<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Koska en tietenkään halua paljastaa, mitä Harry Potter and the Deathly Hallowsissa tarkalleen ottaen tapahtuu, aion käsitellä kirjaa – ja aihetta – laveasti ja epämääräisesti. Jos et ehdottomasti halua tietää yhtikäs mitään kirjauutukaisesta, suosittelen jättämään lastun lukematta. Tai ainakin pari viimeistä kappaletta (joissa en siis kuitenkaan paljasta mitään faktoja).

 

Vaikka ensimmäisen Harry Potter -kirjan ilmestymisestä tuleekin tänä kesänä kuluneeksi 10 vuotta, en itse suinkaan alkanut lukea sarjaa vielä tuolloin. Vasta kesällä 2001 ollessani kaivauksilla Vaalassa tulin työkaverini suosituksesta ostaneeksi paikallisesta kirjakaupasta iltalukemiseksi velhopojan seikkailujen ensimmäisen osan.

 

Myönnettäköön, että olin hieman varautunut ja ennakkoluuloinen enkä siksi aivan kepein mielin kaivanut lompakkoa laukustani. Tuohon aikaan J.K. Rowlingin kirjoista puhuttiin kaikkialla (kuten edelleenkin), mikä ärsytti minua lievästi. Olen perinteisesti pyrkinyt pysyttelemään erossa seuraavanlaisista teoksista:

A) niistä, joita mainostetaan liikaa (esim. Remeksen kirjat)

B) niistä, joista puhutaan liikaa (esim. Da Vinci -koodi [olen tosin lukenut sen silti])

C) niistä, jotka "jokainen sivistynyt ihminen" on lukenut (esim. Raamattu ja Seitsemän veljestä).

 

Valoisina iltoina hiekkaisten ja paarmarikkaiden päivien jälkeen luin siis Harry Potter and the Philosopher's stone -kirjaa. Se ei tehnyt mitenkään ihmeellistä vaikutusta: fantasiakirja, vaikkei ehkä aivan tavallisimmasta päästä. Ehdottomasti parempaa luettavaa kuin perinteinen "miekka ja magia" -kirjallisuus, mutta ei lähellekään niin hyvä kuin esimerkiksi Robin Hobbin The Farseer Trilogy. En oikein saattanut ymmärtää, mistä suuri suosio oli peräisin. Ihmettelystä huolimatta luin toisenkin osan, kun se kerran sattui työkaverilla mukana olemaan. Helsinkiin palattua kirjastosta tarttui kouraan kolmas osa ja myöhemmin vielä lisää. Ensimmäisen osan luin englanniksi, kaksi seuraavaa suomeksi ja loput englanniksi (suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjat alkuperäiskielellä, sillä jostain selittämättömästä syystä ne suomennettuna tuntuvat lapsellisemmilta).

 

Harry Potter -hypetys on jatkunut kaikkien näiden vuosien ajan, mutta jo pitkän aikaa se on tuntunut enemmänkin huvittavalta kuin ärsyttävältä. Ja onhan tietenkin niin, että mikä tahansa, mikä edistää vapaaehtoista lukemista, on erinomainen asia. Näissä mietteissä sain lopulta tartunnan "viimeisen kirjan hysteriasta", ja päätin mennä Hämeenlinnaan kirjaostoksille perjantain ja lauantain välisenä yönä. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin viime tingassa, kun ilmeni että lauantaiaamuna on aikainen herätys polttarijärjestelyiden merkeissä. Hyvinkään Suomalaisessa kirjakaupassa oli vielä muutama ennaltavaraamaton kirja jäljellä, kun sinne aamuyhdeksän jälkeen ehdin.

 

Lieneeköhän toista kirjaa, jonka ilmestymistä sekä lapset että aikuiset olisivat odottaneet yhtä kiihkeästi kuin Harry Potter -sarjan viimeistä osaa? Sen mahdolliset, potentiaaliset tapahtumat ovat olleet pitkään kuuma puheenaihe niin koulujen käytävillä kuin työpaikkojen taukotiloissa, netistä puhumattakaan. Lukemattomia spekulaatioita on esitetty, ja kirjailijan itsensä antamat lyhyet, mutta arvoitukselliset lausunnot ovat vain kiihdyttäneet puheita entisestään.

 

Koska kirja on ollut niin tiiviin huomion kohteena, katsoin terveelliseksi lukea sen alta pois mahdollisimman pian, ennen kuin joudun vahingossa vastakkain loppuratkaisun kanssa. Ja olihan se oikeasti mielenkiintoista tietää, saiko Harry Potter pelastettua maailman – ja millä hinnalla. (Älä lue eteenpäin, jos haluat pysyä täysin tietämättömänä kaikesta!)

 

Toimintaa ja tapahtumia ei Deathly Hallowsista puutu. Vauhtia riittää alusta loppuun saakka, kuten tänään töissä kesäharjoittelijan kanssa yksimielisesti totesimme. Elokuvaversiosta taitaa tulla aikamoinen action-pätkä.

 

Vastaukset kaikkiin lausuttuihin ja joihinkin lausumattomiinkin kysymyksiin löytyivät kirjasta. Rautalankaa oli käytetty makuuni vähän liikaakin, mutta tuskin ilman syytä: Rowling tietää varmasti mitä tekee. Jälkikäteisspekulaatioiden määrää tämä menettelytapa varmasti vähentää merkittävästi. Sekä tässä että eräissä muissakin yksityiskohdissa olisin kuitenkin toivonut kirjailijalta napakampaa otetta. Kuten eilen kirjoitin, lukija päästettiin nyt vähän liian helpolla. Annan tämän silti anteeksi, koska kyseessä on nuortenkirja (...vai onko?).

 

*

 

Potter-fiilareissa tein testin, joka päätti sijoittaa minut Korpinkynnen tupaan. Jostain syystä en yllättynyt kovinkaan suuresti.

 

tuloskorp.jpg
Lajitteluhattu kertoo tupasi täällä!