Hykertelin tänään paheksuttavan itsetyytyväisellä tavalla katsellessani uudelle digiboxille äskettäin tallentamaani televisio-ohjelmaa. Hykertelyn syy ei suinkaan ollut suuresti ylistetty digiboxi – jolla voi kuulemma nauhoittaa (jos vanhahtava termi yhä sallitaan) kahta kanavaa samaan aikaan ja vieläpä katsella kolmatta – sillä tuijotan televisiota suorastaan huolestuttavan vähän, yleensä vain tunnin pari viikossa. Tallennusomainaisuudelle ei tule olemaan kovin paljon käyttöä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Virnuiluni selittyi huomattavasti egoistisemmalla syyllä. Tallenteella nimittäin puhui erään alan tohtori, joka kertoi (muun muassa) tietyn arkisen asian historiasta. Siitä samasta siis, josta alkuvuodesta kirjoitin artikkelin erääseen lehteen. Puheenvuoron perusteella oli varsin ilmiselvää, että juttuni oli toiminut pääasiallisena lähdemateriaalina.

 

Artikkelini on muutenkin poikinut varsin yllättäviä ilmiöitä. Maaliskuussa kerroinkin jo siitä, että minua pyydettiin kirjoittamaan aihetta sivuava "asiantuntijakirjoitus" erääseen lehteen. Se ei ole vielä ilmestynyt, mutta lisää yhteydenottoja on tullut. Noin puolitoista viikkoa sitten sain uskomattoman tarjouksen: mahdollisuuden kirjoittaa hieman pidemmän (noin 10-15 sivuisen) artikkelin aiheesta erään seuran vuosittain ilmestyvään kirjaan. Omalla alallaan erittäin arvostettuun sellaiseen. Olen aivan tohkeissani! Kirjoitusaikaakin on runsaasti, ensi syksyyn saakka.

 

Näiden tapahtumien rinnalla kalpenee jopa se, että jouduin (tai siis tietenkin pääsin) lähimenneisyydessä haastatelluksi ja valokuvatuksi toiseen valtakunnan suurista iltapäivälehdistä (mikä menestystarina!), joskin aivan muissa työasioissa. Koska kukaan tätä blogia seuraavista tuskin lukee kyseistä lehteä, on identiteettini edelleen hyvin salassa! ;)