<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Mitä tapahtuu kansainvälisessä museoalan ammattilaisten kongressissa? Kun noin 2400 museoihmistä maailman kaikilta laidoilta saapuu Wieniin, on odotettavissa paljon puheenporinaa, esityksiä erilaisista museoita tavalla tai toisella koskettavista teemoista – ja tietysti melkoisesti käyntejä kaupungin lukemattomiin museoihin.
International Council of Museums (ICOM) on museoiden ja museoalan ammattilaisten kansainvälinen organisaatio. ICOMin alaisuuteen kuuluu koko joukko kansallisia ja kansainvälisiä komiteoita, joista jälkimmäisiä on kolmekymmentä, ja niistä kukin on omistautunut tietylle aihepiirille. Esimerkiksi CIPEGin jäseniksi voivat liittyä ne, joiden ammatilliset intressit kohdistuvat egyptologiaan. Wienissä järjestetyn kongressin ohjelmasta oli useampi päivä varattu kansainvälisten komiteoiden kokoontumisille.
Pitkälle johdannolle on syynsä. Haluan nimittäin selittää, miksi en voi paljastaa moniakaan niistä museoista, joissa matkan aikana vierailin. Museovierailut järjestettiin enimmäkseen kansainvälisten komiteoiden toimesta, ja niiden kohteina olivat sellaiset museot, jotka tavalla tai toisella liittyivät komiteoiden toimialoihin. Jos siis kertoisin missä museoissa olen matkan aikana käynyt, paljastaisin samalla henkilöllisyyteni jokaiselle googlettamistaitoiselle asiasta kiinnostuneelle. Ja ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että blogittaminen on antoisampaa anonyyminä.
Viime viikon lauantain ja tämän viikon perjantain välisenä aikana ehdin tutustua kolmeen museoon, kolmeen museottomaan kokoelmaan, yhteen galleriaan ja yhteen arkistoon Wienissä, ja lisäksi vierailin kahdessa edellämainittuihin liittymättömässä museokaupassa ja yhden museon ala-aulassa. Torstaina tehdyn retken aikana pääsin käymään neljässä unkarilaisessa museossa, joista ensimmäinen oli Tatabányassa, kaksi seuraavaa Budapestissa ja viimeinen Szentendressä.
Olen päässyt käymään paikoissa, joiden olemassaolosta tietävät vain harvat, ja nähnyt upeita kokoelmia, joilla ei ole omaa museota. Jotkin museot ovat olleet niin suuria ja rikkaita, täynnä uusinta teknologiaa, että ne ovat saaneet minut haukkomaan henkeäni. Kuitenkin olen myös kuullut (moneen otteeseen) tuttuakin tutumpaa tarinaa rahavarojen puutteesta ja museoiden epävarmasta elämästä. Jotkut museot ovat sijainneet keskeisillä paikoilla, toiset niin syrjässä, että turistit eivät useinkaan niihin löydä. Olen nähnyt uskomattomia taidekokoelmia aivan onnettomissa olosuhteissa, alttiina tuhoutumiselle. Eräässä museossa on ollut torvisoittokunta vastaanottamassa ryhmäämme, toisessa olemme päässeet katsomaan gladiaattoreita taistelutantereella. Yhden museon asiakkailla on kuulemma tapana pyörtyillä kokoelmien äärelle.
Mieleenpainuvimpia museoita eivät ole olleet ne, joilla on eniten rahaa toteuttaa erikoisia näyttelyitä. Paikkansa mielessä – ja sydämessä – ovat lunastaneet ne museot, joiden henkilökunta on ollut kaikkein antaumuksellisinta ja ystävällisintä. Ja tietysti myös upeilla kokoelmilla voi tähän amanuenssiin tehdä vaikutuksen.
Kommentit