkkioksidi ja booraksi.

          Hämmennetään kunnes seos jäähtyy. Lisätään bergamottiöljy.

 

Myös kynsien hoito on keskeinen osa käsien hoitoa, ja se pitää aloittaa jo lapsuudessa. Kynsien pureskelusta on tehtävä loppu ennen kuin se ehtii aiheuttaa parantumatonta vahinkoa. Jokainen nainen voi toimia itse omana manikyristinään, eikä se ole edes kallista. Kynsien hoitoon tarvitaan vain pienet käyräteräiset sakset, kynsiviila, säämiskäinen kynnenkiillottaja sekä pieni appelsiinipuinen puikko. Hoito on tarpeen suorittaa kahdesti viikossa, mutta kiillon säilyttämiseksi tulee kynnet kiillottaa säämiskällä päivittäin.

 

Paitsi käsiin, myös käsineisiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Hienot hansikkaat ovat kallisarvoinen osa naisellista vaatepartta, ja niiden tulee aina näyttää somilta ja raikkailta. Jokainen järkevä nainen valitseekin ruskeat tai harmaat hansikkaat kävelylle lähtiessään. Käytännöllisintä ja pidemmän päälle myös edullisinta on ostaa muutama pari parasta laatua olevia vuohennahkahansikkaita ja vaihdella niitä. Liian pieniä käsineitä ei saa erehtyä ostamaan, sillä ne haittaavat verenkiertoa. Koska hansikkaat voi pestä kotona, voi niiden omistajatar aina esiintyä edukseen.

 

          Pulveri hikoileville käsille.

 

          Sinkkioksidia .............. 8 gr.

          Boorihappoa ............... 8 gr.

          Liekopulveria .............. 16 gr.

          Tärkkelystä ................ 30 gr.

          Orvokinjuuripulveria ..... 15 gr.

 

 

Lähde: 

  

Kerstin Wenström, 1910: Hälsa och skönhet – hygieniska råd för kvinnan.