Kamala shokki huomata yhtäkkiä, että aika kuluu ihan tarpeettoman nopeasti. Ensi viikolla järjestettävät kirjamessut ovat selvä merkki siitä, että paitsi kesä myös syksy alkaa olla jo ohitse. En ole mitenkään innokas messukävijä – osittain kalliiden hintojen vuoksi – mutta kaksilla messuilla käyn säännöllisesti joka vuosi. Kirjamessut ja ruokamessut ovat aivan ehdottomat, ja tänä vuonna ne järjestetään poikkeuksellisesti samaan aikaan. Rahataloudellisista syistä on tietysti käytännöllistä, että molemmille messuille pääsee nyt samalla lipulla, mutta aikataulutuksen kannalta se on kyllä hankalahkoa. Yhdessä päivässä pitäisi ehtiä näkemään kaikki kiinnostava. Tietysti elämää voisi helpottaa kokoaikalipun hankinta... joskin tällöin on riskinä tarpeettomaan shoppailuun yltyminen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Viime toukokuussa päätin rajoittaa kirjojen ostelua. Sitä ennen olen täyttänyt kirjahyllyä niin tiiviillä tahdilla, että tilapula on pakottanut raahaamaan vähemmän kiinnostavia teoksia kellariin säännöllisin väliajoin. En ole (vielä) raaskinut luopua yhdestäkään kirjasta (koulukirjoja ei lasketa), jonka olen sattunut hankkimaan – huolimatta siitä onko kirja hyvä vai huono. Kieltämättä hyvin ongelmallista. Jossain vaiheessa lienee väistämättä edessä jonkinlainen sortteeraus ja karsinta. Koska kuitenkin haluan lykätä tätä hamaan tulevaisuuteen – ajatus kirjoista luopumisesta tuntuu tuskalliselta – olen siis päättänyt olla ostelematta kirjoja. Viimeisen puolen vuoden aikana olenkin ostanut vain kaksi kirjaa (yhden kesällä ja yhden viime viikonloppuna)!

 

Kirjamessut ovat tapahtuma, joista on hyvin vaikea selvitä ilman kirjojen ostelua. Olen huolissani siitä, kykenenkö pidättäytymään ostoksista tilanteessa, jossa olen joka puolelta kirjojen ympäröimä. Se tulee olemaan hyvin vaikeaa, sillä kaikkialla tuntuu muutenkin olevan myynnissä kiinnostavia uusia kirjoja, joita kirjastosta on hankalaa tai mahdotonta saada käsiinsä. Ehkä voin sallia itselleni yhden tai kahden kirjan ostamisen. Kirjashoppailu kai lienee kirjamessujen keskeisin ajatus?

 

Viime vuoden kirjamessuilta ostin muistaakseni useitakin kirjoja, mutta näin jälkikäteen ainoa, joka tulee mieleen, on Anna Kortelaisen Levoton nainen. Erinomainen hysteriaa käsittelevä kirja taitavasanaiselta kirjailijalta. Suosittelen.