Hyvä museonäyttely on luonnollisesti varsin subjektiivinen kokemus; eri ihmiset ovat kiinnostuneet erilaisista asioista. Jostain syystä taidemuseot ovat suositumpia vierailukohteita kuin kulttuurihistorialliset museot. En muista, että olisin koskaan kuullut mitään selitystä tälle ilmiölle, eikä minun ole kovin helppoa sitä ymmärtää, sillä viihdyn itse huomattavasti paremmin jälkimmäisissä – kuten myös useimmat ystäväni.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen huono – ja samalla niin kovin suomalainen – taidemuseokävijä. Minulla on tapana arvioida taidetta lähes yksinomaan sillä perusteella, kelpuuttaisinko jonkin yksittäisen taulun olohuoneeni seinälle roikkumaan. Nykytaiteeen museot eivät sovi lainkaan yhteen kanssani, sillä innostun mielelläni paasaamaan kanssani kyseiseen museoon erehtyneelle ystävälleni, kuinka olisin varmasti jo viisivuotiaana kyennyt loistokkaampiin suorituksiin. Taidemuseoissa minua vaivaa usein myös se, että taideteoksista ei yleensä ole esillä juuri lainkaan tietoja. Monesti on mainittu vain taiteilija, taideteoksen nimi ja valmistumisajankohta.

 

Ihmiset ovat kiinnostuneimpia sellaisista museonäyttelyistä, joissa on nähtävänä jotain heitä henkilökohtaisella tasolla koskettavaa. Tämän takia moniin kulttuurihistoriallisten museoiden kävijöihin vetoavat erityisesti suhteellisen uudet esineet. Sellaiset, jotka liittyvät jollain tavalla museokävijän omaan – tai hänelle läheisten ihmisten – elämään. Erityisen antoisia tällaiset esineet ovat silloin, kun niistä pääsee keskustelemaan seuralaisensa kanssa: silloin, kun omat ja toisen muistot tekevät kuolleet esineet jälleen eläviksi.

 

Monille käynti kulttuurihistoriallisessa museossa vastaa tavallaan vierailua taidemuseossa. Yllättävän harvat ihmiset jaksavat keskittyä näyttelyn teksteihin kuin aivan satunnaisesti, ja esineitä tutkitaan usein pintapuolisesti ja ulkonäöllisiin seikkoihin keskittyen. Mikäli esineistö ei ole entuudestaan kävijälle tuttua, ei siitä kovin paljon myöskään irtoa.

 

Museoiden yhdeksi keskeiseksi tehtäväksi ja päämääräksi on kohotettu museokävijöiden valistaminen ja uusien asioiden opettaminen näille. Ajatus on varmasti hyvä, mutta siihen liittyy melko suuri holhoamisen ja paasaamisen riski. Varmastikaan ei kovin moni tule museoon siksi, että haluaisi oppia jotain uutta. Pikemminkin syynä on elämysten ja kokemusten haku. Jos museo on liian korostetun ”koulumainen”, voi siitä jäädä asiakkaalle paha maku suuhun. Mikäli museo katsoo velvollisuudekseen sivistää asiakkaitaan, pitäisi sen pyrkiä tähän mahdollisimman hienovaraisesti ja samalla kiehtovia elämyksiä tarjoillen.