"Jo kauan sitten on tunnustettu terveyden olevan niin miehille kuin naisillekin onnen perusta. Se on myös tie kauneuteen." Näin kirjoittaa Kerstin Wenström vuonna 1910 julkaistussa kirjassaan Hälsa och skönhet – hygieniska råd för kvinnan. Kiinnittämällä erityistä huomiota ruokavalioon ja riittävään ulkoiluun sekä työntekoon ja lepoon, voimme edesauttaa terveyttämme ja paremmin vastustaa sairauksia.

 

Kirjansa ensimmäisessä luvussa "Naisen terveysoppi", Wenström kuvailee täysipainoista ja terveyttä edistävää ruokavaliota. Hänen mukaansa ruoan tulee olla yksinkertaista ja ravitsevaa, eikä se saa olla voimakkaasti maustettua. Alkoholia tulee välttää.

 

Kerstin Wenström kertoo ruoka-aineiden koostuvan hiilihydraateista, rasvoista ja munanvalkuaisaineista [suom. huom: proteiineista]. Jos näitä kaikkia ei sisälly ruokavalioon, voivat seuraamukset olla vahingolliset. Täysipainoiset ateriat koostuvat sekä kasvi- että eläinkunnasta peräisin olevasta sekaravinnosta.

 

Ruoan huolellinen pureskelu on erittäin tärkeää. Huolimattomuus tässä asiassa johtaa muun muassa happovaivoihin, päänsärkyyn, unettomuuteen ja huonoihoisuuteen. Sopimattomasta ravinnosta ja riittämättömästä liikunnasta seuraa vatsakatarri.

 

Monien naisten taipumus juoda aivan liian vähän vettä ruoan kanssa huolestuttaa Kerstin Wenströmiä. Koska juominen on ehdottoman tärkeää, suosittelee kirjoittaja maustamaan juomavettä sitruuna- tai hedelmämehulla. Viisaasti tekee se, joka aamulla ennen aamiaista ja illalla ennen maatapanoa juo lämmintä vettä. Se puhdistaa mahalaukun limakalvoja ja stimuloi koko ruoansulatuselimistöä. Erityisen tärkeää kuuman veden juominen on niille, jotka liikkuvat vähänlaisesti. Liian kuumaa vettä tulee tietenkin varoa, kuten myös jääkylmiä juomia. Jälkimmäiset vaikuttavat vahingollisesti sekä ruoansulatukseen että sydämen toimintaan.

 

Tee ja kahvi ovat aikuiselle naiselle kallisarvoisia nautintoaineita – mikäli niitä juodaan kohtuudella. Etenkin tee stimuloi kaikkia elimiä terveyttä edistävästi, ja sen vaikutus aivojen toimintaan on edullinen.

 

Kerstin Wenström on sitä mieltä, että nuorten tyttöjen sokerinkaipuu on luonnollista, ja että se tulee tyydyttää. Makeisten ja leivonnaisten sijaan äidin kannattaa laittaa tyttärilleen hedelmähyytelöitä, hillokkeita ja marmelaateja. Myös siirappivoileivät voivat tulla kysymykseen – ja niistähän suurin osa lapsista pitää.

 

 

Lähde: 

 

 

Kerstin Wenström, 1910: Hälsa och skönhet – hygieniska råd för kvinnan.