Aah! Takana virkistävät, mutta elinikää lyhentävät, 13,5 tunnin yöunet. Eilen pitikin herätä jo pian viiden jälkeen, jotta ehtisi Helsingin keskustaan puoli yhdeksäksi. Lauantaiaamuisin junat kulkevat Hyvinkäältä pääkaupunkiin vain tunnin välein.
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Senaatintorin laidalla odotti bussi, joka suuntasi kohti pohjoista. Retki vei Lahteen, Asikkalaan ja Mäntsälään. Mielenkiintoisimpina kohteina jäivät mieleen Lahden Hiihtomuseo ja Mäntsälässä Saaren kartanossa ja sen ympäristössä sijaitseva Helsingin yliopiston kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos. Päivän kohokohta: pääsin rapsuttamaan siemenvikaista sonnia korvan takaa.
Alakuloisen näköinen sonni Saaren eläinklinikassa.
Vierailu Hiihtomuseossa oli tiukan aikataulun vuoksi lyhyt ja ytimekäs. Tutustuimme oppaan johdolla perusnäyttelyyn, joka esitteli suomalaisen hiihdon vaiheita ja välineitä esihistorialliselta ajalta aina Lahden vuoden 2001 dopingkäryisiin MM-kisoihin saakka. Vaihtuvaa näyttelyä emme nähneet, ja perusnäyttelyssäkin viivyimme arviolta vain kymmenen minuuttia. Opas puhui selvästi ja kuuluvasti – hän kuulosti melkein urheiluselostajalta, kuten eräs ryhmämme naisista toiselle äänekkäästi kuiskasi.
Kun pääsimme museon toimintaosastolle, tuli selostajanäänelle käyttöä. Tiedossa oli mäkihyppykisat Lahden suurmäessä. Uudehko mäkihyppysimulaattori houkutteli kuitenkin vain kourallisen hyppääjiä kokeilemaan taitojaan. Saimme kuulla, että presidentti Tarja Halonen oli hypännyt 107 metrin pituisen hypyn, mutta vastaavaan saavutukseen ei yksikään ryhmästämme taipunut. 96 metriä oli ylivoimaisesti paras tulos tällä kertaa.
Seuraavaksi oli vuorossa ampumahiihtoa – tai ainakin sitä ampumista. Infrapunapienoiskivääri osoittautui yllättävän painavaksi (tai lihaskunto olemattomaksi), mutta kädet täristen sain sentään kaksi osumaa viidestä. Lisäksi oli mahdollisuus ampua pienemmällä infrapunapyssyllä (pistooli?), mikä olikin selvästi minun lajini. Olen täysin vakuuttunut siitä, että valokuvaamisessa tarpeellinen käsien vakaus edesauttaa myös aseen käsittelyä! (Tarkoitus ei suinkaan ole kuulostaa asehullulta, mutta ampuminen oli oikeasti varsin hauskaa.)
Hiihtomuseo sijaitsee helposti löydettävällä paikalla Lahden hyppyrimäkien juurella.
Museon nettisivujen mukaan toimintaosastolla on lisäksi mahdollisuus hiihtää sisäladulla ja lasketella pitkin mäkiä erityisessä laskettelulaitteessa. Nämä huvitukset jäivät meiltä kuitenkin aikataulullisista syistä kokematta. Vierailumme lopuksi opas jakoi mäkihyppykisassa parhaiten osallistuneille diplomit sekä voittajalle ”kultamitalin”.
Museokaupan mieleenpainuvin tuote oli Suksivoide Veli, jota myytiin pienissä keltaisissa purnukoissa. Jos en ihan väärin muista, purkin malli on 1930- tai 1940-luvulta. Olisin ostanut, jos omistaisin sukset.
Arvelisin, että Lahden Hiihtomuseo soveltuu toiminnallisen luonteensa ansiosta erityisen hyvin pienten tai keskisuurten ryhmien huvitukseksi. Luultavasti myös perheet löytävät sieltä hauskaa puuhailua, mikäli lapset eivät ole liian pieniä.
Kommentit