298448.jpg

 

Tänään tunsin itseni ihan paparazziksi, sillä käteni alkoi hapuilla kameraa laukusta heti, kun olin havainnut siniset valot Aleksanterinkadun ja Unioninkadun risteyksessä. Kuinka jännittävää onkaan, kun raitiovaunujen ajojohdin (aina oppii uusia sanoja) putoaa alas. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En ollut ainoa, joka päätti tapahtuman dokumentoida, vaan muitakin uteliaita kameranhaltijoita oli päätynyt paikalle. En voi olla pohtimatta kuinka otetuista kuvista päätyy lopulta blogistaniin. Sama kysymys on käynyt mielessä aikaisemmin eräissä tilanteissa. Taannoin näin aamutuimaan keski-ikäisen naisen valokuvaamassa Rautatieasemalle pystytettyä luistinrataa, joka tapansa mukaan oli sangen vetisen näköinen (luistinrata ei ole päässyt nauttimaan vielä yhdestäkään pakkaspäivästä). Muutamana seuraavana päivänä koetin pitää silmäni auki blogimaailmassa liikkuessani, mutta luistinradan laidalla otettuun kuvaan en silti törmännyt. Ehkäpä se oli sittenkin jotain muuta käyttötarkoitusta varten otettu. Höh.

 

Palatakseni vielä pudonneeseen ajojohtimeen. Se valitsi loppujen lopuksi tippumisajankohtansa melko oivallisesti. Mikäli se olisi pudonnut tuntia tai paria myöhemmin, olisi siitä koitunut melkoisia ongelmia Lucia-kulkueelle.